Huomenna on kulunut kaksi viikkoa siitä, kun kirjoitettiin ainakin puoli miljoonaa lomaketta alle ja meistä tuli oman kodin omistajia (samalla taidettiin kyllä luvata esikoisemmekin pankille). Päällimmäisenä koko prosessista jäi mieleen se, miten vaikeaa oli kirjoittaa koko nimi, siis molemmat etunimet ja sukunimi, sillä normaali etu- ja sukunimen kattava allekirjoitus ei vissiin ollut tarpeeksi virallinen. Niin, ja yritin varovaisesti vakoilla kännykkää ja Ylen nettisivuja, sillä Suomi ja Norja taistelivat välieräpaikasta.
Pankista ajeltiin pikkuisen päät pyörällä asunnolle, napattiin elukat, ilmapatja ja toinen auto mukaan, ja suunnattiin kotiin. Haettiin matkalla vielä gourmet-eväät (Mäkkärin tuplajuustohampurilaiset ja kuohuviiniä), joista nautiskeltiin autiossa keittiössä. Elettiin torstai ja perjantai kylmälaukun turvin, sillä jääkaappia meillä ei täällä vielä ollut. Oltiin vähän kuin retkellä isossa, tyhjässä talossa.
Kävin perjantaina muka vielä pakkailemassa asunnolla, vaikka keskityinkin enemmän (kokonaan) siihen, miten Suomi hakkasi Venäjän välieräpelissä. Lauantaille, eli varsinaiselle muuttopäivälle, jäi vielä paljon, paljon tekemistä.
S oli varannut muuttoauton aamukymmeneksi läheiseen toimipisteeseen. Kun mentiin pelottavaan, Mikki Hiiri -krääsällä täytettyyn toimistoon, päästä varpaisiin Mikki Hiiri -vaatteisiin sonnustautunut täti sanoi, että oi voi, teidän auto ei ole täällä. Loputtomalta tuntuneen soittokierroksen jälkeen selvisi, että saataisiin haluamamme auto neljältä iltapäivällä, tai voitaisiin vuokrata paljon pienempi auto (ei alennusta, mutta auto olisi 10 dollaria halvempi!). Sanottiin ei kiitos ja ihmeteltiin, miten heidän nettisivuillaan kuitenkin luvataan 50 dollaria, jos auto ei ole luvatussa paikassa luvattuun aikaan. Tätihän ei ollut asiasta tietävinäänkään. "I didn't know they did that. How cool!"
Matkalla toiseen vuokrausfirmaan soitettiin alkuperäisen puljun asiakaspalveluun. Mitään suuria sympatioita ei herunut sieltäkään, mutta viime viikolla meidän tilille napsahti viimeinkin se luvattu Ulysses S. Grant digitaalisessa muodossa.
Seuraavan paikan toimisto oli hieman ammattimaisempi; en nähnyt yhtään Mikki Hiirtä! Ongelmitta ei selvitty sielläkään, sillä S:n höylätessä korttiaan tietokoneruudulle ilmestyi jokin teksti, joka sai virkalijan hieman ihmettelemään. Yhden puhelun ja ainakin minuutin kestäneen hihityksen jälkeen meillekin selvisi, että S:n nimi oli jollain terroristilistalla, joten miehelle ei saisi vuokrata autoa. En tiedä, miksi nimi siellä alunpelin oli, tai onko se vieläkin jossain mustalla listalla, mutta auto saatiin. Ja hyvät naurutkin vielä kylkiäisiksi.
Varsinaisiin hommiin päästiin siis noin tuntia myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Ensin haettiin meidän aiemmin ostama jääkaappipakastin väliaikaissäilytyksestään. Kahdestaan. Painoa hökötyksellä oli aika paljon, joten kaikki irtoavat voimanrippeet piti käytää, että saatiin kaappi autoon.
Kotiin tullessa meillä olikin jo apulainen odottamassa, joten itse pääsin lähinnä työnjohdollisiin tehtäviin. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes tajuttiin, että kaappi ei mahdu mistään ovesta sisälle. Irrotettiin etuovi ja molemmat ovet meidän tulevasta virvoikevarastosta. Siltikin ylimääräistä tilaa kaapin ja ovenkarmien väliin jäi noin sentti.
Kun kaappiin oltiin saatu kulkemaan virta ja vesi (jääpalakone, jee!), lähdettiin noukkimaan lisää tavaraa, ensin appivanhempien luota ja sitten asunnolta. Muuttaminen, dislike. Onneksi meillä oli riuskoja miehiä ja naisia apureina niin asunnolla kuin täällä talollakin, joten selvittiin koko hommasta muutamassa tunnissa. Tässä välissä voisi varmaan mainita, ettei saatu kaikkia tavaroita mahtumaan muuttoautoon, joten meidän piti ahtaa loput kamat meidän pikkuisiin autoihin sunnuntaina (jee, Leijonat!) ja maanantaina (jee, Leijonien kotiinpaluu!). Miten ihmeessä me oltiin saatu ahdettua niin paljon tavaraa kaksioon, ettei jättimäinen muuttoauto riittänyt? Itsehän muutin tänne kahden matkalaukun ja käsimatkatavaroiden kanssa, joten voisin syyttää S:a. Tosin omat vaatteet olivat lisääntyneet kuin puput, en tiedä miten...
Saatiin S:n vanhemmilta putkiradio ja S:n ukin tekemä söpö kiikku.
Palkittiin muuttomiehet ja -naiset (ja itsemme) muutamalla erällä beer pongia...
...ja dartsia. Tausta (vaneri+vaahtomuovilevy+huopakangas) taululle rakennettiin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Peliluola kuntoon ja prioriteetit järjestykseen!
Ollaan kotiuduttu ihan äärettömän hyvin; tavaratkin alkavat olla paikoillaan. Pieniä projekteja riittää, ja niitä on mukava toteutella pikkuhiljaa. Esimerkiksi viime lauantaina minä hoidin pihaa, ja S vaihtoi öljyt molempiin autoihin. Oikeiden urakoiden jälkeen rakennettiin teline suomalaiselle tikkataululle. Työtä ja hupia, tasaisesti.
Sisustusjuttuja ei olla vielä ehditty liikoja miettiä. Päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin muun muassa meidän vaaleansiniset kylpyhuoneet. Meidän parhaat pyyhkeet ovat keltaisia, mutta sinistä taustaa vasten en keltaista laita. Sekin vähän ärsyttää jo valmiiksi, että paikallisen high schoolin värit ovat sininen ja keltainen. Pitääköhän meidän muuttaa, ennen kuin mahdolliset lapset ovat lukioiässä?
*****
Tätä kirjoittaessani, pari tuntia sitten, jouduin kipaisemaan turvaan meidän kellarikerrokseen, sillä tornadosireenit alkoivat huutaa. Tällä alueella ei toivottavasti ole enää kovinkaan montaa uhkarohkeaa taivastelijaa Joplinin tapauksen jälkeen, joten toivottavasti muutkin toimivat kuten minä, vaikkei mitään hurjan vakavaa kai tapahtunutkaan. Nyt tilanne on rauhoittunut, mutta Kansas Cityn seudulla on nähty tämän päivän aikana useampikin pikkutornado. Tämä typerä kevät voisi jo loppua.
Ehehee, toi Mikki Hiiri -juttu oli ihan loistava! Voin kuvitella!! Mulla oli samalla mantereella ollessa yksi tuttu, joka rakasti Tipistä ja Sylvesteristä tätä Tipiä... Sillä seurauksella, että hänellä oli aina päällä jumalaton määrä Tipi-rekvisiittaa. Autossa roikkui koristeita, oli korvista, vaatetta, kassia, lompakkoa ja hiuspompulaa. Kyse luonnollisesti oli aikuisesta ihmisestä.
VastaaPoistaTiedätsä mitä, mutta nyt sä pääset sisustamaan!!!
Onnea uuteen kotiin!
VastaaPoistaTalo näyttää aivan ihanalta!
Tahtoo lisää kuvia ;)
Komppaan Sannaa, lisää kuvia! Silläkin uhalla, että hankin itselleni talokuumeen...
VastaaPoistaOnneksi olkoon kodista, siitä että muutto on takanapäin, ja ilmeisen onnistuneesti hoidetusta jääkiekon seuraamisesta kaiken sen hässäkän keskellä!
Toivon kaikin voimin että loput kauden tornadoista iskisivät asumattomille seuduille ja etenkin pysyisi teiltä kaukana. Nää on ollut aika karmeaa katsottavaa täältäkin käsin.
Hei Anni,
VastaaPoistaOnnea uuden kodin johdosta. Tulipa nostalginen olo kun mainitsit nuo tornadosireenit... niita on tullut kuultua kerta jos toinenkin. :-)
Onneksi teillä on kellari talossa. Se varmaan tuo vähän helpotusta huonojen säiden keskellä.
VastaaPoistaKansasissa asuessani ihmettelin usein sitä, miten monista taloissa puuttui kellari. Joskus sain selityksen, että maaperä on sellainen, että niiden rakentaminen on liian kallista. Mutta jotenkin ajattelisi, että tornado alleylla kellarit saisi olla pakollisia... On hurjaa, että monella turvallisin paikka talossa on kylpyamme.
Joplin on vaihtoajoilta tuttu kaupunki ja tuhoa siellä on ollut sydäntäsärkevää katsoa. Toivottavasti säät siellä rauhoittuvat niin, ettei uusia tornadotuhoja ja kuolemia enää tule.
nanna: Hahaa, liika on varmasti ollut liikaa tuon Tipinkin kanssa! Onneksi itse ei ole vielä ihan noin hupsu. ;)
VastaaPoistaVai pitäsköhän sisustaakin koko talo jollain Hessu Hopo -teemalla...?
Sanna: Kiitos! :) Yritänpä napsia lisää kuvia tässä pian.
Pilvi: Heh, nytpä sainkin lisämotivaatiota kuvailuun. Pilville talokuume!
Kiitos onnitteluista! :) Toivottavasti pahin tornadokausi alkaisi olla jo pikkuhiljaa ohi. Me ollaan onneksi päästy tosi vähällä, kun vertaa joihinkin muihin paikkoihin.
Paula: Mulle kaikista nostalgisin Kansas-ääni taitaa olla junat. Harmi, kun meidän nykyisessä asumuksessa on suht' hyvät ikkunat ja tiivisteet; entiseen asuntoon nimittäin kuului junanpillit ja ihan vieressä sijainnut tornadosireenikin melko hyvin! (Täällä taas pitää oikein erikseen kuunnella molempia.)
Anne: Mulle oli ihan ehdoton vaatimus, että talossa on kellari! Betonilätyskän päällä en haluaisi (enää) näillä seuduilla asua. Hrrr.
Me lahjoitettiin eilen Joplinin uhreille pikkuisen rahaa. Mulla ei ole mitään erityisempiä suhteita kaupunkiin (ajetaan siitä läpi float tripille Noeliin kesäisin, siinäpä se), mutta on ollut ihan kamalaa seurata tilannetta. Ei sitä osaa edes kuvitella, mitä nämä ihmiset ovat käyneet ja käyvät tällä hetkellä läpi.
Toivotaan tosiaan parempia kelejä! :)
Onnea uuteen kotiin! Kaunis koti näyttäisi olevan :)
VastaaPoistaO-ou! Jos paha kuume iskee niin me ostetaan talo, ja sillä varmistetaan, että saan erikoistumispaikan heti ensi vuonna - Milwaukeesta tai jostain Indianan perukoilta. Ja päästään kaukosuhteeseen taas! (Minäkö taikauskoinen?) Mutta laita silti kuvia...
VastaaPoistaAnnina: Kiitos! :) Me tykätään tästä oikein paljon. :)
VastaaPoistaPilvi: Hahaa, uskallankohan laittaa kuvia nyt ollenkaan... :D