maanantai 8. maaliskuuta 2010

Mitä tehtäis?

Nyt kun pahimmasta alkujärkytyksestä on päästy yli (Hei, tässähän pitää oikeasti muuttaa!), on ihan järkevää alkaa hoitaa käytännönasioita kuntoon. Aloitin muka yksinkertaisimmasta hommasta, eli lentolippujen ostamisesta. Yksinkertaisin, my ass.

Lippujen hintataso on noussut roimasti sitten viime vuoden, jolloin löysin lennot Kansas Cityyn asti alle 700 eurolla. Nyt samaan hintaan pääsee juuri ja juuri Chicagoon (josta on siis vielä yksi n. 850 kilometrin lento- tai autoetappi Kansas Cityyn). Jos (ja kun) haluan samoille lennoille S:n ja kissakavereiden kanssa, saan maksaa siitä ilosta vielä pikkuisen enemmän. Kuten aiemmin on jo tullut todettua, yhdensuuntainen lento on melkein tuplasti kalliimpi kuin meno-paluu, joten paluupäivällä leikittelemällä voi hinata hintaa pikkuisen alemmaksi (esim. joulun alle ei välttämättä kannata ostaa käyttämättä jäävää lentolippua). Toki näennäisesti halpojakin vaihtoehtoja löytyy (kuten Air Baltic), mutta lipun hinnan lisäksi pitää ottaa huomioon lisäkustannukset, jotka kertyvät matkatavaroista ja aterioinnista. Sitä paitsi puolen tunnin vaihtoaika Riiassa ei houkuta sitten yhtään, vaikka Tukholmaan päästyäni jatkaisinkin SAS:n ja S:n kanssa samaa matkaa.

Suunnitelmissa on ajaa Chicagosta Kansas Cityyn. Se voi olla pikkuisen hupsua heti Atlantin ylityksen jälkeen, mutta Chicagosta lähtevälle jatkolennolle ehtiminen saattaisi olla mahdoton tehtävä. Viime viikolla saamassani infopaketissa sanotaan, että rajanylitykseen kannattaa varata vähintään tunti. No, varmaan kannattaakin, sillä jo ihan perinteisessä passintarkastuksessa (sisältäen pikakuulustelun, valokuvauksen ja sormenjälkien ottamisen) tai lähinnä sen odottamisessa voi tuhraantua aikaa reippaanlaisesti; riippuen väenpaljoudesta ja samaan aikaan saapuvista kansainvälisistä lennoista. Siihen kun lisätään vaikka pikkuisen myöhässä Chicagoon laskeutuva lento, niin jo olisi Annilla hermot kireällä. Unohtamalla jatkolennolle kiirehtiminen voidaan unohtaa myös yksi stressinaiheuttaja.

Viikkoja kestäneen jahkailun jälkeen ostan lähipäivinä todennäköisesti liput Chicagoon. Lentoyhtiöksi valitsen SAS:n. Heidän matkatavarapolitiikkansa muuttuu 1.4. alkaen (kahden laukun sijasta lisämaksutta matkustaakin vain yksi), mutta jos varaan lentoni ennen aprillipäivää, saan kuljettaa "ilmaiseksi" kaksi kapsäkkiä, ihan kuin ennen vanhaan. Hassua, että hinnat kallistuvat, mutta palvelut vähenevät.

Tämänhetkinen to do -lista näyttää seuraavalta:

- Lentojen varaaminen
- Koko omaisuuden läpikäyminen, eli jakaminen lahjoitettaviin, myytäviin, pois heitettäviin
- Pankkiasioiden hoitaminen
- Vakuutusasioiden hoitaminen
- Kelan kanssa välien katkaiseminen
- Auton myyminen
- Hääjuhlien suunnittelu (onhan tässä ruhtinaalliset kolme kuukautta aikaa!)
- Työpaikan neukkarin seinälle menevän ryijyn loppuun tekeminen
- Lumin rokottaminen
- Kissojen lentokelpoisuuden todistaminen (tämän voi muistaakseni tehdä vasta 8 päivää ennen lentoa)
- Asunnon irtisanominen
- Asunnon löytäminen ja vuokraaminen USA:n päässä
- Lotossa voittaminen

Tekemisen puute tuskin tulee iskemään ihan heti. Minulla on 108 päivää aikaa saada yllä oleva lista valmiiksi (tuohon tulee varmasti vielä lisäämistäkin!). Näin viisumin saamista seuranneena yönä unta, että heittelin tavaroita matkalaukkuun vasta lähtöaamuna. Sillä tyylillä saisin laiskotella 107 päivää, mikä kuulostaa aika mukavalta, mutta pitänee tarttua toimeen vähän ennen lähtöhetkeä.

Vaikkapa tänään.

Pssssst. Sivupalkista löytyy vähän lisätietoa uudesta asuinseudusta, jos sattuu kiinnostamaan.

12 kommenttia:

  1. Mikäli sulla tulee hirvee kiire ja et ehdi tota to do -listan viimestä hoitaa pois alta, niin mä voin ainakin ottaa sen sun puolesta ;) Delegointia Anni! Onnea kovasti (en muista onnittelinko jo tuolla edellisessä merkinnässä....en varmaan) ja hauskaa kiirettä! :D

    VastaaPoista
  2. Mulle voi antaa kaikki lätkäfanikamat, erityisesti nimmareilla varustetut sellaiset, ja jos päätätte sittenki jättää kissat Suomeen, nii tänne mahtuu kumpikin.^^

    PS. Lisää tohon to do -listaan vielä kohta "Reissu Bemun MM-kisastudioon".

    VastaaPoista
  3. Essi: Oi miten avuliasta... ;) Kiitos onnitteluista! Yritän nauttia kiireestä! :D

    Bemary: Hyvä tietää, että loppusijoituspaikka löytyy ainakin lätkäfanikamoille ja kissoille! :D Mulla tosin on niitä nimmareilla varustettuja fanikamppeita aika niukasti. Eero Somervuoren pelipaita taitaa olla ainoa "hienompi" aarre, ja se taitaa lähteä mukaan. ;)

    Ja ai ai, mikä houkutteleva lisäys tuo reissu Bemun kisastudioon olisikaan to do -listaan... :D

    VastaaPoista
  4. To do -listat on joskus ahdistavia ja joskus vapauttavia. Tuo sinun listasi on ehkä molempia, ainakaan ei ole siitä helpoimmasta päästä, kun "koko omaisuuden läpikäyminen" on vain yksi kohta monien joukossa!

    American Airlines teki saman tempun kuin SAS mutta jo muutamia kuukausia aiemmin. Kuulemma AA:n toisen matkalaukun maksu olisi ollut "huomattavasti enemmän", mutta koska kukaan Helsingissä ei (ainakaan pyhäaamuna) tiennyt paljonko se sitten olisi, perivät BA:n maksun joka oli vain 45 €. Eli riippuen lentolippujen hintaerosta saattaa kannattaa maksaa lisämatkalaukusta erikseen. Vähän se taitaa olla riskialtista tosin jos ne eivät edes kentällä tiedä mikä se oikea hinta olisi...

    Ja hei tosi kiva tuo Kansas-tietopakkaus, mää tykkään. :) Me järkytyttiin Missourissa sitä kun ravintolassa kysyttiin halutaanko tupakoivien puolelle - jossain saa (sai? 2v sitten) vielä polttaa sisällä, ja ilahduttiin bensan hinnasta (Illinois'hin verrattuna - mutta eipä sitä ihan Chicagosta asti lähdetä tankkausreissulle Missouriin!)

    VastaaPoista
  5. Heh, totta, tuo "koko omaisuuden läpikäyminen" saattaa olla pikkuisen työläämpi projekti kuin esimerkiksi "lentolippujen ostaminen", JOKA ON NYT TEHTY!

    Kyllähän SAS:n ja esim. AA:n hinnoissa oli pikkuisen eroa, mutta kummiskin "vain" noin satasen verran, jonka maksan melko mielelläni, kun kerran saan matkata oman poppoon kanssa ja pakata ilman lisäveloituksia kaksi laukkua ruumaan mukaan. :) Kerranhan tämä vain kirpaisee!

    Kiva, kun tykkäsit tietopaketista! :) Kylläpä minäkin hämmästyisin, jos ravintolassa kysyttäisiin "Smoking or non-smoking?", vaikkakin Missourissa (käsittääkseni myös Kansasissa) nämä erot ovat kaupunkikohtaisia. Jotkut kaupungit ovat kieltäneet tupakoinnin ravintoloissa ja työpaikoilla, mutta osa sen vielä sallii. Ota nyt näistä amerikkalaisista selvää... ;)

    Bensa on tosiaan halvempaa Missourissa! Me päästään siitä jopa hyötymäänkin; teillä taitaa olla vähän turhan pitkä bensanhakumatka. :)

    VastaaPoista
  6. Ai niin, unohdin jo että toiselle teistä oli jo liput hankittuna. JEE lentolipuille! :) Se ainakin mulle tekee lähdön aina jotenkin tosi konkreettiseksi. Nyt kun se on tehty, voitkin seuraavaksi keskittyä voittamaan lotossa. Vai? ;)

    Illinois'ssa ravintolatupakointi on kielletty osavaltiotasolla, kai. Kyllä mulla menee jonkun verran aikaa ennen kuin hahmotan mikä on kaupunki-, piirikunta-, osavaltio- ja liittovaltion tasolla päätetty/päätettävä asia. Jos noita nyt voi koskaan tajutakaan. Mutta siitä löytää eksotiikkaa tulevan kotimaan sisälläkin, kun vaikka ajaakin osavaltioon jossa nopeusrajoitus on yöllä eri kuin päivällä, ja parhaimmillaan 15 mph korkeampi kuin kotiosavaltiossa korkeimmillaan!

    VastaaPoista
  7. Juu, S:n liput on ollut hankittuna jo hyvän tovin. :) Nyt kun viisumi ja lentoliput on taskussa, lähtö alkaa todellakin olla konkreettinen! Toivottavasti sinäkin pääset hommaamaan liput suht' pian!

    Kyllä, lottovoitto on seuraavana listalla. En edes yritä saada muuta aikaiseksi, ennen kuin se on hoidettu alta pois. ;)

    No nuo lainsäädäntöjutut on varmaan jotain sellaista, mitä ei ikinä opi täysin ymmärtämään/muistamaan! Kuten jo mainitsitkin, autokulttuuri on sitten toinen semmoinen jännä juttu. Minulla menee varmaan aika pitkään, ennen kuin uskallan ajella amerikkalaisilla maanteillä ilman vieressä istuvaa henkistä tukea. ;) S on vastaavasti sitten ihmetellyt täällä tien päällä alati vaihtuvia nopeuksia, koska ei ole tottunut interstateilla kyttäämään nopeusrajoituksia. Kunhan osavaltioiden rajalla muistaa pikkuisen vilkaista, millä nopeudella saa paahtaa kyseisen pätkän. :P

    VastaaPoista
  8. Heippa Anni! Löysin blogisi joskus vuosi takaperin googlatessani kaukosuhdetta :) Teidän elämänvaiheisiin ja käänteisiin on ollut niin helppoa samastua, ja oon hirveän iloinen, että palaset on loksahtaneet kohdalleen! Itse vasta haaveilen yhteisestä kodista oman amerikkalaiseni kanssa :)
    Tsemppiä muuton kanssa!
    Ja juu, lennot on kallistuneet aivan törkeästi :/
    -Elina

    VastaaPoista
  9. Moikka Elina! :) Kiitos tsempeistä ja tosi kivasta kommentista! On aina mukavaa kuulla "kohtalontovereiden" kuulumisia. Toivottavasti yhteisen kodin haave toteutuu teidänkin kohdalla! :)

    VastaaPoista
  10. Pöh, en mä Eeron paitaa ois halunnukaa niiQ. Sä tarttet sitä nimittäin enemmän kattoessas seuraavia olympialaisia jenkkikamujen keskellä - sama se, vaikkei Leijona-paita kai ookaan, sillä suosikkijoukkue tulee varmasti joka tapauksessa se päällä selväksi.;)

    Joo, tästä maasta ei voi suomalainen ihminen pois muuttaa, ellei oo Bemun kisastudiota koskaan kokenu!

    VastaaPoista
  11. Moikkaa!!

    Oli pakko tulla kiittämään ihan tuhannesti, kun mainitsit tosta SAS:n uudesta muuttuvasta matkatavarasäännöstä!! Mäkin oon nimittäin suunnitellut ostaa SAS:n lennot, ja juuri Chicagon (!) ja Tukholman kautta (suuntana vaan Kalifornia) :)

    Mulla lähtö on näillä näkymin toukokuun puolessa välissä, 9 vkon päästä. Olisin halunnut ostaa lennot vasta joskus huhtikuussa, mut nyt kun sä kerroit tosta muutoksesta, niin pitääpä ostaa ennen tota 1.4!

    Kiitti sulle Anni, säästit mut lisäkuluilta! :D

    Joo itekin huomasin lippujen hintatason nousseen. Viime vuonna maksoin 450 €, tänä vuonna halvimmat näyttää olevan 655 €.

    -S-

    VastaaPoista
  12. Moikka! Sullahan on lähtö sitten jo melko lähellä! Ehdit kulkea samaa reittiä n. kuukausi ennen meitä. Hieno juttu! Varmaan aika mahtavaa muuttaa Kaliforniaan sopivasti kesäksi. :)

    Kiva, jos tästä postauksesta oli jotain rahallista hyötyä! :D

    VastaaPoista