torstai 3. toukokuuta 2012

Se aika vuodesta

Ensi yönä se taas alkaa. Kisaurakka käynnistyy neljältä aamulla USA:n ja Ranskan välisellä mittelöllä. NBC Sports -kanava on luvannut näyttää kaikki USA:n pelit suorana, samoin kuin finaalipelit. Viime vuonna oli vähän samanlaisia lupauksia ilmassa, mutta muistanpa eräänkin kerran pettyneeni melko karvaasti, kun jääkiekon sijasta töllöstä tulikin kalastusta.

Olen virittäytynyt tunnelmaan viettämällä illat tuijottaen Stanley Cupin metsästystä (ja ehkä pikkuisen baseballiakin, mutta ei kerrota kenellekään). S on napittanut otteluita kaverina ja on havaintojensa perusteella pikkuisen huolissaan siitä, että tulevat MM-kahinat käynnistävät synnytyksen. Toivottavasti ei sentään. Sitä paitsi mulla on asiat selkeästi tärkeysjärjestyksessä. Tänäänkin piti varata seuraava lääkäriaika kahden viikon päähän (kesken kisojen!), mutta varmistin, ettei se vain satu lätkän kanssa päällekkäin, nii!

En uskalla tänäkään vuonna toivoa liikoja, pessimistihän ei tunnetusti pety, mutta odotan silti kohtalaista menestystä, ihan jo sikakalliiden lippujen lunastaneiden fanien puolesta. En nyt ala tekemään syväanalyysiä joukkueesta, vaikka sellainen kai tämmöiseen lätkäpainotteiseen merkintään kuuluisikin. En voi väittää seuranneeni kaikkien pelaajien edesottamuksia viimeisen vuoden aikana, en ainakaan läheskään yhtä tarkasti kuin Jalonen ja kumppanit tai muut oikeat asiantuntijat. Paperilla poppoo näyttää minusta ihan hyvältä, hyvä sekoitus nuorta intoa ja kokemusta, ja kohtahan se selviää, miten homma toimii jäällä, joukkueena. Analysoikaa te viisaammat. Voin sitten jälkiviisastella, toki.

Nyt jatkan kanavasurffailua (New Jersey Devils vs Kimmo Timonen / kohta alkava Los Angeles Kings vs St. Louis Blues / Kansas City Royals vs New York Yankees). Palataan asiaan, ihan varmasti.

*****

Edit 4.5.2012 klo 11:45 paikallista aikaa, TJ puoli tuntia Suomen peliin: Tarkemmin NBC Sportsin tarjontaan tutustuneena voin nyt kertoa, että huomenna näytetään suoran USA-Kanada -pelin sijaan hevostelua. Neljännesvälierät tai siis paremmaksi suomeksi sanottuna puolivälierät näytetään suorana, kaikki. Semifinaaleista yksi. Finaali näkyy viiveellä. Pöh. On ikävä Yleä, mutta niin taitaa olla ihan Suomessa asuvilla suomalaisillakin.

12 kommenttia:

  1. kyllä on ikävä yleä! tämän päivän matsi tulee ilmaisella puolella ava-kanavalta!?! mut tänään saadaan sentään armollisesti kuunnella mertarantaa maksuttomallakin puolella, sunnuntaina ei ole sitäkään ole iloa (vaan pitäis muka kuunnella saukkosta). täytyy varmaan ettiä joku nettistreami tai kuunnella selostusta radiosta tai tehdä retki vanhempien luokse, jossa on canal+.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyh, Saukkonen!

      Minä kattelen tässä just jotain venäläistä streamiä. Toimii ihan hyvin, mutta vielä vähemmän tuosta selostajan puheesta näköjään saa selvää ku Saukkosen pälinästä. Muistan yläasteajoilta joitakin lauseita venäjäksi ("Neva, sillat, kuinka ihanaa!", "Olen sihteeri.", "Työskententelen firmassa nimeltä Elegant.", "Onko paikka vapaa?"), mutta selostaja ei ole ainakaan vielä käyttänyt yhtään noista lauseista. Välillä tulee myös sitten mail order bride -mainoksia pop upeina, jotka ovat pikkuisen häiritseviä, mutta näkyypähän peli sentäs!

      Nautihan nyt armollisesta Mertarannasta, kun kerran voit! ;)

      Poista
    2. mulla tulee saukkosesta mieleen vaan oranssi pikkutakki. hyi! :D

      Poista
  2. Oranssi pikkutakki... :D Luitko säkin Anni venäjää yläasteella? Äkkiseltään sanoisin, että sä muistat siitä kaks kertaa niin paljon kuin mä, vaikka mä jatkoin sitä lukiossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinpa hyvinkin! Vähän hupsujen opiskelutovereiden vuoksi jotkut Lenan ja Pekan fraasit jäivät hyvin mieleen. Pääsin kerran Pietarissa ihastelemaan Nevaa ja siltoja venäjäksi; eipä mennyt kahden vuoden opinnot hukkaan! ;)

      Poista
  3. siis mä tajusin vasta nyt, ettei ylellä oo ees radioselostusoikeuksia! (ja vielä myönnänkin sen näin julkisesti.) niitä varten on oma radiokanava. no pitää tutustuu millainen selostaja siellä on.

    sori, tästä on näköjään tulossa mun angstipalsta. lopetan nyt :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, anna mennä vaan! ;) Toivottavasti radioselostaja ei ole saukkosmainen.

      Löysin tänään ruotsalaisen feedin. Oli melkein yhtä hohdokas kokemus kuin viime vuoden finaalin seuraaminen svenskaksi.

      Poista
  4. et varmaan halua kuulla et oon paikan päällä usa-suomi ottelussa? Itse asiassa meen 5 otteluun joista 2 on Suomi peliä. Hieman kyl täytyy sanoa, että rahaa on mennyt. Mut muistan liputtaa sunkin puolesta ja huutaa! Syttyisikö teillä maalimansota;))

    kisaterkuin
    Päivi Hki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi! Pidähän hauskaa ja huuda tosiaan minunkin puolesta! :) Voi olla, että meillä syttyy maailmansota jo kotikatsomossa...

      Poista
  5. Kerrankin mä toivon, ettei "Lässi" tee tossa sunnuntaina USA:lle niitä maaleja. ;p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein! Nyt sais kyllä tehdä... Alle minuutti jäljellä ja USA tasoissa Kazakstanin kanssa.

      Poista