maanantai 26. lokakuuta 2009

Kiva - kivempi - kivoin

Nyt kun pimeys on ottamassa vallan, minulla alkaa taas olla kovempi ja kovempi hinku rapakon toiselle puolelle. Hinku ei välttämättä johdu pimeydestä ollenkaan, vaan se vain korostaa epämieluisia asioita.

Tämä pienehkö kotikunta on kyllä ihan kiva, sillä perhe asustelee täällä ja työpaikkakin on lähellä, mutta tekemistä täällä joutuu kyllä vähän keksimällä keksimään. Siihen kun lisätään vielä se, että ollaan aika huonoja keksimään tekemistä, jos sitä ei ole nenän edessä tyrkyllä, niin tylsistyyhän sitä välillä.

Ai että olisi hauskaa, jos pääsisi oikein kunnon Halloween-bileisiin! Olisi kiva katsoa kavereiden kanssa amerikkalaista jalkapalloa sunnuntaisin; ei välttämättä itse lajiin kohdistuvan valtaisan kiinnostuksen vuoksi, vaan sen rennon yhdessäolon ja mukavan mässäilyn takia. Olisipa kiva myös käydä välillä syömässä ravintolassa. Olisi myös kiva, jos vaihtoehtoja olisi enemmän kuin yksi.

Notta onhan noita; asioita, joita odottaa innolla. Ihan kivointa kuitenkin olisi, jos osaisi ottaa täyden ilon irti tästä pimeästä syksystä, valoisasta keväästä ja lyhyestä kesänalusta, jonka vielä täällä vietän.

Ensi syksynähän mulla on sitten ikävä pimeää, kylmää, lunta ja niin edelleen.

3 kommenttia:

  1. Hih, mulla on aina vähän samankaltaisia tuntemuksia seilatessani Lahen ja Oulun väliä, joka tietty on tosi mitätön väli puhumattakaan noista kulttuurieroista ja vuodenajoista, mut aina siellä toisessa päässä Nelostietä haikailee sinne toiseen päähän ja unohtaa ne kyseisen paikan ikävät puolet.;) Lahessa suku ja juuret, Oulussa mies ja vähän vilkkaampi sosiaalinen elämä - kummassakin siis puolensa.:D

    VastaaPoista
  2. No onhan Oulu ja Lahti varmasti ihan eri maailmoista! :D Paras keino hankkia kotiseuturakkautta taitaa olla asua jossain muualla jonkin aikaa. Sitten kun taas muuttaa kotiseudulleen, sitä ikävöi esim. opiskelukaupunkia... Plääh. :)

    VastaaPoista
  3. Joo ei sitä kai koskaan voi olla täysin tyytyväinen missään, jos on vähänkään hinkua nähdä maailmaa ja sattuu siinä samalla näkemään mitä kaikkea kivaa missäkin on tarjolla.:p

    VastaaPoista