Tutkittiin tänään vähän oleskelulupa-asioita. Mietittiin lähinnä aikataulua ja tarvittavia dokumentteja prosessin aloittamiseen. Päästään (toivottavasti) yllättävän helpolla, sillä S pystyy hoitamaan homman Helsingin suurlähetystön kautta, koska asuu Suomessa. Toki minunkin pitää tehdä pari juttua, kuten käydä haastattelussa ja lääkärintarkastuksessa...
Luin sitten sattumalta asiaan liittyen Ilta-Sanomien nettisivuilta oleskelulupaongelmista Suomeen päin. Artikkelissahan on kyse suomalais-turkkilaisesta avioparista, jonka turkkilainen osapuoli ei ole saanut oleskelulupaa Suomeen neljän avioliittovuoden ja kahden lupahakemuksen jälkeen. Rouva toteaa, että "oleskelulupa olisi saatu ongelmitta, jos hänen miehensä olisi esimerkiksi USA:sta."
Niin. Mehän emme tiedä tapauksesta kaikkia yksityiskohtia tai kielteisiin päätöksiin vaikuttaneita seikkoja, mutta on varmaan valitettavan totta, että tiettyjä kansalaisuuksia pidetään vähän punaisina vaatteina oleskelulupa-asioissa. Artikkeli mainitsee Venäjän, Turkin ja Thaimaan.
Meillähän koko prosessi sujui melko vaivattomasti, tänne Suomeen päin siis. En menisi sanomaan, että kyse oli mistään läpihuutojutusta tai Yhdysvaltain kansalaisen etulyöntiasemasta; meillä oli kuitenkin lyödä faktoja pöytään ja näyttää yhteisiä vuokrasopimuksia. Kaikki eivät ole yhtä onnellisessa asemassa, sillä esimerkiksi vuokrasopimuksia on vähän vaikeampi näyttää, jos ei ole koskaan saanut mahdollisuutta asua yhdessä.
Puhuttiin S:n kanssa kansalaisuusasioista ja ennakkoluuloista, ja nämä seulat ovat molempien käsityksen mukaan vielä tarkempia USA:ssa kuin täällä koto-Suomessa. Kyllä minä veikkaan, että minua jännittäisi oleskeluluvan saaminen (siis kyllähän minä sen nyt saan) paljon enemmän, jos olisin esimerkiksi itänaapurin kansalainen. Kuinkahan monta mail-order bridea sieltäkin on Amerikkaan mennyt? Tämä on inhottava stereotypia, joka vaikeuttaa varmasti rehellisesti liikkeellä olevien ihmisten maahanmuuttoa.
Kai se on sitten jonkinlainen lottovoitto syntyä Suomeen, jos meinaa saada oleskeluluvan Amerikkaan avioliiton perusteella.
Lueskelin itse samaista artikkelia, pattitilanne. Asiassa on aina niin monta puolta.
VastaaPoistaUskon, etta ahdistaa se byrokratia, mutta uskon, etta kaikki menee varmasti tosi hyvin.
Tsemppia!
Lottovoittajia hyvinkin. Tiedän pariskunnan joka on asunut yhdessä eräässä Afrikan maassa, ja nyt naisen palattua länsimaiseen kotimaahansa, ei ole mitenkään selvää että mies saa edes turistiviisumia vierailua varten.
VastaaPoistaK-1-viisumihakemuksessa on erikseen kohta jossa kysytään, oletteko tavanneet kansainvälisen avioliittofirman kautta (marriage broker, mitä lienee suomeksi). Niin paljon sitä tapahtuu, että täytyy viisumihakemuksessakin sitä erikseen kysyä!
Mimi: Kiitos tsempistä! Kyllä me uskotaan, että kaikki menee hyvin. :)
VastaaPoistaPilvisyys: Vaikka USA:an pääseminen ei ole suomalaisellekaan mikään itsestäänselvyys, niin onhan amerikkalaisen kanssa treffailu ollut suhteellisen helppoa. Pääsee kuitenkin ilman viisumia kylään. Tasan ei näköjään käy onnenlahjat...
No jopas, on se sitten aika yleistä, jos hakemuksissakin sitä kysytään! Kyllähän Suomessakin toisaalta kysytään haastatteluissa, onko avioliitosta saatu rahaa jne. Ikävää, että rehellisesti liikkeellä olevat ihmiset joutuvat myöskin epäilyn kohteeksi.
Niin, jotenkin vielä hakemuksesta saa sen käsityksen että jos firma on laillinen, mitään hämärää ei ole tapahtunut, eikä kutsujan rekisterissä ole väkivaltarikoksia, voi viisumin saada kuvastokihlatullekin. En sitten tiedä kuinka helposti se todellisuudessa onnistuu.
VastaaPoistaAika jännä juttu!
VastaaPoista