Käytiin eilen pikkuneidin kanssa lääkärissä vähän piikitettävänä ja mitattavana. Pelkkiä hyviä uutisia, jälleen kerran. Yhdeksän viikon ja kolmen päivän ikäisellä speksit olivat 59,2 cm ja 5,2 kg. Pitkä tyttö!
Ensimmäinen iso merkkipaalu ohitettiin viime perjantaina, kun Pottu kierähti vatsalta selälleen. Katsottiin S:n kanssa toisiamme vähän hölmistyneinä. Vahinko, ajateltiin. Tiedemies-daddy halusi toistaa kokeen, koska mikään ei ole kuulemma tieteellisesti todistettu ennen kuin tulos on sama kolme kertaa. Kolme kokonaista kierähdystä myöhemmin Pottu-rukka joutui suoriutumaan urakasta vielä kahdesti, sillä pitihän meidän saada todisteet videolle.
Olen ehkä nyt vasta tajunnut, miltä tuntuu olla äiti. Alussa se oli vaipanvaihtoa, syöttämistä, pyykinpesua. Perustarpeista huolehtimista. Nyt se on paljon muutakin. Se on iloisia hymyjä aamulla, kun kurkkaan pieneen sänkyyn. Se on lohduttomia itkuja, joihin äidin (tai isän!) syli tuntuu auttavan parhaiten. Se on ääretöntä vastuuta ja huolta, mutta ennen kaikkea suunnatonta iloa ja onnea.
Ja tämähän vain paranee päivä päivältä, vaikka haasteetkin kasvavat samaa tahtia. On ihan mieletöntä tutustua tuohon vielä verrattain uuteen ihmiseen. Vielä mielettömämpää on, että me, me, ollaan saatu aikaan jotain noin ihmeellistä.
Katsotaan, miten mieli muuttuu uhmaikään mennessä tai viimeistään sen jälkeen.
Klikkasin tuosta arvosteluruudukosta kohdan "liian lässy", kun tuli kyynel silmään. Sniisk!
VastaaPoistaJa hurraa tyttösen saavutukselle! 9 vkoa ja ympäri, vaude!
Aww... :)
Poista