Käytiinpä sunnuntaina lemmikkikaupassa ostamassa Usvalle uusi panta (ja melkein kaksi rottaa, jos vain olisin saanut tahtoni läpi). Käväistiin siinä samalla sitten viereisessä rautakaupassa, koska tarvittiin kellariin ripustuskoukkuja.
Ja rouvan mielestä myös gallona maalia, koska hei, vieraskylppärihän olisi kiva maalata uusiksi.
Perustelin maalinhankintaa suuremmalla järki- ja kärsivällisyyskapasiteetilla varustetulle miehelle sillä, että kylppärin nykyinen/silloinen pinta oli mattainen ja huokoinen ja täten roiskuttelevan lapsen kanssa huono vaihtoehto. Olisihan se nyt hyvä suojata seinät kosteisiin tiloihin tarkoitetulla maalilla ja samalla vähän päivittää ulkoasua. Vai mitä? Hä?
Valkkasin vähän kiireellä jonkun sävyn (Mint Hint, koska minulla on minttukausi menossa), kunhan on sinne päin, ja pyysin pönikällisen sitä kylppärimaalia. Vaan hepä eivät enää myyneetkään kyseistä litkua. Tässä välissä Scotty uskaltautui kysymään, että eikös tämä vähän poista maalaamisen tarpeellisuutta, mutta minäpä olin päättänyt maalata, joten minähän maalaan. Eikun puolikiiltävää maalia sitten, onhan siinä jotain homeenesto-ominaisuuksia. Ehkä.
Maanantaiaamuna pomppasin sängystä pirteänä ylös, valmiina taklaamaan kylppäriurakan ja paklaamaan seiniä. Kellarista maalaustarvikkeita hakiessani kurkkasin myös rappusten alle, joka on täynnä tyhjiä, puolityhjiä ja valitettavasti myös täpötäysiä (ja täysin väärän värisiä) maalipönttöjä. Hah, kappas, olinpa maalannut vierashuoneen seinät myöskin puolikiiltävällä Mint Hintillä. Voisin käyttää vanhan maalin ensin pois! Hienoa!
Arvatkaapa, paljonko vanhaa maalia jäi jäljelle? Ei yhtään.
Entä paljonko maalia tarvittiin siitä uudesta, vastaostetusta pöntöstä? Ei yhtään.
Montako ennen-kuvaa on olemassa? Ei yhtään.
Tai no, yksi on. Erittäin havainnollistava vaihekuva, jonka lähetin miehelle ensimmäistä kerrosta maalatessa.
Pakkeloin nuo ruman pyyhetelineen jättämät reiät myöhemmin, kun päätin kesken kaiken, etten laita sitä takaisin. |
Eilen piti taas päivitellä sitä, miten iso tuosta meidän tytöstä on tullut. Tein pohjatyöt melkein kokonaan naperon ollessa hereillä, eikä yhtään mintunvihreää jalan- tai kädenjälkeä ilmestynyt kokolattiamattoon tai koiran turkkiin. Käytiinpä maalin kuivuessa jopa Targetissa hakemassa uusi suihkuverho ja muuta sälää, eikä nähty yhtään päälläseisontaa.
Päikkärit sitten taas kestivät sen verran pitkään (ison tytön sängyssä, hei!), että sain koko homman valmiiksi, hyllykön kokoamista myöten. Tadaa:
Koruteline pyyhesellaisena. |
Muutos ei sinällään ollut iso, mutta lopulta melkoinen. Luonnonvalottomassa vessassa tummempi vihreä oli tunkkainen, vaikka sama väri näyttää keittiössä raikkaalta. Uudella suihkuverholla ja säilytysratkaisulla sekä parilla kerroksella Mint Hintiä huoneesta tuli heti tilavamman oloinen. Kyllä nyt passaa rypeä.
Muita tee-se-itse-räpellyksiä ja erityisesti -kommelluksia löytyy täältä.
Hyvältä näyttää! Noista valkoisista pyyhkeistä tulee minulla aina mieleen hotellit - siis positiivisella, sellaisella hiukan ylellisellä tavalla. Jostain syystä silti aina päädyn ostamaan itse värillisiä pyyhkeitä, koska kaupassa ne näyttävät "hauskemmalta". Sulla taitaa olla kokonaisuus paremmin hallussa.
VastaaPoistaKiitti! Nämä ovatkin ekat valkoiset pyyhkeet meidän taloudessa. ;) Olen myöskin aina hankkinut värillisiä pyyhkeitä hauskuuden ja käytännöllisyyden vuoksi. Jotenkin tuntuu, että jokapäiväisessä käytössä valkoisista pyyhkeistä tulisi harmaita ilman säännöllisiä valkaisupesuja. Satunnaiseen vieraskäyttöön käyvät, toivottavasti, hyvin.
PoistaKokonaisuuden hallitsemisesta en menisi ollenkaan takuuseen!