sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Aina oppii uutta

Moikka taas. Selvittiin laskettelureissusta a) hengissä b) kaikki raajat ehjinä c) toiveikkaina lähteä joskus uudestaankin.


Lähdettiin matkaan perjantaina töiden jälkeen. Ajeltiin kauniissa ja aurinkoisessa pakkassäässä kohti pohjoista, S tosin puolet matkasta uinuen. "Etelän" suolattuja teitä aika paljon ajelleena minua huvitti, miten paljon paremmassa kunnossa suolaamattomat tiet olivat tuolla vähän ylempänä. Vitostiellä sai jopa ajaa satasta, vaikka tie oli talvinen kuin mikä. Suolaus on välillä näköjään vähän turhaa.


Kuulin matkalla paljastuksia S:n elämästä. Se kyseli minulta Kajaanin tienoilla, mikä mahtaa olla Kuun alla loistava tähti. Kerroin sen olevan Venus. S innostui ja sanoi, ettei ole koskaan nähnyt Venusta, ainakaan tietoisesti. Illan pimennyttyä saavuimme "poron kääntöpiirille". S kertoi, että oli vielä 12-vuotiaana luullut porojen olevan satuolentoja.

Päästiin turvallisesti perille vähän ennen seitsemää, ja tietysti suoraan herkkupöytään. Gulassi maistui matkalaisille varsin mainiosti. Saunassakin käytiin. S ehti jo kysyä minulta melko huolestuneeseen sävyyn, mahtaako mökissä olla sauna. Nauroin tietysti päin naamaa, ennen kuin tajusin, että kysymys oli oikeasti vilpitön. Selitin, että Suomesta on aika vaikeaa löytää mökkiä, jossa löylyhuonetta ei ole.

Lauantaina, eli eilen, herättiin kirpeään pakkaseen. Sää ei kuitenkaan estänyt meitä ostamasta hissilippuja (puoleen hintaan!). Käytiin perjantai-iltana harjoittelemassa mäenlaskua rinteenjuurella, joten S oli lauantaina toista kertaa laskettelusuksilla. S oli oikea mallioppilas ja kuunteli opettajaansa/opettajiansa. Kun ottaa huomioon, että S hiihti lumella neljättä kertaa elämässään, eilinen suoritus oli huikea.



S valmistautumassa päivän koitokseen.


Tassa valissa taytyy vaihtaa tietokonetta miehen kanssa. S:n tietokone oikuttelee jostain syysta Skypen kanssa, joten tehtiin valiaikaiset vaihtokaupat, silla miekkonen juttelee parhaillaan vanhempiensa kanssa. Pahoittelut tiettyjen kirjainten puuttumisesta.

Oltiin eilen rinteessa melkoinen tovi. Valilla piti kayda lammittelemassa mokissa ja tietysti rinneravintolassa. Rommikaakao maistui ihan kohtalaisen hyvalle, varsinkin, kun olen ollut melkoisessa flunssassa viime aikoina. Saunassakin kaytiin lammittelemassa kahteen otteeseen. Onneksi mokki oli niin lahella rinnetta kuin vain mahdollista.



Oli ihan kaunista.


Laskettelukarpanen taisi puraista tuota tasaisten maiden miesta ihan kunnolla. Punaiset rinteetkin menivat eilen jo mallikkaasti ilman kaatumisia. Itse olen aina tykannyt laskettelusta, joten on todella mukava, etta voidaan jakaa tama harrastus.



Ensimmaista makea odotellessa.

Viikonloppu oli siis kaikenkaikkiaan loistokas. Tanaan kaapattiin Lumi matkan varrelta kyytiin ja ajettiin takaisin Kuopioon. Koko perhe on koolla taas, ja nyt odotellaan Super Bowlin alkamista. Otin huomisen vapaaksi, jotta voisin hyvilla mielin valvoa koko yon. Ja mehan valvotaan. Kylla Suomessakin voi olla vahan amerikkalainen.

5 kommenttia:

  1. Voi että mulle iski nyt halu päästä kans laskettelemaan. Oon niin kateellinen :D

    VastaaPoista
  2. Mä en oo ikinä ees lasketellu. Tai edes käyny missään laskettelupaikassa. Vähän oon jääny paitsi kaikesta kivasta. :( Mutta teidän reissu kyllä tosiaan kuulosti hauskalta.

    Meillä tuo hiihdon opettelu meni vähän toisin päin. David ilmeisesti suihkii menemään vaikeimmista mäistä, mutta tasamaalla kun piti hiihtää niin se oli takamuksellaan kokoajan. Ja mä tietysti reiluna kaverina nauroin vedet silmissä kun iso mies on kokoajan pipo silmillä, selällään ja sukset ristissä kohti taivasta. :D

    VastaaPoista
  3. Mä valvoin 2 vuotta sitten Super Bowlin ja chattasin samalla Atlantin yli, kun Bears oli pelissä. Silloin yllätti että ei se olekaan ihan aivoton peli. ;)

    VastaaPoista
  4. No niin, kerropas mistä ihmeestä katoitte ton Superin? Ite oon aina ennen sen kattonu, vaan ny se tuli pelkästään Viasatilta - ainakin mun tietojeni mukaan. Hirveä pettymys, ku jäi näkemättä ja ois ollu Brucekin esiintymässä. :( Se on jännä laji, ku tempaa mukaansa, vaikka näkee vaan yhen pelin vuodessa, heh.

    VastaaPoista
  5. Delilah: Eiku vaan monot ja sukset kainaloon (tai jalkaan) ja suunta kohti lähintä laskettelukeskusta! ;)

    Sonja: Kannattaa kokeilla, vauhtia ja vaarallisia tilanteita olis luvassa! :)

    Haha, osaan kuvitella teikäläisen nauramassa miespoloiselle! Vahingonilo, paras ilo.

    pilvisyys: Joo, ei se todella olekaan mikään aivoton peli! Pääsin toki vasta vaihtoaikana paremmin pelistä perille, sillä säännöt ehtivät unohtua aina Super Bowlien välillä... :P Mutta kyllä nää kotoiset pallopelit (joissa on siis oikea pallo, tai kiekko) vie silti voiton!

    Bemary: No minäpäs kerron. S kaiveli jostain netin uumenista streameja (sillä tavalla se on seurannut pelejä koko kauden), joita sitten katsottiin koko yö. Nähtiin mainokset ja kaikki! S lupasi lähettää ensi vuonna linkkejä siihen suuntaan, jos Maikkari on taas tollo, eikä esitä Super Bowlia. :D

    VastaaPoista