Huoh. Taitaa olla pientä kevätalakuloa ilmassa, vaikka valoa riittää jo pitkälle iltaan. Valosta huolimatta tuntuu, ettei energiaa tunnu riittävän oikein mihinkään. Äskenkin nukuin kahden tunnin päikkärit, ja nyt väsyttää vain entistä enemmän.
Tekemistä tietysti riittäisi (TJ 87!), joten kahden tunnin päikkärit ovat nyt sellaista luksusta, johon ei olisi oikein varaa. Onneksi sain viikonloppuna väkerrettyä kutsut meidän ensimmäisiin hääpirskeisiin, ettei tämä aika ole ihan harakoille mennyt. Kutsujen suunnitteluun ja toteutukseen meni yhteensä noin 3 tuntia. Että on panostettu taas!
S on yrittänyt piristää alakuloista vaimoaan (en ole vielä oikein tottunut käyttämään tuota sanaa, ainakaan suomeksi) monin eri tavoin. Viime viikolla se oli esimerkiksi siivonnut koko asunnon minun töissä ollessa, ja kotiin tullessa se kaivoi takapihalle parin neliömetrin kokoisen "terassin", jolla sitten nautittiin virkistävät siiderit.
Eniten se on piristänyt minua olemalla itse pirteä. S oli välillä jo vähän masentuneen oloinen, kun gradustressi ja viisumihommat tuntuivat kaatuvan päälle. Sen mielialaan nämä pidemmät päivät ja muuton lähestyminen ovat kuitenkin näköjään vaikuttaneet erittäin positiivisesti, sillä mies on jaksanut olla positiivinen minunkin puolesta. Jospa tuo touhukkuus ja into tarttuisi nopeasti minuunkin.
Nyt se sankari se tuli kotiin judoreissultaan. Tässähän pääsee viimeinkin syömään (chili con carnea, ihan itse tehtyä). Hyvä ruoka, parempi mieli!
Pee Äs. Kansas Cityssä ei ole tällä viikolla ihan yhtä loskaista kuin täällä. Loppuviikoksi on luvattu yli 25 asteen lämpötiloja. Tänä aamuna siellä oli lämpöasteita kokonainen yksi.
Hei Anni,
VastaaPoistaHalusin jättää nyt vihdoinkin viestin tänne sinulle ja kiittää blogistasi. Minulla on tapana lukea blogeja kuin kirjoja. Etsin mielenkiintoiselta tuntuvaa luettavaa ja kahlaan sen sitten läpi aina ensimmäisestä postauksesta viimeiseen saakka. Vaikka blogi olisi kuinka hyvä tahansa, en yleensä jää seuraamaan tarinaa sen pidemmälle.
Tällä periaatteella löysin aikoinani vanhan blogisi vuodatuksessa. Luin sen läpi ja itkin ja paruin tarinanne traagisuutta. Muistaakseni blogin löytämisajankohta oli suunnilleen samoihin aikoihin, kun muutitte Suomeen, joten edellisestä lukukerrasta on vierähtänyt jo hyvin aikaa.
Nyt sattumalta törmäsin tähän uuteen blogiisi ja hämmästyin, sillä minähän tunsin jo tarinan alun! Mielenkiinnolla luin siis tarinan jatkoa eteenpäin ja kovin onnelliseksi se tällä kertaa teki. :)
Nyt muutama päivä myöhemmin en malttanut olla kurkkaamatta josko olisi tarina taas jatkunut hieman eteenpäin. Ja olihan se! Tässä on nyt isona vaarana, että oikeasti ryhdyn seuraamaan ihka ensimmäistä kertaa jonkun blogia! ;)
Kiitos siis, että olet ollut rohkea ja ottanut meitä tuntemattomia mukaan matkallesi. Olkoon siis matkasi pitkä ja onnellinen.
-Neiti Ruusupuu
ISO kiitos päivän piristyksestä! :) Kyllä nyt taas jaksaa!
VastaaPoistaEipä muuten kestä kiitellä (uhka)rohkeudesta; olen saanut blogin kirjoittamisesta (ja näistä mukavista kommenteista!) niin paljon irti, että varsin mielellään tätä tekee. :)
Toivotaan, että päästään tekemään historiaa siinä mielessä, että jaksat roikkua aktiivisesti mukana! ;)