perjantai 9. syyskuuta 2016

Maanteiden sankarit: Kansas City, Kansas - Mount Pleasant, Etelä-Carolina (päivät 1 ja 2)

Heti Suomen-matkan varaamisen jälkeen saimme tietää, että ystävämme olisivat menossa naimisiin vain puolitoista viikkoa paluumme jälkeen. Miten mukavaa! Häitä ei kuitenkaan juhlittaisi Kansas Cityssä, vaan meille vähän eksoottisemmassa paikassa, Etelä-Carolinassa. Toisella puolella mannerta. Heti Suomen-matkan jälkeen. Toisella puolella mannerta.

Selailtuamme melko suolaisia lentohintoja Scotty heitti ilmoille varovaisen idean: Voisimme sijoittaa lentolippurahat uuteen, isompaan autoon ennen häitä ja ajaa rannikolle. Malttia riitti noin kaksi sekuntia, ennen kuin olimme autoliikkeessä allekirjoittamassa ostopapereita.

Hääreissu alkoi hiljalleen paisua mielessä. Mitäs jos ajaisimme samalla sukulaisten luo Virginiaan? Scottyn vanhoille kotikulmille Washington D.C.:hen? New Yorkiin? Voisimme varata puolitoista viikkoa eeppiselle ja todennäköisesti myös aivan pähkähullulle matkalle. Miksipä ei? (Koska meillä on kaksi lasta. Kaksi pientä lasta.)

Tuttuun tyyliin päitä ei paljoa suunnittelulla vaivattu, ja alustavasti lopullinen reitti lyötiin lukkoon vasta viikkoa ennen lähtöä. Meillä oli vain yksi pakollinen ja valmiiksi aikataulutettu juttu, mutta muuten matka saisi elää omaa elämäänsä.

Häihin oli siis kuitenkin ehdittävä. Matkaa meiltä päämäärään olisi reilu 1800 kilometriä. Noin puolessa välissä olisi Nashville, joka olisi luonnollisesti hyvä yöpymispaikka. Se oli meille kuitenkin entuudestaan tuttu, ja pikkuhiljaa yön läpi ajaminen ja yhden hotelliyön säästäminen alkoi tuntua hyvältä idealta. Lapset voisivat nukkua (ja olla hiljaa!) suurimman osan matkasta, ja me voisimme ajella vuorovedoin. Torkkuakin.

Scottyn työkaveri totesi meidän olevan hulluja.


Häät olivat lauantaina 27.8., ja meillä oli hotellihuone varattuna kahdeksi yöksi Mount Pleasantista, Charlestonin kupeesta. Päätimme lähteä liikkeelle torstaina iltapäivällä, Scottyn töiden jälkeen. Mies ilmoitti keskiviikkona työporukalleen tekevänsä etäpäivän, jotta säästäisi hieman autossa istumista, mutta Luontoäidilläpä olikin hieman erilaisia suunnitelmia meidän varalle. Keskiviikkoiltana Kansas Cityn yli vyöryi voimakas ukkosrintama, joka yllätti meidät viskelemällä rakeita auton niskaan, kun olimme palaamassa kaupoilta kotiin. Onneksi eivät olleet tarpeeksi isoja tekemään vahinkoa.

Kotona helpotuksenhuokaus muuttui kuitenkin ketutuksenkähinäksi. Ukkonen oli rikkonut kaapeli- ja samalla internet-vastaanottimen, sekä yläkerran telkkarin. Lomafiilis meinasi vähän kaikota. Meiltä molemmilta jäisi työt tekemättä seuraavana päivänä, sillä ilman nettiyhteyttä hommista ei tulisi yhtään mitään. Talo- ja lemmikkivahdin puolestakin harmitti, sillä hän olisi ilman viihdykettä sunnuntaihin asti, jolloin korjaaja viimein pääsisi paikalle.

Reissun jälkeen kuulimme, että viereiselle naapurille oli tullut tuhansien dollarien edestä vahinkoja, ylijännitesuojatuista pistorasioista huolimatta. Salama oli lyönyt todella lähelle. Siinäpä ei enää vanhan ja pienen telkkarin hajoaminen tuntunut missään.

Torstai oli touhua täynnä työttömyydestä huolimattakin. Vaikka yritimme olla fiksuja ja filmaattisia pakkauksen suhteen, ison auton iso takakontti ja vähän jalkatilatkin tulivat täyteen tavaraa. Eipä tuo ihme ole, kun tarvitaan rattaista ja matkasängyistä lähtien roipetta.

Pääsimme matkaan suunnitellussa aikataulussa, eli iltapäivällä. Matkaeväshamstrauksen jälkeen hyppäsimme pikatielle ja posottelimme muutaman tunnin. Vähän ennen kahdeksaa pysähdyimme syömään, minkä jälkeen pienin matkustaja simahti yöunille. Oli rauha maassa autossa, kunnes alkoi aivan kamala ukkonen ja rankkasade. Muita se ei tuntunut haittaavan, sillä kaikki muut, paitsi rattia aika lujaa puristeleva meikämamma, torkkuivat.

Scotty otti kuvan sillasta St. Louisissa.

St. Louisin toisella puolella vaihdoimme taas kuskia, ja oli minun vuoro levätä hetki. Hieman ennen Nashvillea juoksimme nopeasti auton ympäri, etteivät lapset ehtisi havahtua pikaiseen pysähdykseen ja vuoronvaihtoon. Onneksi he jatkoivat unia. Tarvitsinkin hiljaisuutta ajaessani sumuisen ja pimeän Tennesseen läpi.

Olin sikiunessa, onneksi vänkärinpaikalla, kun Scotty tökki minua hereille aamuauringon kajastaessa Tennesseen kaakkoisrajaa ja Great Smoky Mountainseja lähestyessämme. Onneksi tökki.




Vuoriston toisella puolella olikin jo Pohjois-Carolina. Olimme reippaasti voiton puolella, ja Scotty pääsisi todistamaan töissä jääräpäisyytensä/-mme, sillä emme todellakaan pysähtyneet yöksi yhtään minnekään. Itse asiassa koko yöajo meni todella kivuttomasti ja nopeasti, ja väsymys alkoi painaa vasta noin tunti ennen Charlestonia, mutta porkkanana toiminut pienpanimo Charlestonin pohjoispuolella auttoi jaksamaan.

Hengailimme panimolla tunnin verran, sillä hotelliin pääsisimme vasta kolmen jälkeen. Olimme olutbreikille pysähtyessämme olleet matkalla noin 20 tuntia, sisältäen muutaman eväs- ja vähän useamman vessa- ja tankkaustaon.

Kävimme hotellilla ansaitussa ja tarpeellisessa suihkussa, ennen kuin menimme treffaamaan muita Kansas Citystä matkanneita (lentäneitä). Kävimme haistelemassa ja lapset vissin maistelemassakin Atlanttia, ennen kuin palasimme hotellin läheisyyteen.



Päätimme verrytellä istumisesta jäykistyneitä jäseniä ja kävellä reilun kilometrin päässä olevaan ravintolaan. Väsymys alkoi vihdoin kuroa meidän ottamaa etumatkaa kiinni, ja kun paluumatkalla emme löytäneet yhtäkään toimivaa liikennevaloa, jonka avulla olisimme päässeet turvallisesti vilkkaan tien toiselle puolelle, alkoi huumori loppua. Onneksi löysimme sopivan raon tien yli loikkimiselle; muuten poliisit olisivat saattaneet saada erikoisen soiton sisuuntuneelta suomalaiselta, joka haluaa virkapukuisen escortin eteläcarolinalaisen kadun yli.

Voin kertoa, että ensimmäisenä hotelliyönä nukutti hyvin.

9 kommenttia:

  1. Melkoista menoa teillä :D Mutta kannatti lähteä, tuo viimeinen kuvakin sen todistaa! Ukkonen tekee kyllä joskus pahaa jälkeä, itse revin kesällä kaikki mahdolliset vimpaimet irti seinästä jos kuulenkin vähän jyrinää :D Tai jos totta puhutaan, tutkailen netistä ukkostutkia jo ennakkoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! :D Aika hurja reissu, mutta onneksi tuli tehtyä! :)

      Mullakin oli Suomessa tapana repiä johdot uskollisesti seinästä, ja olinkin yllättynyt tänne tullessani, kun kukaan ei niin tehnyt, vaikka myrskyt ovat vähän eri luokkaa. Olisi pitänyt taas tehdä asiat suomalaisittain. ;)

      Poista
  2. No huhhuh!! Melkoinen reissu! Itse en ole yhtään autossa istumisen ystävä ja me ollaan suunniteltu ajavamme parin viikon päästä edessä oleva (hieman tuota teidän matkaa pitempi) matka kuudessa päivässä ja viidessä yössä :D mutta meillä ei toisaalta ole kiire minnekkään ja homma on suunniteltu otettavan enemmänkin road tripin kannalta. Autossa tulee olemaan pari kissiä, joten sekin tietty vaikuttaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, suosittelen itekin tuota hidastelua, vaikka I don't practice as I preach. Tuli vähän ajeltua tuon jälkeenkin... :D Teillä on kyllä melkoisen mullistava matka tiedossa! Jännää. :)

      Poista
  3. No huhhuh!! Melkoinen reissu! Itse en ole yhtään autossa istumisen ystävä ja me ollaan suunniteltu ajavamme parin viikon päästä edessä oleva (hieman tuota teidän matkaa pitempi) matka kuudessa päivässä ja viidessä yössä :D mutta meillä ei toisaalta ole kiire minnekkään ja homma on suunniteltu otettavan enemmänkin road tripin kannalta. Autossa tulee olemaan pari kissiä, joten sekin tietty vaikuttaa:D

    VastaaPoista
  4. Road tripit on hauskoja joskin rankkoja. Me ajettiin kesällä pohjois-Saksasta Toskanaan. Suurin piirtein sama matka kuin teillä. Lapsia on vain yksi mutta niin kuskejakin (miehellä ei ole ajokorttia). Lapsi oli itse asiassa yllättävänkin tyytyväinen autossa. Raivarit säästettiin sitten lomakohteeseen :-D
    Hauskaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. :D Meilläkin riitti kyllä raivareita matkalla niin autossa kuin kohteissakin, vaikka tuo eka etappi meni tosi hyvin. Aika karpaasi olet ollut, kun olet vetäissyt tuon matkan ratin takana yksin!

      Poista
  5. Kunnioitettava ajomäärä lasten kanssa. Ajan itse hurjia määriä, mutta olen ihan sanaton tuon suorituksen edessä. En tiedä menittekö NC:n kautta, mutta olisin keittänyt kahvit !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mentiinhän me NC:n kautta! Seuraavalla kerralla julkistan kyllä reissusuunnitelmat etukäteen, niin ei mene kahvitarjoilut sivu suun! ;)

      Poista