torstai 29. tammikuuta 2009

Lumi vastaa


Olen anteeksiantamattoman huono vastaamaan mihinkään blogihaasteisiin, mutta tänään sen teen. En tosin itse saanut haastetta, vaan sen sai kamalan ihana ja ihanan kamala Lumi-kissamme, joten vastaan Lumin puolesta. Haaste tuli Tyyne Neposelta (on muuten kissalla hieno nimi!). Alunperinhän haaste on vissiin kiertänyt koirablogeja, mutta koska kisulimme harrastaa melkoisia koiruuksia aina aika ajoin, sopinee haaste Lumille kuin hampaanjäljet tv:n johtoon.




"Tämä on koirablogeja kiertänyt haaste, ja teemaltaan paljasta 7 kpl totuutta itsestäsi. Haaste osoitetaan aina koiralle. Eli koirasta 7 totuutta, ja kirjoitettuna, kuten koira itse vastaisi ja kertoisi. "

1. Teipit ja johdot on parhautta! Siis lähinnä niiden pureksiminen ja jäystäminen, ja lopulta totaalinen tuhoaminen. Ohuet johdot on ehkä kaikista hauskimpia, mutta kyllä paksummatkin menee. Ja teipit, tarrat ja kaikenlainen muovi maistuu myös. Yummy!

2. Tykkään leikkiä vedellä. Ihan oikeasti. Vesilasit kaadan nurin vaikka tietokoneen päälle, että pääsisin läträämään juuri synnyttämässäni lätäkössä. Suojelen näitä tyhmiä ihmisiä myös vesimonsterilta, joka ilmestyy ohuena norona mm. vessan hanasta. Huidon sitä tassuilla ja yritän saada sitä hampailla kiinni. Ei muuten käy yhtä helposti kuin johtojen jyrsiminen, kokeilkaa vaikka! Vaikka touhu onkin haastavaa, joka kerta olen silti saanut estettyä vedenpaisumuksen! Vesimonsteri säikkyy aina.


Tässä vähän taidonnäytettä.

3. Olen elämäni aikana nähnyt säälittäviä yrityksiä kynsiä eli tarsia mm. peittoja ja saada siitä suunnatonta nautintoa. Säälittäviä siksi, että olen nimittäin kehittänyt maailman nautinnollisimman tavan upottaa kynnet johonkin pehmeään (esimerkiksi peittoon, vilttiin tai jonkun vatsaan): Peppu pitää saada mahdollisimman korkealle! Ihmisjalat (nilkat, sääret, polvet, reidet) on yksi hyvä paikka takajalkojen sijoittamiselle operaatiota suorittaessa. Takajaloilla kuuluu myös polkea maksimaalisen tyydytyksen saamiseksi. Jos ette tajunneet tästä mitään, olette tyhmiä.

4. Olen sivutoiminen käsityöapulainen/laaduntarkkailija. Tarkkailen useimmiten laatua makaamalla esimerkiksi neuloksen päällä tai työntymällä syliin, jotta voin tarkastella työnjälkeä mahdollisimman läheltä. Työtäni ei vain tahdota oikein arvostaa. Avustan sitten tietysti myös lankakerän kanssa tarpeen vaatiessa. Vaatimattomasti sanottuna, ilman minua neulomisesta ei tulisi yhtään mitään.



Myöskään nörttäilystä ei tulisi mitään ilman minua.

5. Olen aika perso "makealle". Joskus saan makupaloja, jos käsken oikein kovasti. Ja joskus tämä "isäntäväki" (mehän tiedämme, kuka täällä oikeasti on pomo) unohtaa laittaa makupalat takaisin kaappiin. Silloin minä isken! Tyhjennän koko rasian herkuista! Haha! Umpinaisempikaan paketti ei ole este; olenhan kokenut muovinjyrsin.

6. Jos en kuitenkaan saa herkkuja kovasta käskemisestä huolimatta, hyökkäilen ruokapöydässä istuvien ihmisten kimppuun. Varsinkin, jos joku erehtyy ojentamaan jalkansa. En oikeastaan voi vastustaa ojennettua jalkaa. Oikea tekniikka on hypätä kaukaa, laittaa etutassut nilkan ympärille ja kierähtää siitä sitten ympäri. Siinäpähän oppivat, pihtarit!

7. Harrastan kilpalaulantaa. Jos minun kanssa yritetään kommunikoida kissojen kielellä, vastaan, jos huvittaa. Yleensä minua huvittaa. Aika huvittavaahan se nimittäin on, kun nuo pystyssä kävelijät yrittävät puhua kissaa. Ja jos minua katsotaan silmiin, pitää myös vähän uhitella.


*****

Lumi tarvitsi hieman käännösapua minulta, neidon suomi kun ei ole vielä ihan sujuvalla tasolla. Lumi ei myöskään tunne Suomesta muita eläimiä kuin "mummolan" blogittomat veijarit, joten haasteapuakin tarvittiin. Haastamme siis kissat suoraan Karvahelvetistä: Sinni ja Pätkis! Jos nyt edes toinen viitsisi vastata. :)

5 kommenttia:

  1. Lumi on hurmaaava!! Tulee itsellekin kissakuume. Jos vaikka sitten joskus..

    VastaaPoista
  2. Järkyttävän suloinen elikko! Tää ei yhtään helpota mun uinuvaa toivettani, että vielä joskus on saatava täysin musta JA täysin valkoinen katti. :p Katellaas kumpi meiän elukoista suostuu haasteeseen vastaamaan, heh.

    VastaaPoista
  3. Sonja: Osaahan se välillä olla melkoisen mukava velmu. :) Meilläkin elää haave toisesta kissasta (ja koiranpennusta ja ja ja), mutta sen aika on "sitten joskus".

    Bemary: Lumi onnistui näköjään näyttämään parhaat puolensa näin julkisesti. ;) Seuraava tieto saattaa helpottaa uinuvaa toivetta: Lumi ei ole täysin valkoinen! Sillä on yksi (1) harmaa karva päälaella! :D

    VastaaPoista
  4. Toi video - ihana! :D Aikamoista tarkkuuta ja keskittymistä näyttää kyllä vaativan toi ringin kiertäminen, mutta hienosti Lumi siitä suoriutui. Todella hellyyttävä ja oikeesti kaunis kissa :) Onko Lumi siis alunperin S:n lemmikki vai miten se nyt meni?

    VastaaPoista
  5. Delilah: Lumi on tosiaan alunperin S:n lapsukainen. :) S otti Lumin pari vuotta sitten asuessaan Marylandissa ja yritti keksiä kissalle nimeä yli puoli vuotta... Mutta erottamattomia ovat!

    Lumi on tosiaan melkoisen ketterä! Itse olen tottunut isohkoihin poikakissoihin, joten tuollainen laiheliini, joka mahtuu melkein taskuun, tuntui aluksi pelottavan hauraalta. Nyt me kuitenkin ollaan parhaita kavereita. Niin parhaita, että S on ihan kateellinen. :)

    VastaaPoista