maanantai 19. toukokuuta 2014

Uhosta totta

En ole koskaan ollut juoksija. En väitä/koe sellainen olevani vieläkään, mutta RunKeeperiin on silti jotenkin kertynyt vajaassa vuodessa yli 200 hölkkäkilometriä, joista vuodenvaihteen jälkeen reippaasti yli puolet.

Pääsin alkuperäiseen tavoitteeseeni, 5 km, verrattain nopeasti ja helposti. Sen jälkeen tyydyin vitoseen lenkkimatkana, mutta vaadin itseltäni vähintään yhden sellaisen joka viikko. Aika rupesi hilautumaan alaspäin, askel keveni, eikä niveliä enää pakottanutkaan lenkin jälkeen.

Menin sitten eräänä iltana, parin skumppalasillisen ja akuutin kolmenkympinkriisikohtauksen jälkeen uhoamaan miehelle ääneen, että juoksen kymmenen kilometrin lenkin vielä, ennen kuin täytän pyöreitä. Siihen mennessä pisin stintti oli ollut 7,5 km/42 min, joten aika kaukaiselta haaveelta tuntui kymppikilsa sitten seuraavana aamuna selvinpäin.

Olin aika hissukseen lupauksestani, jos ainoa todistaja vaikka unohtaisi.

Eilen aamulla katselin telkkarista melkein sisällissotaan johtaneen jääkiekko-ottelun, jonka aiheuttamaa vit turhautumista lähdin purkamaan lenkille. Viiden kilometrin kohdalla olisin voinut kääntyä kotiin ja call it good. Päätin kuitenkin jatkaa vielä, sillä hengitys oli tasaista, lihakset mukavan lämpimiä ja sää mitä mainioin. "Mitä jos..." alkoi hiipiä mieleen.

Kahdeksan kilometrin kohdalla olisin voinut vannoa, että lenkkareihin oli lirahtanut jostain lyijyä. Sitä paitsi olin siinä vaiheessa päätynyt juoksemaan vanhaan tuttuun puistoon, jonka ympäri kulkeva lenkki on puoli mailia (800 metriä) ja maailman puuduttavin kierrettävä. "Kaksi kierrosta ja kotiin", sihisin ihan suomeksi, ja paikalliset sunnuntaikävelijät varmasti kummastelivat punoittavaa ja pihisevää ilmestystä.

Lopulta se maaginen 10 kilometriä täyttyi yllättävän helposti alle tunnissa ilman yhtään kävelyaskelta, vaikka lenkkarit toimivatkin loppuvaiheessa enemmän jarruina kuin lennokkaina kulkuvälineinä. Mies luuli, että olin eksynyt, koska viivyin normaalia pidempään.


Se ennen niin mahdottomalta vaikuttanut matka alkoi kuitenkin tuntua pian melko mitättömältä suoritukselta, kun selasin Facebookia, jonne pari kaveria oli postaillut hymyileviä kuvia puolimaratonilta. Muut juoksevat nopeammin/enemmän/kauniimpina. Joku olisi juossut 20 kilometriä siinä, missä minä köpöttelen siitä puolet.

Ärsyttävää. Olisi kiva nauttia itsensä ylittämisestä ja pitkästä aikaa mukavan kipeistä lihaksista, eikä kurkkia naapuripöytään. Ehkä pitäisi ottaa tavoitteeksi henkinen kasvu ja aikuistuminen joidenkin numeroiden sijaan, mutta toisaalta nimenomaan numerot ovat auttaneet poistumaan omalta mukavuusalueelta ja kohottaneet siinä sivussa kuntoa ja kestävyyttä.

Olisikohan kultainen keskitie hyvä tässäkin asiassa?

10 kommenttia:

  1. Kyllä 10 km ihan vain juoksemalla on aivan huikea suoritus! Sisukas olet todella ja saat olla itsestäsi ylpeä :) Tiedä miten nopeasti sen kohta pinkaiset kun nyt alkuun pääsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katotaan, pinkaisenko enää ikinä mihinkään, jalat on edelleen ihan järkyttyneitä sunnuntain rääkistä. ;) Mutta kiitos, oon minä salaa ihan pikkuisen ylpeä. :)

      Poista
  2. Hatunnosto tuosta kympista! Ja ihan varmasti se tulee helpommaksi jos sita vaan yrittaa tavotella. Musta ei taida neuvojaksi olla. Haluaisin juosta mutta ei ole mun juttu (oon yrittanyt moneen otteeseen opetella mutta ei niin ei). Juokse munkin puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjoitus taitaa tosiaan tehdä, jos ei nyt mestaria, niin ainakin suorituksen helpommaksi. :) Mulle taitaa nyt hetkeksi riittää tämä yksi kymppi, sen verran sipissä oon vieläkin. ;)

      Poista
  3. Joissain asioissa on hyvä kulkea laput silmillä ettei näe naapuripöytiin! Sanon minä ja kurkin sun pöytään ja totean että tarttis varmaan tehdä jotain, oon kade.

    Onnea saavutuksesta, ja vielä aikataulussa!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, reippaasti etuajassa! ;)

      Minä taas voisin kurkkia teikäläisen pöytään ja olla kateellinen aikamoisista akateemisista suorituksista! :)

      Poista
  4. Kultainen keskitie on hyva! Vaikka se onkin vaikeaa, niin ei kannata liikaa tuijottaa muiden aikoja tai miles. Sen sijaan, tee itsellesi uusi tavoite, ja nauti sen saavuttamisesta. Happy running! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! :) Pitää nyt pohtia, mitä etukäteen hullulta tuntuvaa kokeilen seuraavaksi.

      Poista
  5. Olin vielä eilen illalla varsin tyytyväinen siihen omaan puolikkaaseen kilometriini :D Jotenkin se nyt tuntuu kovin... noh... mitättömältä :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs me juuri puhuttiin vertailemisesta... ;)

      Poista