maanantai 9. helmikuuta 2009

Olipa kerran amerikkalainen, italialainen ja suomalainen...


Mitä saa, kun pistetään yksi amerikkalainen, yksi italialainen ja muutama suomalainen pieneen mökkiin? Hemmetin hauskat synttäripirskeet, tietenkin! Käytiin lauantaina pienellä porukalla juhlistamassa S:n saavuttamaa neljännesvuosisataa maaseudun rauhassa. Saunottiin, pyörittiin lumessa, saunottiin vähän lisää, ja sitä rataa. Luulenpa, että S muistaa nämä synttärit aina. Ainakin suurimmaksi osaksi.

Vietettiin ensimmäistä kertaa S:n synttäreitä samassa paikassa. Kaksi vuotta sitten oltiin kyllä jopa samalla mantereella, mutta S oli yksin Marylandissa, joten oltiin Skypessä (vaikkei tosin oltaisi saatu olla virallisesti missään tekemisissä). Vuosi sitten minä olin täällä ja S Kansas Cityssä. Lahjankin sain sille vietyä vasta maaliskuussa.

Nyt en malttanut odottaa lahjan antamista edes viralliseen syntymäpäivään, eiliseen asti. Kaivoin lahjuksen esille perjantai-iltana, kun oltiin kahdestaan kotona. Ostin S:lle hopeisen panssariketjun, jonka epäilin olevan vähän liian lyhyt. Päästiin perjantaina sitten sovittelemaan sitä, eikä se mitään lyhyt ollut! Justiinsa passeli. Kyllä lahjomisesta tulee vain niin hyvä mieli, että joutuu varmaan ostamaan jotain pientä ystävänpäiväksikin...

Viime yönä nukuttiin upouusissa kissalakanoissa. Äitimuori oli ostanut synttärisankarille hienon pussilakanasetin, jossa kuulemma yhdistyy kaksi S:lle tärkeää asiaa: Lumi ja minä. Kaikki me ollaankin päästy siitä jo nauttimaan.


Where's Waldo?


Nyt odotellaan vielä Ameriikan-pakettia kieli pitkällä. Sisällä odottaa ainakin Buffalo Wild Wingsin tulisinta kastiketta, hot wing -kastikkeita sen seitsemää (tai kahta) sorttia, Chipotle Tabascoa... Kuumat tunnelmat tiedossa.

Lentolippurintamalle kuuluu muuten sellaista, että S:n äiti oli ostanut eilen Kansas City - Helsinki - Kansas City -lentonsa. Itse ajattelin ostaa Helsinki-lähtöiset lippuseni ensi kuussa. Niin, olen siis melko vakaasti päättänyt lähteä kesäkuussa käymään mahdollisilla tulevilla kotiseuduillani. Se olisi teemaan sopivasti aika messevä synttärilahja itselleni. Vielähän tässä tosin ehtii muuttaa mielensä. Kerran jos toisenkin.

8 kommenttia:

  1. Vähän toi kattimaakarinen elvistelee noissa lakanoissa XD Marimekolta on tullut ihan mielettömän kaunis laukku, Marimekon historian kaunein, tsekkaa vaikka:(http://www.marimekko.fi/FI/laukut/uutuudet/091/hidaslori320.htm)Musta vihreänä ehkä pakko saada......

    /MinBlåggenista

    VastaaPoista
  2. Lumihan on ihan luotu tonne sekaan. Hyvin maastoutuu! Jää vielä joku ilta alle nukkumaanmenoaikaan. :D

    Otsikko oli muuten mahtava, joskaan sitä odottamaani varsinaista vitsiä ei kai koskaan tullukaan. ;)

    PS. Jos tuut katumapäälle, niin mä voin kyllä oikein mielelläni ottaa sun lentolippus, nii eivät vaan mee hukkaan...köh...

    VastaaPoista
  3. Anonyymi blåggenilainen: Lumi on melkoinen elvis! Tänäkin aamuna makasi oikein kiepillä peiton mutkassa, kun piti lähteä töihin ennen kuutta... Eikä viikseäkään väräyttänyt!

    Ja onpa muuten varsin hauska laukku. :)

    Bemary: Joo, hyvä catmouflage. ;)

    Haha, pahoittelut vitsin puuttumisesta. Tää meidän elämä on aika vakavaa menoa. Ei paljoa naurata!

    P.S. Voi, miten jaloa! :D Täytyypä pitää epäitsekäs tarjouksesi mielessä. :D

    VastaaPoista
  4. Joo ihan masentaa näitä kurjia juttuja lukea, mut masokisti ku oon, palaan aina takas. ;D

    PS. Oon jalojen ideoiden mestari. Takataskussa on vielä monta vastaavaa oikeaa hetkeä oottamassa!

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Mistä näin ihanat lakanat? Kissaihminen tahtoo kanssa!

    VastaaPoista
  6. Heipä hei! :)

    Tietääkseni lahjalakanat on tilattu Hobby Hallista.

    VastaaPoista
  7. Kiitokset vielä tästä ideasta. Tuolla ne vihdoin pyörivät koneessa ja kuivuttuaan pääsevät sänkyyn. Saa nähdä, mitä kolli tykkää ;)

    Hobby Hallissa oli muuten muitakin ihania kissalakanoita, mukaan lähti myös sellaiset "Chinchilla persialaislakanat".

    VastaaPoista
  8. Eipä kestä! Itsekin olen katsastellut Hobby Hallin kissalakanoita sillä silmällä... Kivoja ovat!

    VastaaPoista