Muistan, kun vaihdossa ollessa vähän naureskeltiin amerikkalaisrouvien morkulasormuksille. No onhan se hullua; käyttää nyt kahden kuukauden palkka (joka on "suositus") johonkin kihlasormukseen! Eihän semmoiset sormukset ole enää käytännöllisiäkään, varsinkaan talvella, hanskojen kanssa. Muutenkin vähän naurettavia.
Bling bling...
S:n kanssa oli puhetta jo ennen kihloihin menoa, että haluan amerikkalaisessa mittaluokassa vaatimattoman sormuksen. Käteni ovat melko pienet (vihkisormus on amerikkalaisittain kokoa 3 1/2, eli 14,45 mm), joten mikään jättitimantti ei näyttäisi vasemmassa nimettömässä mitenkään järkevältä. Eihän?
Kihlasormukseksi sain sileän valkokultaisen sormuksen, vastoin amerikkalaista perinnettä. Siellä kihlasormus on se sormus, vihkisormus toimii sitten vain kivana lisänä. Mies pääsee/joutuu näyttämään varallisuutensa ja nainen kimaltelevaa sormustaan. Me tehtiin toisin. Pikaisen naimisiinmenopäätöksen yhteydessä puhuttiin vihkisormuksesta ja sen käytöstä. S halusi ostaa minulle sormuksen viime kesäkuisella Kansasin-reissulla, vaikka minä halusin alkaa käyttää sitä vasta ensi kesänä, meidän "oikeiden" häiden jälkeen.
Käytiin yhdessä (S, minä, mother-in-law ja sister-in-law) koruliikkeessä sovittelemassa sormuksia. Sana vaatimaton ei kuvaa yhtäkään esitellyistä sormuksista, vaikka niissä ei ollut edes kaikki korukivet paikoillaan. Ensimmäiseksi sormeeni tyrkättiin kolmen timantin (kaksi "pientä", yksi iso) sormus ja se taisi olla rakkautta ensisilmäyksellä. Silmissä eivät kiiluneet dollarinkuvat, sillä en koskaan halua tietää, paljonko dollareita S sormukseen tuhlasi. Tiedän tosin onneksi, ettei se mihinkään älyttömyyksiin mennyt. Se oli vain niin kaunis, se sormus. Siro. Tykkäsin.
Sen jälkeen sovitin vielä muitakin rinkuloita, jotka olivat paljon massiivisempia ja mahtipontisempia kuin ensimmäinen. Minulta kysyttiin mielipidettä vielä, ennen kuin minut hätisteltiin koruliikkeestä pois, kun tuli aika alkaa valita sormukseen timanttia ja puhua rahasta. Kerroin, että pidin ensimmäisestä eniten. Myyjätär sanoi: "It's a very nice ring! And what's great about it is that you can make it bigger later!" Hän ei suinkaan tarkoittanut sormuksen ympärysmittaa.
Näin sormuksen uudestaan vasta kaksi kuukautta sitten (juu, ollaan oltu naimisissa jo hurjat kaksi kuukautta!). Suu ammollaan tuijotin sitä, kun S pujotti sen sormeeni. Tästä on valitettavasti kuvallisia todisteitakin. Ja kas kummaa: niin minullakin oli/on morkula sormessa. Eikä se nyt lopulta sitten niin naurettava olekaan...
Niin, minunhan piti odottaa ensi kesään asti. Alettiin kuitenkin puhua siitä, miten ollaan Suomessa enää vajaa vuosi. Ollaan kummiskin ihan sataprosenttisesti naimisissa, joten miksipä pidettäisiin sormusta pölyttymässä kaapissa, kun voin sitä ulkoiluttaakin raittiissa suomalaisessa ilmassa! Muutenhan sormukselta jäisi näkemättä Suomen kaunis syksy (nytkin sataa vettä ja tuulee), kauniit talviyöt (ja ääretön pimeys), kirpakat kevätpakkaset (ja loska) ja kauniit hiirenkorvat (en keksi keväästä oikein mitään pahaa sanottavaa). Jos timantit ovat tyttöjen parhaita ystäviä, niin kyllä tyttöjenkin pitää olla timanteille mukavia!
My precious...
P.S. Kela myönsi S:lle opintotuen!
Olen joskus itsekin nauranut noille "kahden kuukauden palkka"- sormuksille.. Ehkäpä näitä kulttuurieroja löytyy tässäkin?
VastaaPoistaSisareni mies osti kotimaan mittakaavassa mielettömän kalliin sormuksen sisarelleni..Joka jää periaatteessa useimmin pois sormesta juuri tuon hinnan vuoksi!
Itse aikoinani järkytin myyjiä kertomalla, että haluan mahdollisimman sileän ja kivettömän, jotta voin käyttää sitä tilanteessa kuin tilanteessa.. ja halvan! Voitko uskoa myyjän ilmettä, jolle sitten selittelimme, että kyllä, kyseessä todellakin on vihkisormus =)Sain, mitä halusin, melko sileän sormuksen, jossa yrittää kiiltää, vuosien varrella kolhiintuneet, viisi pienoista timanttia.
Mielestäni sormus saa olla juuri sellainen, kuin mitä itse kantaa haluaa, mistä itse tykkää.. Eihän sitä kuitenkaan loppujen lopuksi osteta näyttelyn vuoksi, vaan rakkauden symboliksi. Omien silmien iloksi, sillä tarkoituksenahan on kantaa sitä koko loppuelämän...
Sormuksesi(vai pitäisikö sanoa morkulasi :)?), on kuvasta päätellen mielestäni siro ja nätti, kuten kantajansakin =)
Onnittelut S:lle opintotuesta!!!
Mä olen jotenkin ihan täysin tietämätön siitä, mimmosia minkäkinlaistenkin sormusten pitäis olla :D Muistan kun joskus kun oman miekkosen kanssa oltiin vasta muutama kuukausi oltu yhessä (ja siis oikeesti nähtiinkin vasta kolmatta/neljättä kertaa) ja mies halusi ostaa meille sormukset, jotka tuli siis oikean käden nimettömään. Ihan siis muuten vaan sormukset. Ja kun valkkasimme sormuksia, myyjä koko ajan muistutti, että ne voi sitten tulla vielä kaiverruttamaan jos kyseessä on kihlasormukset. :D Aika noloa loppujen lopuksi. Minä kun valitsin vaan sellaista mikä on itselleni mieluinen sormus, ei sen kummempaa.
VastaaPoistaVähän kyllä tahtoisin itsellenikin tuommoisen sormuksen kun tuo sinun morkula (heh :D), mutta eihän tuommoista nyt taas kun se näköjään on näitä kihlasormuksia! Mun pitäisi ehkä joskus perehtyä näihin "sääntöihin" sormuksien suhteen.
Katja: Kyllä taitaa todellakin olla kyse kulttuurieroista, monessakin mielessä.
VastaaPoistaItseäni pelotti aluksi pitää sormusta sormessa. Tosiasiassa otan sen kuitenkin todella harvoin sormesta pois, tiskaankin sormus sormessa. :) Kotivakuutuksen vakuutusmäärää piti tosin nostaa, pelkän sormuksen takia. Hupsua. Ei kylläkään sen takia, että sormus olisi jotenkin äärettömän kallis, vaan siksi, että kaikki muu kotoa löytyvä roina on niin arvotonta. :D
Kyllä se tosiaankin niin on, että jos haluaa sileän "vaatimattoman" sormuksen, niin silloin sellainen on saatava, olipa myyjät mitä mieltä tahansa. :) USA:ssa saattaa joissain tapauksissa olla kyse näyttämisenhalustakin; kyllähän massiivinen timanttisormus kertoo miehen varakkuudesta jotain. Jotkut tytötkin ehkä tykkää vähän vilautella sitä überkallista murikkaa... ;)
Minua melkein hävetti pitää sormusta aluksi sormessa, koska onhan se aika huomiotaherättävä ainakin suomalaiseen perinteeseen verrattuna. Töissäkin kollegat tulivat oikein varta vasten sitä katsomaan, kun olivat kuulleet huhuja isosta sormuksesta. :D Jotenkin tähän on vain tottunut... :)
Lopuksi on sanottava kiitokset kauniista kohteliaisuudesta! :) Ihanhan tässä punastuu.
Delilah: Kyllähän mekin sotkettiin näitä perinteitä ihan kunnolla. :) Säännöt on tehty rikottavaksi! Että eikun vain morkuloita silmäilemään... ;)
Voin vain kuvitella, mitä myyjän mielessä on liikkunut, kun olette sormusostoksilla olleet. :) Kuten Katjakin tuossa jo sanoi, on tärkeää, että saa kantaa sellaista sormusta, josta itse tykkää, kantoipa sitä sitten missä sormessa tahansa. Kyllä sen sormuksen arvokkuus taitaa löytyä jostain ihan muualta kuin hintalapusta.