torstai 25. helmikuuta 2010

Pitihän se arvata

No niin. Niin siinä sitten kävi, että välieräpaikka tulla nasahti olympiakiekossa. Vastaan asettuu rakastakin rakkaampi USA.

Mitä tämä tarkoittaa meidän perheessä? No ainakin tämän aamun älämölön ja kirkumisen perusteella on pääteltävissä, että allekirjoittanut tulee olemaan hermoraunio viimeistään siitä hetkestä lähtien, kun kiekko tippuu ensimmäistä kertaa jäähän. Tästä seuraa tietysti se, että miehestäkin tulee hermoraunio, ja kun ollaan sattuneesta syystä aika vahvasti eri puolilla (vaikka S tänään kannustikin Suomea, "My boys!"), niin voipi olla, että se kuuluisa hellankoukku saattaa kuumentua. Minun aitiossa.

Nythän voi käydä niin, ettei tarvitsekaan käydä viisumihaastattelussa maanantaina, jos äidytään oikein kunnolla riitelemään... Oma auto ainakin oli jo sitä mieltä, ettei kannata lähteä. Alkoi temputella juuri sopivasti tässä reissun alla. Onneksi ei tarvitse turvautua VR:n palveluihin (luotan ämpyilevään autoonikin tällä hetkellä enemmän kuin kyseiseen monopoliin), sillä laina-auto on saatavilla. Sen pitäisi toimia kuin junan vessa.

Ai niin, piti vielä sanoa oikein erikseen heipat Tre Kronorille. Hämnden är ljuv! Hej då!

9 kommenttia:

  1. Hih, hurja taistelu edessä, jäällä ja telkkarin edessä ; )

    VastaaPoista
  2. on jännää!! kylhä se sää joudut muruas lohutteleen illalla=)
    tosta artikkelista puhuen, itseki eilen siellä lueskelin ja koitin päästä kirjottaan mutta en onnistunut..:/ on siellä päässäki pösilöitä:D kyl mä ainaki enemmän iloitsen suomen voitosta ku siit et ruotti tippu, itte ne on aika ilkeitä suomea kohtan enimmäkseen...:)
    mutta tsemppiä sinne!!! koita olla hellä miestäs kohtaan!;D

    VastaaPoista
  3. Yritän olla hellä, mutta itseni tuntien huutomyrsky tulee olemaan aika järkyttävä, jos ja KUN Leijonat voiton ottaa. Jospa tuo mies kestäisi minua, hyvässä ja pahassa. ;)

    Kiitos tsempeistä! Kannustetaan Suomi voittoon! :)

    VastaaPoista
  4. Harmi ku en osaa ruotsia, nii en osaa lukea tota juttua saati ymmärrä ees otsikkoa. Niin vakavasti oon ottanu Ruotsin vihaamisen.:DD

    PS. Harvoin junailen, mut viime kuussa välillä Oulu-Helsinki junan vessa EI toiminu mistä mieleeni putkahti muuan vanha sanonta, joka petti siinä kohtaa...;p

    VastaaPoista
  5. Tuo on jo osoitus tosi vakaumuksesta! Hyvä hyvä! :D

    Junan vessa toimii harvoin yhtä hyvin kuin junan vessa. Siksi yleensä välttelenkin kyseisiä käymälöitä.

    VastaaPoista
  6. apua.. ootteko te molemmat vielä hengissä tän iltaisen kiekkopelin jälkeen?? seuraavaa postausta ja pelin jälkeisiä fiiliksiä odotellen... "Miltä nyt tuntuu".. :D sattui niin paljon katsoa tota peliä, au au au!
    -kaimasi

    VastaaPoista
  7. Nukahdin illalla jo ennen pelin alkua ja heräsin nyt keskellä yötä. Ensimmäinen ajatus oli "mitenköhän pelissä kävi" ja tuloksen nähtyäni "mitenköhän Annilassa pärjätään". Otan osaa, enkä yritäkään lohduttaa.

    VastaaPoista
  8. Kaima: Aika kivulias kokemus tuo oli, kieltämättä, mutta hengissä ollaan! Pitänee avautua eilisestä ihan kunnolla tässä vielä ennen kuin lähdetään ajelemaan etelää kohti.

    Pilvi: Ihana Pilvi! :D Hyvin täällä pärjätään. :)

    VastaaPoista