torstai 21. tammikuuta 2010

Mehiläisiä & hunajaa

Juttelin juuri erään nuortenlehden lääkäripalstan lääkärin kanssa puhelimessa. Kyseinen palsta oli ihan suosikki silloin joskus taannoin. Hyvää viihdettä se kai olisi vieläkin.

Syy soittelulle liittyi yllättäen viisumiasioihin. Tuntui kuin olisin ollut jollain salaisella tehtävällä. Soitin ensin infopaketissa annettuun numeroon. Sieltä annettiin minulle lekurin kännykkänumero. Soitin. Lääkäri luetteli hyvin monotonisesti varmasti monet kerrat luettelemansa listan asoista, jotka minun pitää tuoda mukanani. Passi. Pari kuvaa. Rokotustodistus.

Sain tungettua pari kysymystäkin litanian väliin. Röntgen ja verikokeet onnistuvat samalla kertaa. Helpotus (lähinnä lompakolle). En tarvitse B-hepatiittirokotusta. Ja mitä tulee vesirokkoimmuniteettiin... Minun tarvitsee vain kertoa vuosiluku, jolloin olen sen sairastanut.

Tämän jälkeen jatkoin salaisia hommia. Soitin ajanvaraukseen ja kerroin, että olin jutellut lääkärin kanssa puhelimessa. "Pyysikö hän varaamaan ajan?" Öö, pyysi. "Selvä! Pääsetkö ensi viikolla?"

No en vielä ihan ensi viikolla, mutta sitä seuraavalla viikolla pääsen. Katsotaan, riittääkö terveyteni viisumin saantiin.

4 kommenttia:

  1. Mulla menee nyt hetki ennen kuin pääsen yli siitä, kenen vastaanotolle olet menossa.

    Hyvältä kuulostaa kuitenkin, ei hirvittävän monimutkaista. :)

    VastaaPoista
  2. Jos kolmesta lääkärivaihtoehdosta yksi on tämänkin luokan legenda, niin eipä tarvinnut miettiä montaakaan hetkeä, mihin numeroon pirautan. ;)

    Juu, ei tämä vaikuta mitenkään hurjan hankalalta. :)

    VastaaPoista
  3. Saanko mä tulla sun seuraksi sinne lääkärille? Nii ja ottaa mukaan kameran, nimmarilehtiön + pari tyhmää kysymystä.;p

    VastaaPoista
  4. :D Voi, toki! Sinun ei oikeastaan tarvitse tuoda kuin kamera ja nimmarilehtiä; tyhmiä kysymyksiä löytyy multakin, enemmän kuin pari...

    VastaaPoista