Vanh(emm)uus

Kuluneen vuoden aikana on ollut hetkiä, kun olen tuntenut itseni vanhaksi. Ikä alkaa vielä tämänvuotisten synttäreidenkin jälkeen kakkosella (viimeistä viedään!), eikä tuo olo numeroista ole johtunutkaan. Suurin syypää taitaa olla vanhemmuus ja sen kylkiäisinä tulleet nuupahtanut olemus ja rauhoittunut sosiaalinen elämä.

Vaikka meidän vauveli on ollut oikeasti (enimmäkseen) ihan superhelppo, niin kyllä univelkaa ja silmäpussia on siltikin kertynyt. Peilissä töllöttää väsähtänyt olento. Hiukset alkoivat tippua tukoittain muutama kuukausi sitten, joten raskausaikana kasvanut leijonanharja piti napsaista poikki, jotteivät viemärit tukkiutuisi. Vaikka pidänkin tästä lyhyemmästä pehkosta, niin en kyllä jaksa/ehdi/viitsi laittaa sitä yhtään. Paitsi jos lähdetään ulos. Viikko sitten käytiin juurikin siellä.

Meidän kaveripiirissä on muitakin lapsellisia, mutta enimmäkseen kuitenkin vielä villiä ja vapaata porukkaa. Vaikkei vanhemmuus ole ystävyyssuhteisiin negatiivisesti vaikuttanutkaan, niin kyllä eron elämäntilanteissa huomaa esimerkiksi silloin, kun itsellä on rock-konsertin jälkeen kiire kotiin pussailemaan vauvaa ja vielä sitäkin enemmän painamaan pää tyynyyn, ja muut jatkavat baariin.

Stone Sour, Midland Theater, 30.1.2013.

Ja sitten, kun tajuaa, että tultiin villin ja vapaan kaverin kyydillä downtowniin, niin on mentävä porukan mukana syömään baariruokaa (haha, oltiin tosi vastentahtoisia...), minkä vuoksi nukkumaan pääsee vasta aamukahdelta. Seuraavana päivänä vä-syt-ti aivan jär-kyt-tä-väs-ti, mutta olipa toisaalta kiva päästä tuulettumaan ja liikkumaan ilman äitiriippuvaista takiaista. Niin, enkä näyttänyt nuhjuiselta möllykältä. Score!

Viikonloppuna oli sitten S:n ja synttärinaapurin vuosittaiset yhteiset pirskeet. S:n kuningasidea oli, että aloitetaan ja lopetetaan aikaisin, jotta päästään rauhoittumaan yöunille, koko porukka. Joo, kuulostaa hyvältä, mutta kun toteutus oli sitä, että toinen synttärisankari sammui kellariin jo ennen kolmea iltapäivällä, niin... Siestan jälkeen puhtia oli sen verran, että tyyppi (ja muutama muukin) jaksoi aamuyöhön asti, mikä tarkoitti meille myöhäistä vetäytymistä kammariin.

Eikä siinäkään vielä mitään, täytyyhän sitä synttäreitä juhlia, mutta kun seuraavana aamuna piti pistää pystyyn Super Bowl -valvojaiset ja kotikatsomo. Uaaaah. Mutta kyllä kannatti, vaikka univelkakirjaan merkintöjä taas tulikin. Pojat uppopaistoivat wingsejä takapihalla, ja me tytöt keskityttiin enimmäkseen niiden tuhoamiseen. Nam.

Väärä joukkue voitti.

En muista koskaan olleeni näin väsynyt, vaikka esimerkiksi S:n kanssa kaukosuhteillessa en nukkunut tätäkään vähää. On pieni ihme, että S ei käänny kannoillaan töistä kotiin tullessaan, kun vastassa on näinkin hehkeä rouva. Kai se oikeasti tykkää minusta.

No mutta, tämä väsymys ja vanhemmuuden mukana tullut "vanhuus" kai kuuluu asiaan. Menen ihan vapaaehtoisesti nukkumaan ennen puoltayötä ja herään mielelläni leikkimään vauvan kanssa aikaisin aamulla. Siinä välissä tapahtuvista heräilyistä, hyssyttelyistä ja hyräilyistä luopuisin kernaasti, mutta minkäs teet, kun perheessä on vauva. Tämäkin on vain vaihe, viisaammat osaavat kertoa.

Päätön ja hännätön postaus jatkukoon baby updaten muodossa. Täällä kontataan hurjaa vauhtia, käppäillään sohvaa päästä päähän tyynyistä kiinni pitäen, ja onpa pari kertaa yritetty seistä keskellä lattiaakin. Poskissa ja otsassa on mustelmia, kun kaikkia muksahduksia ei ehditä/voida estää. Pienestä suusta kuuluu jatkuva pulpatus ja pärinä. Äiti on maailman paras kiipeilypuu, eikä muiden, paitsi daddyn, sylit oikein kelpaa.

Ikää tänään tasan seitsemän kuukautta.