Erään ulkosuomalaisen loma

Likaisesta lentokoneenikkunasta pilkottanut tiistaiaamuinen pääkaupunki ei aiheuttanut kummempia väristyksiä. Ajatus puutuneen takamuksen nostamisesta penkistä ja jäykistyneen polven verryttelystä lämmitti enemmän kuin hyinen Helsinki. Odotin toki kovasti lentokentän aulassa tapahtuvaa jälleennäkemistä (iso)vanhempien kanssa, mutta Suomi itsessään ei saanut väsynyttä ja edelleen kipeää ulkosuomalaista paluumatkustajaa hyperventiloimaan.

Lämpimiä vastaanottohalauksia (ja -Turkinpippureita) tarvittiin, sillä automatkan alkupuolella satoi räntää. Räntää. Tiskirättien väistyttyäkin kaikilla vastaantulijoilla oli ajovalot päällä. Kuortin ABC:llä suoritetulla varikkopysähdyksellä tuli ikävä amerikkalaista palvelukulttuuria, kun tarjoilijatar nakkeli niskojaan ja ranskalaisia pitkin pöytää. Olikos se niin, että ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella?

Ensimmäisenä yönä koko Atlantin ylittänyt porukka heräsi ihmettelemään valoisuutta, pimennysverhoista huolimatta. Aikaero, tukkoinen nenä, raastava yskä ja maapallon pokkaus aurinkoa kohti piti meidät hereillä hyvän tovin. Onneksi Netflix-tili toimi Suomessakin.

Keskiviikkona piti hoitaa passin uusiminen alta pois, ja se kävikin erittäin kivuttomasti. Pääsin palveltavaksi reippaasti ennen varattua aikaa, ja koko homma oli paketissa muutamassa minuutissa. Amerikkalaiseen byrokratiaan ja siihen liittyvään papereidenpyörittelyyn jo valitettavasti tottuneena oli ihanan virkistävää, kun ei tarvinnut täyttää yhtään lomaketta, vaan tiedot tulivat suoraan maistraatin tietokannasta. Se on tätä nykyaikaa, katsokaas amerikkalaiset.

Torstaina alkoi juhannushulinat. Tai paremminkin antihulinat. Mökillä ei tarvinnut hötkyillä mihinkään. Ilma oli kuin morsian - jos morsian siis on kuivakka ja frigidi, mutta kuitenkin äärettömän kaunis ämmä. Varsinkin iltaisin piti hautautua vilttikasan alle ja öisillä huussireissulla kannatti vähän varoa, ettei liukastu kuuraan. Morsmaikku oli kuitenkin siedettävää seuraa, kun väänsi asenneruuvin samalle taajuudelle Radio Rockin kanssa.

Savusauna, tuo kiireisen ihmisen ihannekylpylä.

Rosvopaistia. Pikaruokaa.

"Fii foo faiv siks kukkas!"

Juhannuksen jälkeen alkoi kaikki tuntua taas kotoisalta. En unohtanut punnita vihanneksia kertaakaan, ja pussinkin muistin kassalla ostaa, jos sellaista ei ollut jo valmiiksi mukana. Oli mahtavaa pystyä maksamaan ostoksensa käteisellä ja tasarahalla, koska hyllyssä ilmoitettuun hintaan ei tarvinnut enää ruveta lisäilemään verohiluja.

Olin ehkä vähän unohtanut, mitä kaikkea kaipasinkaan. Ja kuinka paljon.

Ei jääty juhannuskokkoon makaamaan, vaan karavaani starttasi heti maanantaina kohti rannikkoa. Ihmettelin (hyvällä tavalla hei) Turkua ja fiilistelin Vaasaa. Muutamaan päivään sisältyi paljon hyviä ystäviä, uusia nähtävyyksiä, tuttuja juttuja ja Wasa by Nightless Night. Vain Pullon muuttuminen teinidiskoksi harmitti. Eivät suostuneet soittamaan edes Bon Jovia tai Kaija Koota, kuten silloin vanhoina hyvinä aikoina.

Linnanneito, joka myöhemmin heittäytyi kivilattialle nuijasotimaan. Kaikui pikkuisen.

Raippaluodon silta.

Perheen ja ystävien kanssa suomeksi (savoksi) jutellessa ja siinä sivussa puolivillaisesti juttuja englanniksi kääntäessä tajusin, että mies ei ehkä koskaan voi tuntea minua ihan kokonaan. Ilmaisen itseäni suomeksi paremmin, enemmän, syvemmin, aidommin. Huumorikin on hieman erilaista, ja sitä jos mitä on hankala kääntää. Minä olen kyllä minä, molemmilla kielillä, ja tuo puolisko tuntee minut varmasti paremmin kuin kukaan muu, mutta on olemassa pieni osa persoonaa, joka jää hieman hämärän peittoon, vaikka palkkaisin maailman parhaan simultaanitulkin jokaiselle Suomen-lomalle. Hän ei ehkä koskaan täysin ymmärrä sydämessä asuvaa sisua.

Viimeisenä iltana, klo 21:01, kun kaupat olivat jo lukinneet ovensa, rupesi yllättäen tekemään mieli jopa Atrian jauhalihapizzaa (yäk sentään, Saarioista sen olla pitää). Reilussa kahdessa viikossa tuli herkuteltua niin paljon, että ähky kestää vähintään jouluun asti, mutta silti paljon jäi maistamatta ja haistamatta. Iittalat ja Marimekot jäivät tälläkin kertaa kauppaan, mutta aineettomia tuliaisia on siitäkin edestä. Muistoja.

Oli siellä matkalaukussa kyllä 22,9 kg:n edestä ihan rehellistä tavaraakin.