Mies teräksestä

Käytiin elokuvissa S:n kanssa ensimmäistä kertaa sitten viime elokuun. Päätettiin juhlistaa tätä harvinaisuutta valitsemalla lähiteatterin 30 salista se yksi, jossa on nahkaiset nojatuolit, 21 vuoden ikäraja ja A-oikeudet. Parmesaaniranskalaisten ja Boulevard Wheatin kyytipojaksi pääsi Man of Steel.

Olin kuullut vertauksia viimeisimpään Batman-trilogiaan. Odotukset olivat siis korkealla, eikä teatterista onneksi tarvinnut lähteä suu mutrussa. Vaikuttavat erikoistehosteet olisivat varmasti päässeet paremmin oikeuksiinsa isommalla kankaalla tai edes pari penkkiriviä taaempana (eturivi rocks, not), mutta hyvältä näytti, silti. Juonikaan ei ollut pöllömpi, vaikka jäikin rytinän ja räiskeen varjoon.

Kansas oli melkoisen isossa osassa; Teräsmieshän varttui kansasilaisessa (kuvitteellisessa) kaupungissa, Smallvillessä. Oli aakeita laakeita, viitteitä Kansas State Universityyn ja University of Kansasiin, tornadokin. Tämän kansasilaisen sydäntä lämmitti erityisesti Clark Kentin päällä näkynyt Kansas City Royals -paita.

Paidattomat kohtauksetkaan eivät sattuneet silmiin.

Näyttelijäkaarti oli mainio. Teräsmiehen isukeista se maallisempi vei voiton. Kevin Costner oli aivan loistava Jonathan Kent, vaikka kyllä Russell Crowekin hoiti Jor-Elin pestinsä hyvin. Elokuvan pahis, Boardwalk Empire -sarjasta tuttu Michael Shannon, oli niin hyvä, kuin odottaa voikin, eli erinomainen. Amy Adams (Lois Lane) oli symppis. Henry Cavill oli pumpannut itsensä teräksiseen kuntoon elokuvaa varten, ja vaikka kroppa olikin uskottava, niin oli kyllä herran roolisuorituskin itseään etsiskelevänä muukalaisena.

Man of Steel oli toimivaa tiistai-illan viihdettä. Jos supersankarit ja eeppiset taistelukohtaukset sytyttävät, Supermanin reboot kannattaa käydä katsomassa. Jos aivot unohtuvat narikkaan, ei haittaa. Kesäleffa parhaimmillaan!