torstai 1. toukokuuta 2014

Se huvittelee syömällä rusinoita

Pitäisi siivota, joten tulin luonnollisesti naputtelemaan blogimerkintää.

Meille on muuttanut känkkäränkkä, räpätäti, jokeri ja melkoinen uskalikko. Kaikki samassa, verrattain kompaktissa paketissa. Ikää on kohta vuosi ja kymmenen kuukautta, kokoa, no sen verran kuin alle kaksivuotiailla pikkuneideillä yleensä on, ja tahtoa enemmän kuin keskikokoisessa pitäjässä, esim. Lapinlahdessa. Voimaa on onneksi vielä toistaiseksi vähemmän kuin äidillä.

Eipä pelota mennä edes virtahevon suuhun!
Uhmaikä meinaa puskea puskista päälle. Epäonnistumiset aiheuttavat alahuulen väpättämistä ja tasajalkaa pomppimista. Tekoitkuakin. Ihmisten ilmoilla pitäisi saada kiivetä ja juosta oman mielen mukaan, eikä äidin ja daddyn säännöt parkkipaikalla kädestä pitämisestä ja muualla marakatteilusta ole ollenkaan kivoja. Toistaiseksi vanhemmat ovat olleet pientä sisupussia itsepäisempiä, eikä periksi ole annettu. Ei, vaikka joskus varmasti olisi helpompi antaa kiukuttelevan lapsen tehdä juuri mielensä mukaan.

Siitä tosin maksettaisiin sitten myöhemmin. Korkojen kera.

Onneksi uhmailun ja hampaidenkiristelyn vastapainoksi riittää nauruakin. Lapsi on hassu ja viihdyttämisenhaluinen. Kun hän huomaa, että tietyt ilmeet ja jutut naurattavat isompia ihmisiä, niitä toistellaan. Kuristusotemaisia haleja ja märkiä pusuja satelee enemmän kuin rakeita Keskilännen keväässä. Aika mukavaa.

Cheese!
Sanavarasto on räjähtänyt käsiin, enkä pysy enää perässä uusien sanojen listaamisen kanssa. Olen huomannut myös, että ennen vain yhdellä kielellä nimetyt jutut ovat alkaneet saada kaveriksi toisenkielisen sanankin. Beibi ja vavva (nukke, vauva), nanne ja beör (nalle, karhu), mun ja kuu (kuu), maitu ja mölk (maito), ninä ja nous (nenä). Ja niin edelleen. Lauseita ei vielä ole kuultu, mutta sanallinen kommunikointi onnistuu silti. Molemmilla kielillä.

Tällä viikolla huomasin myös yllätyksekseni, että napero tunnistaa suuren ellei jopa suurimman osan aakkosista (eli siis tietysti lukee täysin sujuvasti! ;)). Englanniksi. Muutaman tieteellisen pistokokeen jälkeen tulos on pystytty toistamaan, joten äidin ihan omassa päässä kehittämästä huuhaasta tässä ei ole kyse. Viime päivinä ollaankin sitten leikitty paljon kirjainleikkejä, ja lapsi rakastaa "lukemista". "Mikä tuo (W) on?" "Dabljöö." "Entäs tuo (I)?" "Ai." "Tämä (N)?" "Önnn."

Eipä siinä kai sinänsä mitään erikoista ole, mutta kun emme ole aakkosia lapselle erikseen juurikaan opettaneet.

Nyt joku antitekninen kukkahattutäti teilaa meidät kamalina ja täysin tehtävässään epäonnistuneina vanhempina, mutta meidän lapsi katsoo telkkaria. Ei koko päivää, ei jatkuvasti, mutta katsoo kuitenkin. Sieltä, PBS:n aamutarjonnasta (Super WHY! -tavausohjelmasta) aakkosetkin ovat tarttuneet mukaan, joten ei se aivoja ainakaan meillä ole syövyttänyt ihan pilalle.

Nanne, Papapa ja Pigi katsovat Waita kaverina.
Jokainen ikä tuo mukanaan omat haasteensa ja hauskuutensa, mutta pakko kyllä myöntää, että uhman olisin voinut jättää väliin, vaikka tiedän, että se kuuluu olennaisena osana kehitykseen. Äidin ennätyslyhyt pinna ja käärmeen hermot ovat olleet koetuksella, ja joskus olen joutunutkin tekemään melkoisia zen-harjoituksia ja mielikuvameditaatioita salmiakkipusseista ja nukkuvista koiranpennuista, etten karjaise räkää tyrskyvälle lahkeessaroikkujalle, jota juuri kielsin piirtämästä seinään.

Kai tuosta silti ihan ihminen on kasvamassa, vahvoine tahtoineen, huumonrintajuineen ja tiedonjanoineen, vaikka tämmöinen vähän vajavaisempi naisihminen on äidiksi sattunut.

11 kommenttia:

  1. Juu, meilla liitytaan samaan telkankattojien joukkoon (ei tosiaankaan koko ajan mutta katsotaan). Ja sielta opitaan todellakin niita kirjaimia ja numeroita. Kiinaa ja espanjaa. :D Naa kehityksen eri vaiheet on ihania mutta valilla niin kamalia. ;) Ihana pikku emanta siella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TV-tarjonnassa on niin paljon eroja! Lasten- ja aikuistenohjelmissa. ;) Vai että kiinaa ja espanjaa! Meillä ei olla vielä päästy ihan noin pitkälle - ehkä vielä joku päivä!

      Joo, vaikka välillä vähän vanne kiristää, niin onneksi vastapainoksi on noita hauskoja, hassuja ja helliä hetkiä, joiden voimalla jaksaa taas ihan eri tavalla. :)

      Poista
  2. Kas tässäpä syy, miksi kypsässä 26 vuoden iässä en vielä ole löytänyt lasten ihanuutta :D Kun oma pinna on hamsterin luokkaa ja hermot riekaleina jo siitä hengenvedosta sisäänpäin jonka seurauksena tulee se korviavihlova kiljunta, ahdistaa jo pelkkä ajatus. Vauvat on kivoja. Isommat lapset on kivoja. Uhmaikäiset lapset ( tai uhmaikään taantuneet teinit )... ei niin kivoja.
    Onhan teidänkin neiti niin soma tuossa sohvalla napottaessaan, vaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, enpä itsekään ole koskaan ollut vauvojentuoksuttelija tai luonteva leikki-ikäisen viihdyttäjä, mutta tässä sitä vaan ollaan! Vaikka mulle vähän tässä kokemusta onkin kertynyt, en voi kyllä vieläkään pokkana väittää, että tykkäisin lapsista noin yleensä, vain harvoista ja valituista. ;)

      Uhmaikään taantuneet teinit... hrrrrrrr.

      Poista
  3. Hei, olen blogisi pitkäaikainen, mutta tähän asti hiljainen lukija. Kiitos kivasta blogista! Asuin itse pitkään ulkomailla, ja uusi lähtö on luultavasti edessä taas jossain vaiheessa.

    Pahoitelut, että aion nyt kysyä jotain ihan puskista. Kysymys ei mitenkään liity tämänkertaisen bloggauksesi aiheeseen (eikä varmaan minkään muunkaan), mutta kysyn ihan siltä varalta, jos vaikka sattuisit tietämään jotain näistä asioista:

    Olen raskaana ja jos kaikki menee hyvin, olisin näillä näkymin menossa raskausviikoilla 28-31 New Yorkiin yhdelle kurssille (heinäkuussa). Selvittelen parhaillaan vakuutusvaihtoehtoja sen varalta, että jos lääkärin "lentoluvasta" huolimatta pyöräytänkin keskosen New Yorkissa ollessani. Käsittääkseni noihin asioihin liittyvät kulut voivat Yhdysvalloissa nousta ihan järkyttäviin summiin.

    Äkkiseltään vaikuttaisi siltä, että suomalaisilta vakuutuksentarjoajilta on ehkä mahdotonta saada kovin kattavaa vakuutusta tuollaisen varalle. (Sain juuri tarjouksen, joka korvaisi vauvan hoitokuluja max. 20 000 euroon asti.) Ethän sattuisi tietämään, onko olemassa jotain expat-vakuutusta, jota siellä päin vastaavassa tilanteessa matkailleet ihmiset olisivat käyttäneet? Tai mistä kannattaisi kysyä?

    Kaikista vinkeistä olisin tosi kiitollinen. Ja hyvää viikonloppua toivottelen.

    Hilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tein vähän lisää nettitutkimusta, ja vaikuttaa siltä, että vakuutusvaihtoehdot ovat tosi tosi vähissä, koska kyseessä on ivf-raskaus. En ollut osannut ottaa huomioon, että sillä saattaisi olla vaikutusta asiaan.

      Joka tapauksessa hyvää viikonloppua :-)

      Poista
    2. Ihan aluksi pahoittelut, että vastaaminen venyi tänne asti!

      Kuulostaa kyllä kinkkiseltä tilanteelta, enkä ole vakuutusasioissa mikään ekspertti. Sen kyllä tiedän, että sairaalakulut nousevat helposti tähtitieteellisiksi, joten ilman hyvää vakuutussuojaa on helposti pulassa, valitettavasti.

      En tiedä, oletko jo tehnyt päätöksen, mutta joiltakin expat-foorumeilta (esim. Facebook) voisi löytyä enemmän tietoa. En ikävä kyllä osaa auttaa tämän enempää. :/

      Kiitos hyvän viikonlopun toivotuksista, taisivat toimia! :) Mukavaa kevättä!

      Poista
  4. "Ei, vaikka joskus varmasti olisi helpompi antaa kiukuttelevan lapsen tehdä juuri mielensä mukaan. Siitä tosin maksettaisiin sitten myöhemmin. Korkojen kera." Minähän en lasten kasvattamisesta mitään tiiä, mut uskallanpa väittää, että tossa oli erittäin iso totuuden siemen. Oon joutunu todistamaan kohtalaisen läheltä yhtä kasvatustapausta (ja ei, en puhu itestäni ny. ;) ), jossa annettiin aina periksi, ku ei jaksattu huutoa ja hampaiden kiristelyä, ja voit vaan arvata kuinka vaikeaa elo oli erityisesti kyseisen lapsen kasvettua isommaksi ja lopulta teiniksi. En suosittelis kellekään omia hermojaan arvostavalle sitä vapaamman kasvatuksen tietä, koska se jos mikä kostautuu erittäin varmasti jossain vaiheessa. Hrrrrr.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en tiedä mitään lasten kasvattamisesta, mutta jotenkin maalaisjärki sanoo, että näin se on. Jokainen lapsi on tietysti erilainen, ja mulla on kokemusta vain tasan yhdestä verrattain helposta ipanasta, joten hyvähän mun on täältä huudella! ;)

      Mutta joo, vaikka oon peruslaiska ja mukavuudenhaluinen, niin tässä asiassa oon ollut tiukka. Lapset ovat yllättävän nokkelia otuksia ja oppivat kyllä, mistä naruista kannattaa vedellä, jotta saavat tahtonsa läpi.

      Teini-ikää odotellessa!

      Poista