tiistai 5. toukokuuta 2009

Vaasalaisia vapputerveisiä


Edellisen kirjoituskerran (ja luvattoman pitkän tauon) jälkeen on ehditty mm. muuttaa. Melkoinen hässäkkä, kertakaikkiaan, eikä tässä kai olla vieläkään purettu kaikkia kapsäkkejä. Joka kerta, kun muutan, lupaan itselleni, että tällä kertaa heitän tai lahjoitan turhat tavarat pois, mutta kummasti sitä on joka kerran enemmän ja enemmän tavaraa... Puuh. No, sitten ensi kerralla. Ei nämä muutot tähän ole loppumassa.

Vappuakin ehdittiin viettää, ja olikin muuten aivan ylikiva vappu! Suomeksi sanottuna oltiin siis Vaasassa. Oltiin kavereiden täysihoitolassa pari päivää (iso kiitos vielä kerran!) ja nautittiin hyvästä seurasta ja auringosta (ehkä vähän simastakin). Piknikillä ollessamme S meinasi lentää selälleen, kun näki sinisen KU-paidan punaisen haalarimeren keskellä. Viime syksyn Emporia-sukupolveahan siellä edustettiin, ja päästiin vaihtamaan kokemuksia kansasilaisen kaupungin sykkeestä oikein porukalla. S oli aivan myyty ja aikoo ehdottomasti laittaa ensi vuonna oman valmistujaislakkinsa päähän.

Lauantaina ajeltiin jo sitten kotiin. S ihastui suomalaiseen kevätmaisemaan ja kuskin ominaisuudessaan käski minua räpsimään kuvia kaikesta mahdollisesta No tulikin räpsittyä varmaan pari sataa kuvaa. Nämä kuvat tosin on otettu ihan auton ulkopuolelta.


Wanha kirkko.


Pitihän sitä veden lämpötilaa päästä testaamaan... Pohojammaan jokimaisemissa ollaan.


Vähän vihertää jo!


Korkeakoski, Maaninka, Savo.
Koskesta ei saatu sille oikeutta antavia kuvia, niin otettiinpa sitten rinteestä räpsy.


Huomasin jo ennen meidän maaseutumatkailua, että S on alkanut vähän ymmärtää, mistä puhutaan, kun ympärillä pälätetään suomeksi. Eihän se toki läheskään kaikkea ymmärrä, mutta keskustelun aiheen se monesti selvittää tunnistamalla sanoja sieltä täältä. Kohta pitää alkaa varoa sanojaan sen ympärillä. Nyt on vielä pystynyt törkeästi puhumaan ihan mistä vain.

Se voi olla, että huomisen jälkeen ei sitten puhutakaan enää yhtään mistään, ainakaan toisillemme. MM-jääkiekossa on nyt sellaiset asetelmat, että perheriita on melkein taattu. Tai siis minähän sen riidan räyhäämisellä aiheutan, eilenkin tuli huudettua sen verran paljon, että äänihuulet jo kärsivät (ja varmasti koko lähitienoo). Eikä oltu vielä edes pudotuspelivaiheessa, saati sitten poikakaverin kotimaata kaatamassa... Enkä ollut muuten humalassakaan!

Pitää varmaan linnoittautua mahdollisimman kauaksi toisistamme, ainakin eri huoneisiin. Palataan asiaan, jos en ole joutunut vankilaan perheväkivallan harjoittamisesta.

3 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun maailma on nii-in pieni loppujen lopuksi.. Kesken suomalaisien vappujuhlinnan saa muistutuksen kotimaastaan!

    Voi apua! USA on seuraava vastus :D Täälläkin huudettu niin, että olen miettinyt, pitäisikö käydä pyytämässä alakerran mammalta anteeksi... mummeli kun tuskin on jostain kumman syystä päässyt aikaisin nukkumaan niinä iltoina kun Leijonat on olleet areenalla. Aikamoinen meteli kun kaksi ihmistä huutaa (lue räyhää) ja yrittää saada ääntään kuulumaan Sveitsin maalle asti. Ihme, kun sohvaperunasta tuleekin asiantuntija :) Eikä tilannetta ole auttanut yhtään se, että pelin ollessa tauolla on ruudussa näkynyt ystäviä yleisön joukossa. Pitisi varmasti viedä mummolle pahoittelujen lisäksi korvatulpat ensi peliä ajatellen :D

    Onnea uuteen kotiin, vaikkakin väliaikaiseen :)

    VastaaPoista
  2. Voihan pärse tuon jääkiekon kanssa. Äänihuulet äärirajoilla mennään täälläkin. Kyllä pitäisi jo melkein kuulua Sveitsiin asti, kun puoli Suomea huutaa. Voin vain kuvitella alakerran mummon tuskan siellä teillä päin (meidän perhe varmaan voi myös). :D Ja aika röyhkeitä kavereita, kun ovat menneet kisoihin herättämään kateutta meissä muissa!

    Eilinen nyt sitten tietysti oli aika karvas pettymys. Onneksi S oli varsin kiva mies, eikä yrittänytkään iloita USA:n voitosta. :D Se jopa sanoi minulle pelin jälkeen, että se toivoi Suomen tasoitusta lopussa, kun näki minun kauhunsekaisen ja pettyneen ilmeen. :) Sanoi se tosin myös, etten saa kertoa sitä kenellekään... :D

    Kiitos onnentoivotuksista. :)

    VastaaPoista
  3. Ylempään kommenttiin voisi vielä lisätä varmaan nimenkin.

    VastaaPoista