keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Jouluinnostus

Nyt kyllä vähän hävettää. Meillä on joulukuusi töröttänyt takan vieressä jo viime sunnuntaista asti.

Kaikkihan lähti siitä, että käytiin lauantaina vähän jouluostoksilla. Aurinko paistoi täydeltä terältä, ja t-paidalla pärjäsi oikein mainiosti. Ajeltiin ympäri Kansas Cityä, ja minä ehdin jo valitella, että on hankala päästä joulufiilikseen, kun ulkona on lämmintä ja valoisaa.

Kansas Cityn skyline

National World War I Museum at Liberty Memorial

Sitten mentiin Walmartiin, ihan vain hakemaan pari juttua. Jotenkin kummasti kärry, jonka sijaan meinasin ovella ottaa korin, täyttyi täyttymistään lahjoilla ja koristeilla, ja joulufiilis oli valmis. Kun löysin sairaalassa olevalle mummolleni lahjan, meinasin pillahtaa itkuun joulukuusten ja -laulujen keskellä. Joulumieli valtasi jokaisen solun, kertaheitolla.

Sunnuntaina saatiin perintökuusi appivanhemmilta. Kyseessä on siis melkoisen iäkäs tekokuusi, jonka kunnon halusin nähdä hetimiten. No, eihän sitä raaskinut enää purkaakaan, joten kuusi on tosiaan pönöttänyt nurkassa jo muutaman päivän. Koristeita siihen ei vielä olla kuitenkaan lykitty; kuusi saa nauttia pelkistä valoista ja tähdestä jouluaattoon asti. Pidetään nyt joistakin perinteistä ja periaatteista sentään kiinni. Suomessa olisin tuonut kuusen sisälle vasta aatonaattona. Mutta hei, maassa maan tavalla, vai miten se meni...

Joulutunnelmaa on viritelty tällä viikolla muutenkin. Eilen tein glögiä ja isän perinteistä joulusinappia. Tänään oli vuorossa lanttu- ja porkkanalaatikko, jotta voin tyrkyttää niitä sukulaisille huomisella kiitospäiväillallisella. Kaikkia näitä tein kauhunsekaisin tuntein ensimmäistä kertaa ikinä, mutta hyvinhän nuo tuntui onnistuvan.

Ennen eilisiltaisia glögeilyjä päivä meni "mukavasti" ruokakaupassa. Minulla oli melkoisen pitkä ostoslista mukana, ja olin varautunut siihen, että iso osa raaka-aineista jää ostamatta. Joulupullaan ei kardemummaa tai tuorehiivaa meidän lähikaupasta löytynyt (jälkimmäistä oli kuulemma joskus ollut, mutta suosio oli ollut heikkoa), joten sovelletaan. Lanttuja piti etsiä melkein suurennuslasin kanssa, mutta lopulta löysin niitä kolme kappaletta, joista kotiutin yhden. Kaupan iso meksikolaisosasto pelasti paljon, sillä sieltä löysin sellaisia hienouksia kuten maissitärkkelystä (perunajauhojen korvikkeeksi) ja valkopippuria.

Nyt täytyy mennä jatkamaan jauhopeukalointia, sillä S on matkalla kotiin, ja lupasin sille kotitekoista pizzaa viikonlopun kunniaksi. Meidän viikonloppu tosiaan alkaa tänään, sillä S:lla on pari peräkkäistä vapaapäivää. Huomenna ahdetaan itsemme täyteen ruokaa ja sukulointia. Tämä onkin ensimmäinen kerta, kun pääsen kokemaan "aidon" kiitospäivän. Viimeksi täällä näihin aikoihin ollessani vietin kiitospäivän Coloradossa kavereiden kanssa syöden pikaruokaa. Aika amerikkalaista sekin, tosin.

Tähän loppuun pitää vielä lisätä kuva meidän sängystä aika ajoin löytyvästä möröstä:

Peiton alla möyhivä Chaos on hirvittävä näky.

*****

Fakta #78: Vuoden 1995 kohokohta oli se, kun mestari-Leijonat Juha Ylönen ja Antti Törmänen vierailivat kotipitäjässäni. Pääsin läpsäyttämään jälkimmäisen kättä ja kuljin loppupäivän muovipussi käden suojana. "En pese tätä kättä ikinä!"

9 kommenttia:

  1. kardemummaa yleensa saa semmosena kokonaisena... yhm, niinku tankona tai jotain sinne pain. sita sitte on kiva hakata vaikka vasaralla saadakseen tarpeeks hienoa siita (mortellit on yliarvostettuja...) On kallista kylla, mutta eihan sita paljoa tartte.
    Nii ja pullaa on kylla melkein helpompi teha kuivahiivalla.

    Ma tein edellisvuona kaikki laatikot sun muut, mut roskiin meni noin puolet, ku en niit yksin sitte kuitenkaan jaksanu syya, huoh...

    VastaaPoista
  2. Anni!!! Ja minä täällä häpeillen pistän "tunnelma"valoja =) Noh, maassa maan tavalla =) Mutta loistavaa, että pääset fiilikseen! En tiedä, kuinka hukassa sitä itse olisi, jos joulua viettäisi muualla päin maailmaa.. toki varmasti tulisi väkerreltyä laatikoita ynnä muuta itse, eihän joulua muuten tule ellei saa porkkanalaatikkoa! =)

    Kerrohan sitten, mitä suku piti laatikoista, sinapista ja glögistä =)

    Itse olen aikamoinen jouluihminen ja voisin hyvinkin koristella jo joulukuun alussa.. Parempi puolisko ei niin välitä, joten koristeet "pääsevät" paikoilleen noin viikkoa ennen aattoa.. snif.

    VastaaPoista
  3. Muovipussi kädessä. Et säkään ihan terve oo. :DD No eipä sillä, ettenkö myöskin ois ollu vähän kummallinen tuossa vuosituhannen alkupuolella, ku bongasin silloin Atlanta Trashersissa pelanneen Pasi Nurmisen Pelicans-pelikatsomosta ja kävin juttelemassa pyytäen tietty myös nimmarin. Rehellisesti sanottuna tärisin varmaan kolme tuntia sen jälkeen pelkästä onnesta, siis ihan konkreettisesti tärisin, sillä sehän nauro mun vitsille ja hymyili mulle muutenki, OU MAI GAAD!!!:D

    VastaaPoista
  4. Sun lanttulaatikko ja anopin lanttusose tänään kiitospäiväpöydässä saattavat olla riittävä inspiraatio minunkin yrittää lanttulaatikkoa! Jos vaikka joku muukin söisi sitä. (Eli en sittenkään tee tilausta ja pyydä sua fedexäämään sitä, kuten taisin viime jouluna uhkailla!)

    Maassa maan tavalla joulukuusien kanssa, tietenkin. ;) Oma joulukuusihankintamotivaatio kärsi takapakkia, kun muilla asioilla liikkuessa törmäsin tähän http://www.gardenridge.com/uploadedImages/Seasonal_Decor/Christmas%20trees.jpg näkyyn. Kuvassa oranssi on piilotettu taka-alalle, mutta kun katsoo tarkkaan, kuvastakin näkee että senvärisestä kuusesta saa välittömästi päänsärkyä. Että piti sekin päivä nähdä, kun pinkki kuusi ei ollutkaan se huonoin vaihtoehto.

    VastaaPoista
  5. Sanni: Meidän lähikaupasta ei tosiaan löytynyt minkäännäköistä kardemummaa, mutta piskuinen saksalais-skandinaavinen kauppa pelasti! Löytyi vaniljasokerit ja kaikki! Niin, ja kardemummakin on valmiiksi jauhettua, ei tarvitse tarttua vasaraan. :D

    Minusta tuntuu kanssa, että aika yksin saan noita laatikoita syödä... Mies on sen verran nirso, ettei ajatuskin lanttulaatikosta pelottaa sitä. Porkkanaa se on sentään vähän maistellut. ;)

    Katja: No nyt ei tarvitse enää hävetä tunnelmavaloja! Meitä enemmänkin höyrähtäneitä katsos löytyy. ;) Kyllä minäkin tosin pihistelen muiden koristeiden kanssa vielä, meillä on "vain" kuusi pystyssä. :D

    Kirjoittelen tässä piakkoin meidän kiitospäivästä. Olihan taas mielenkiintoista.

    Bemary: No en oo terve, en. :D Nupe on aika kovan luokan bongaus! Ei olis tervettä, jos sen jälkeen ei tärisisi kolmea tuntia! ;)

    Pilvi: Nyt vain rohkeasti lanttua keittämään; jätetään FedEx rauhaan! ;)

    Hyhhyh noita kuusia! Oranssi vie kyllä voiton tässä kyseenalaisessa kategoriassa. Palkintosijoille pääsevät myös vaaleanpunainen ja kirkkaansininen kartioviritelmä. En myöskään jaksa ymmärtää ylösalaisin sijoitettavia kuusia.

    Tämän tosin saisi Searsilta hintaan $499! Hyvä diili:

    http://www.sears.com/shc/s/p_10153_12605_SPM1715641801P?sid=IDx20101019x00001a&ci_src=14110944&ci_sku=SPM1715641801

    VastaaPoista
  6. Ää, ylösalaisin! Minä olin säästynyt tähän asti tuolta. Vaan jos ostaisin ylösalaiskuusen, ihan takuulla kiinnittäisin sen kattoon enkä lattiaan. O.o

    VastaaPoista
  7. En todellakaan ymmärrä, kenen mahtava idea tuo on alunperin ollut. Ehkä motivaattorina on ollut se, että ylösalaisen kuusen alla mahtuu isompi keko lahjoja kuin perinteisen, tylsän kuusen juurelle.

    Hrr.

    VastaaPoista
  8. http://www.suomikauppa.fi/index.php tollanenpa saitti löytyy myöskin internetin ihmeellisestä maailmasta, voipi tietysti tuttu olla jo =) itse ihan näin vielä Suomen tallaajana oon sieltä kyllä löytänyt sellaisiakin juttuja mitä en kaupoista oo bongannu.

    VastaaPoista
  9. Olen käynytkin kurkkimassa kyseistä nettikauppaa muutamaan otteeseen, mutta olen vielä onnistunut pitämään tilaushimot kurissa. ;)

    VastaaPoista