torstai 23. maaliskuuta 2017

Ihana, kamala puolitoistavuotias

Arvatkaa mitä. Meillä asuu hirviö taapero. Kaveri täytti puolitoista vuotta ja päätti, että pinnasänky on vauvoille. Kiipesi sieltä pois niin että muksahti. Piti purkaa sänkyä sen verran, että saatiin patja melkein lattialle ja vankila sen myötä muistuttamaan enemmän Supermaxia kuin putkaa. Toistaiseksi muurit ovat pitäneet. Seuraavaksi laitan laidoille (rakkautta ja) piikkilankaa.

Ennen vankikarkuruutta.

Tyyppi kiipeilee ihan kaikkialle. Ruokapöydälle. Sohvapöydälle. Pianon päälle. Portaita kaiteen väärältä puolelta. Tuntuu, ettei edes silmät selässä riittäisi, vaan niitä pitäisi olla myös molemmissa kyljissä. Isommilta kolhuilta on vielä toistaiseksi säilytty, vaikka järki ei tunnu päätä kovasti pakottavan.

Mihin tuo minityyppi, joka ei päässyt pöydälle tanssimaan, oikein katosi?
Varmaan samaan paikkaan kuin tuo kokolattiamatto.

Vauhtia on. Siskoa on kiva ärsyttää viemällä lelu kesken hyvän leikin ja juoksemalla kikatellen karkuun. Koirien vesiastiat ovat oivia rumpuja, kunhan niiden sisällön kippaa ensin lattialle. Ja niin edelleen. Huoh. Onneksi pieni mutta iso mies on myös melkoisen söpö rauhoittuessaan. Tykkää istahtaa kainaloon tai syliin ja katsoa vähän aikaa piirrettyjä. Minun, daddyn tai isosiskon syliin. Tai parhaan kaverinsa Sisun "kainaloon". Haliminen on kieltämättä paljon kivempaa kuin jantterin pöydältä alas kiskominen tai työskennellessä näppäimistön suojeleminen, kun tyyppi yrittää osallistua ja läpsiä näppäimistöä.

"Kiis!" (Cheese)

Suusta kuuluu jatkuva pulina ja pälinä. Suurin osa on ihan omaa kieltä, mutta onpa sieltä tunnistettavissa jo melkoinen määrä englantia, mutta erityisesti (minun riemukseni) suomea.


Taapero-savo-englanti-sanakirja:

ai nii aa aa - I need aa aa (nukkumaan)
ap - up
dädä - daddy
gou - go
iit - eat
issää - lisää
kakka - kakka
kakku - banaani
kikka - kenkä
kikko - sisko
kukki - ukki
kuuki - cookie
leikkou - let it go
mammu - apua
momo - more
mumma - mummo
mu(r)a - muro
ninä - nenä
off - off
oudan - all done
paippa - vaippa
pappi - puppy
Puuffa - Usva
puu(r)a - puuro
Shishu - Sisu
tettä - vettä
tikutiku - kutikuti (tai tickle tickle)
tissa - kissa
tissi - pissi
titi - tuti
titti - kiitti
tuutta - juusto
äiti - äiti

Hauska, ihana, paras kaveri, mutta voi että se osaa olla rasittava. Puolitoistavuotias. Näitä aikoja odotellessa...

2 kommenttia:

  1. Hauska! Mä oon kanssa kirjoittanut meidän lasten ekoja sanoja ylös, pitäiskin muistaa kirjoittaa vielä lisää...:) Ja hei tsemppiä ton kiipeilyn kanssa, meillä ei mennyt noin hurjaksi, mutta ajattele kuinka motorisesti taitava taapero teillä selvästikin on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Pitänee ajatella positiivisesti! Meinasi tällä viikolla kiivetä jo tuosta vaikeutetusta vankilasta pois, mutta ehdin estää. Oliskohan taaperoille jotain Ninja Warrior -kisoja...?

      Poista