torstai 26. toukokuuta 2011

Mississippiläinen pikkukaupunki

Tiedättehän, miten amerikkalaisia sätitään siitä, että heidän maantietotaitonsa ovat heikkoja? Että he ovat niin välinpitämättömiä ja ylpeitä, ettei faktoilla ole niin väliä? Eivät edes tiedä, missä Suomi on! Typerät jenkit.

Tässä pari esimerkkiä siitä, miten maailman parhaassa maassakin osataan sotkea asioita. Kunhan on vähän sinne päin.

Tornado iski Mississippin osavaltiossa sijaitsevaan Joplinin kaupunkiin maanantaina.
STT 
Tuhoisa tornado tuhosi Joplinin pikkukaupungin Missourin osavaltiossa liki kokonaan maanantaina.
STT

Ensimmäiseen lainaukseen viitaten: Joplin sijaitsee Missourissa, ei Mississippissä. Kuinkahan moni suomalainen osaisi sijoittaa kummankaan osavaltion kartalle? Olisiko joukko pienempi vai suurempi kuin Suomen sijainnin tietävistä amerikkalaisista saataisiin kasaan?

Itse osaan sijoittaa Missourin satavarmasti oikealle kohdalle, sillä asun ihan naapurissa. Mississippinkin saattaisin saada melko hyvin kohdalleen. Veikkaisin, että saisin ainakin sivuosuman. Ennen kuin tulin Kansasiin vaihto-oppilaaksi, googletin kyseisen osavaltion, sillä en tiennyt siitä oikeastaan mitään. Tiesin kuitenkin, että se on osavaltio, toisin kuin S:n Marylandissa kohtaama pankkivirkailija, joka oli kysynyt: "What is Kansas?"

Tuohan on vähän kuin sekoittaisi Suomen ja Latvian keskenään. Kunhan ei sekoiteta Ruotsiin!

Toisessa artikkelissa puhutaan Joplinin pikkukaupungista. Väärin. Joplinissa ja sen välittömässä läheisyydessä asuu 175 000 ihmistä (nyt valitettavasti vähän vähemmän). Varsinainen kaupunkikin on asukasluvultaan suurinpiirtein Mikkelin tai Porvoon kokoinen, joten mistään tuppukylästä ei ole kyse. Pikkukaupungissa tuhot eivät yltäisi (tämän päivän tiedon mukaan) 125 kuolleeseen, satoihin loukkaantuneisiin, 2000 tuhoutuneeseen ja 10 000 vaurioituneeseen rakennukseen, ja vähintään miljardin dollarin vakuutuskorvauksiin. Menee ehkä vähän pilkunhellimiseksi, mutta kun näkee jo valmiiksi punaista, niin takerrutaan nyt sitten pikkujuttuihinkin.

Mennään muuten viikonlopuksi telttailemaan ihkaoikeaan pikkukaupunkiin (täällä kun pienetkin kyläpahaset ovat cityjä), jonka asukasluku on alle tuhat. Toivotaan, ettei päädytä suomalaisiin uutisotsikoihin.

Niin, ja tornado iski Jopliniin muuten sunnuntaina 22.5., mutta annetaan tuo kuitenkin anteeksi, sillä Suomessa oli silloin jo maanantai.

10 kommenttia:

  1. Tämä on varmasti ärsyttävää sieltä päin katsottuna, mutta täältä päin katsottuna suomalaisten yleisen maatiedon tietämyksen lisäksi olisi mun mielestä aika raakaa vaatia vielä Amerikan osavaltioiden osaamista ja paikalle pistämistä. Mutta siinä olen kyllä samaa mieltä, että uutistoimittajien pitäisi sen verran faktoja tarkastella, ettei älyttömiä virheitä juttuihin tulisi

    VastaaPoista
  2. Kysymykseen, where are you from, paras kuuloharha on Disneyland! Siis Finland kuullaan england, iceland ym mut kerran siis Disneyland :-)!

    VastaaPoista
  3. Taattua Iltalehti-laatua... Voi taivas. Enpä usko että meistä kukaan vaatisi suomalaisia osaamaan laittaa osavaltiot kartalle (kuten LauraR näyttää väärin käsittäneen). Ennemminkin ajattelen niin, että suomalaisten olisi aika lakata uskomasta omaan erinomaisuuteensa niin oman tietämyksensä suhteen kuin miettiä minkälaista tietotasoa vaatii amerikkalaisilta.

    Mutta luulin kyllä, että täällä tunnetaan omat osavaltiot, ja Kansas viimeistään Wizard of Ozin ansiosta! Oioi, olenko ennakkoluuloinen, jos nauran kaikille kansallisuuksille tasapuolisesti? ;) Hyvää telttailuviikonloppua! :)

    VastaaPoista
  4. LauraR: Ei suomalaisilta minun mielestä vaaditakaan Amerikan osavaltioiden osaamista ja paikalle pistämistä, mutta toisaalta pitäisikö amerikkalaisilta vaatia sitä Euroopan maiden osalta? Jokainen tuntee oman maanosansa varmasti ihan parhaiten, ja jo pelkän paikallisen maantiedon, historian yms. opettelussa menee amerikkalaisilla pikkuopiskelijoilla hyvä tovi, sillä maa on valtava ja historia melko vaiherikas. Ei siis tarvitsisi ihmetellä, jos se Suomen sijainti tms. on vähän hakusessa. :) Valitettavan usein olen törmännyt siihen, että otetaan vähän nokkiinsa tai ainakin naureskellaan, jos täällä ei tiedetä, missä Suomi sijaitsee (tai joissain tapauksissa ei edes olla kuultu koko paikasta). Meidän suomalaisten tiedoissa tai taidoissakin on joskus melkoisia aukkoja. Tasapuolisuutta tässä siis hain, en varmaan vain ilmaissut sitä tarpeeksi selvästi. :)

    Noita asiavirheitä sattuu kyllä täälläkin (Fox News, anyone?), vähintään yhtä paljon kuin Suomessa, mutta toivoisin todellakin vähän tarkkuutta ammattilaisilta. Ainakaan omia perättömiä päätelmiä ei tarvitsisi juttuihin ujuttaa.

    M-K: Eikä! :D Ihana! Pitäiskin kokeilla, menisikö tuo Disneyland oikeasti läpi...

    Pilvi: Näistä saa tällä kertaa syyttää STT:tä, sillä kotoisessa Savon Sanomissakin oli tasan samat virheet. ;) Juu, kaipailin tosiaan vähän peiliinvilkuilua pelkän oman navan tuijottelun lomaan. Kukaan ei kai ole täydellinen, eikä sitä silloin pitäisi odottaa muiltakaan. :)

    Nauraminen, nimenomaan kaikille tasapuolisesti, taitaa ollakin paras lääke tähän pikkuärtymykseen. :D Kaikista maista taitaa löytyä muutama tynnyrissä kasvanut tapaus.

    VastaaPoista
  5. Minä vaan mietin sitä, että minun mielestäni valtiot ja osavaltiot on kuitenki vähän eri juttu. Kaikkien maiden kaikkien osavaltioiden opettelu olisi melkoisen hankalaa tosiaan, mutta taas kaikkien valtioiden opettelu ei niinkään, edes nimien ja kyllä suurin osa tapaamistani aika hyvin myös osaa paikantaa edes suunnilleen mistä mikänenkin maa löytyy.
    Mietin vain että suuri osa ihmisistä varmaan tietää esim. Venezuelan ja missä maanosassa se sijaitsee, mutta luulenpa että monikaan ei osaa kertoa nimeltä yhtään Venezuelan osavaltiota, miksi edes pitäisi?
    Noh anyway, meitä on moneen junaan joka puolella maailmaa, on niitä tosi neroja tai sitten niitä vähä vähemmän viisaita :).
    Hahah tuo Disneyland kyllä naurattaa! :D

    VastaaPoista
  6. Ehkäpä minäkin katsoin tätä vähän amerikkalasesta näkökulmasta, sillä täällähän tosiaan opiskelijoilta luonnollisesti odotetaan, että he tietävät kaikki osavaltiot ja niiden pääkaupungit, ja ehkä sitä painotetaan koulussa pikkuisen enemmän kuin muun maailman maantietoa. Tosin vähän samoinhan se on Suomessakin. Enemmän keskitytään Suomen, Pohjoismaiden ja Euroopan maantietoon kuin esimerkiksi Etelä-Amerikan karttaan. Jäi ehkä sekin sanomatta, että kyllä täälläkin yleinen maantieto on omien kokemusteni mukaan melko hyvässä jamassa, vaikka osavaltioiden ulkoa opetteluun paljon aikaa käytetäänkin. :)

    Tosin jutun pointti ei oikeastaan ollut, pitäisikö amerikkalaisten tietää, missä Suomi on, tai pitäisikö suomalaisten tietää, missä Kansas on, vaan se, että muiden virheitä sättivä Suomen kansa osaa tehdä niitä virheitä itsekin. :) Missouri ja Mississippi eivät todellakaan ole sama asia, eivät edes lähelle. Jo naapurit, Kansas ja Missouri, ovat tavoiltaan ja lailtaan melko erilaisia paikkoja, ja monilla oma osavaltio on iso osa identiteettiä. Kansas ja Missouri ovat samalla tavalla rakkaita vihollisia kuin Suomi ja Ruotsi. Onko venezuelalaisten osavaltioidentiteetti muuten yhtä vahva (tai vahvempi)? Itse en valitettavasti paljoa maasta tiedä, joten olisi jännä oppia vähän lisää. :)

    VastaaPoista
  7. Tulipa muuten ihan juttuehdotuksena mieleen, että jos sun silmään sattuu vastaavia suomalaisen median vääristelemiä USA-juttuja, niin ainakin musta ois tosi kiinnostavaa lukea täältä blogista miten kyseinen väärin uutisoitu asia oikeasti on. Ilmaisen tänään itteäni aika epäselvästi ainaki omasta mielestäni, mut ehkä ymmärsit kummiskin. :)

    VastaaPoista
  8. Hauska blogi sulla! En olekaan aiemmin käynyt ja päätin nyt jättää oikeen puumerkin käynistäni! :D Niinhän sitä toivoisi, että edes toimittajat olisivat täsmällisiä asioissa, joista kirjoittavat.

    Terkuin Lisa

    VastaaPoista
  9. Piti vähän konsultoida miestä tuon identiteettiasian suhteen ja hän kertoi, että täällä ei niinkään ole tuollaisia vastakkainasetteluja niinkuin kerroit siellä olevan. Maiden välillä kyllä, olen ymmärtänyt että esim. Venezuela ja Kolumbia eivät ole niitä parhaita ystäviä. Heh aika hauskalta kuulostaa että sieltä löytyy samantapaisia ihanan rakkaita vihollisia kuin Suomi-Ruotsi :).

    Hauskasti sattui kun yksi päivä kattelin täällä Frendien uusintoja ja sattu just tulemaan se jakso jossa Ross yritti muistaa kaikkien osavaltioiden nimet, eipä näyttänyt helppoa olevan! Muistatko sinä ne kaikki? :)

    VastaaPoista
  10. Bemary: Minäpä pidän silmät ja korvat auki! :)

    Lisa: Kiitos ja kiva kun jätit kommentin jälkeesi! :)

    Annina: Nyt olen taas vähän viisaampi! Kiitos siitä! :)

    Eniten tuota osavaltioden välistä vääntöä tällä seudulla tuntuu aiheuttavan college-urheilu. University of Kansasin (KU) mikä tahansa joukkue (koripallo, amerikkalainen jalkapallo jne) saa voittaa kauden kaikki muut pelit, mutta jos tulee yksi häviö ja se on University of Missouria (Mizzou) vastaan, niin valmentaja saa huutia. Ennen on taas taisteltu verisesti mm. orjuudesta, joten pienet on nämä nykyajan murheet. :)

    Heh, muistan tuon Frendit-jakson oikein hyvin! :D Enpä taitaisi muistaa kaikkia osavaltioita, ainakaan suoralta kädeltä. Pitäisiköhän pilata oma päivä yrittämällä? ;)

    VastaaPoista