keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Even the Man in the Moon Disappeared

Joku saattaa muistaa, että käytiin viime joulukuussa Shinedownin akustisella keikalla. Minä olin jo melkein ehtinyt unohtaa, kunnes sain eilen yllättävän muistutuksen.

S tuli töistä kotiin ja sanoi, että sillä on minulle lahja. Sain halauksen ja synttärionnittelut, vaikka viralliseen vanhentumiseen on vielä reipas kuukausi aikaa, joten hymähdin ja painuin keittiöön hellan ääreen. Touhuilimme vähän aikaa omilla tahoillamme. Lopulta mies sanoi, että minulle on oikeasti lahja.

"Can you guess what it is?"

Kissanpentu? Poni?

En osunut oikeaan, sillä mies piilotteli selkänsä takana Shinedownin keikka-cd/dvd:tä. S oli kuullut aamulla radiosta, että tallenne ilmestyy kyseisenä päivänä, joten se oli sitten ottanut asiakseen metsästää minulle boksin yllätykseksi.

Tehtävä oli kuitenkin osoittautunut odotettua hankalammaksi, sillä esimerkiksi jokaisen elektroniikka-/musiikki-/elokuvanörtin Mekka Best Buy oli aliarvioinut Somewhere in the Stratospheren menekin. S:n valitsemaan toimipisteeseen oli hommattu vain kaksi kopiota, jotka olivat menneet ennen kuin S ehti apajille 15 minuuttia kaupan aukeamisen jälkeen. Walmarteissa kohauteltiin olkapäitä, Targetin nettisivuilta lättyä ei löytynyt. Lopulta S löysi yhden kopion pienestä erikoisliikkeestä. Ei ole yllättävää, että boksi myytiin eilen Kansas Cityn alueella loppuun, ja ihmiset soittelivat pettyneinä paikalliselle Jone Nikulalle. Yllättävää on kuitenkin se, etteivät liikkeet osanneet varautua kovaan kysyntään; löytyyhän levyltä koko Kansas Cityn konsertti cd- ja dvd-muodossa.

Siinä se seuraava parituntinen mukavasti vierähtikin, tuttua keikkaa katsellessa. Kylmät väreet kulkivat koko kropan läpi, jälleen kerran, vaikka tällä kertaa keikkapaikkana olikin oma sohva vanhan teatterin sijasta.

Suosittelen, lämpimästi.

3 kommenttia:

  1. Mahtava lahja :) Tuollaiset missä on ajatusta takana on aina niin ihania :))

    VastaaPoista
  2. "hymähdin ja painuin keittiöön hellan ääreen." :DDDDDDD

    VastaaPoista
  3. Sari*ll: Oli kyllä ihana yllätys keskellä viikkoa! :)

    Essi: Ei kai tuossa muutakaan osannut tehdä. :D

    VastaaPoista