maanantai 3. joulukuuta 2012

'Tis the Season to Be Tacky

Meidän naapurustoon alkoi ilmestyä jouluromppeita heti Halloween-kauden päätyttyä. Pieniä valonpilkahduksia tupsahteli sinne tänne. Mukavaa, ajattelin.

Pienet valonpilkahdukset ovat kuitenkin saaneet seurakseen männävuosilta tuttuja puhallettavia barbaroita. Yöh. Yksi vilkuttelee meille iltaisin kadun toisella puolella. Päivisin näky on pikkuisen ankeampi; pukki on vain maassa makaava pussukka.

Santa Barbara.
Eilen reippaillun iltalenkin aikana silmiin sattui (kirjaimellisesti!) hyvällä maulla ja sitten sitä kokonaan vailla varustettuja joulukoteja. Jotkut olivat ripustaneet valaistun kranssin oveen, toisilla oli piha täynnä jouluseimiä ja -poroja sulassa sovussa, kun taas osalla oli homma lähtenyt ihan kokonaan lapasesta.



Ikkunassa pönöttänyt Pukki pelästytti.
Pukki ja poro köyr... möyrivät yhdellä etupihalla.
Tämä ilotulitus löytyy meidän kadulta. Hrrrrrr. Ja tässä vain osa "koristeista".
Olen aina rakastanut jouluvaloja. Niin paljon, että aloin kutsua niitä tunnelmavaloiksi, jotta voisin ripustella tuikkusia ympäriinsä jo lokakuussa. Olen kuitenkin samalla melkoinen jouluvalonatsi. En voi sietää kaikissa sateenkaaren väreissä vilkkuvia ja välkkyviä diskovaloja, enkä kyllä ollut Suomessa sellaisiin törmännytkään, ainakaan samassa mittakaavassa kuin täällä. Ja nyt pitäisi totutella pöhiseviin muovihirvityksiin... Auuuuts.

Minkäslaista taideteosta meidän naapurit saavat ihastella? Pohjoismaisen jäyhää ja yksinkertaista, tietenkin. Mitä muuta jäyhältä ja yksinkertaiselta pohjoismaalaiselta voisi odottaakaan.

18 kommenttia:

  1. Meian vastapaassa on pukki ja muori pelottavat hahmot ikkunassa :( muistaakseni blogiinkin laittanu siita joskus kuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uhh, pelkässä pukissakin oli jo sulattelemista...

      Poista
  2. Santa Barbara! *reps* Taitaa olla kerrostaloasumisen etuja, että näkökenttään kotoa ei ole mahdollista osua näitä puhallettavia. Joka vuosi päätän, että tänä vuonna teen kunnon valokierroksen kameran kanssa, jospa tänä vuonna oikeesti?

    Kysynpä tässä samalla - oliko teidän removal of conditions -paketissa todistelukirjeitä suvulta tai ystäviltä teidän suhteenne todellisesta luonteesta ts. aitoudesta? Kävittekö notaarilla allekirjoittamassa? Olisi sellaisten keräilyn aika meillä, ja visajourney.com puhuu notarisoinnista, vaikka sitä ei suoraan mainita USCIS:n ohjeessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näissä lähiöissä luovuus näköjään kukkii! Meidän naapurustossa ei ole mitään ihan älyttömiä virityksiä, mutta tossa melko lähellä on semmoinen piha, johon ei enää yhtäkään koristetta varmaan mahtuisi. Hyh.

      Meillä oli kaksi kirjettä, toinen S:n vanhalta ystävältä ja toinen anopilta. Ei käyty notaarilla. Muutenkin mentiin vähän sieltä, missä aita oli matalin, ja se näköjään riitti! :) Ihan siis USCIS:n ohjeiden mukaan tehtiin, eikä mitään ylimääräistä. Tsemppiä prosessiin!

      Poista
    2. Ei meiltäkään tarvitse kauas mennä, niin johan löytyy barbaroista lähtien kaikkea. Mutta Suomea vähemmän inhoamiani kaapeleita - jotain positiivistakin siis.

      Kiitos vastauksesta ja tsempeistä! Sieltä mistä aita matalin on vähän ajatuksena täälläkin. Kun 2v sitten uskoivat meitä ilman haastatteluakin, niin jos nyt sitten herkkien pariskuntakuvien puute tuo viraston väen meille hammasharjojen lukumäärää ja sijaintia tarkistelemaan, niin siinäpä haaskaavat aikaansa.

      Poista
    3. Minä bongasin tänään yhden kaapelin! Mitä hyötyä HOA:sta on, jos tuommoisia kammotuksia ei saada kiellettyä... ;)

      Haha, toivottavasti virastolaisilla on parempaa tekemistä kuin teidän hammasharjojen kyylääminen!

      Poista
    4. Nyt kuule Anni hakemusta HOA:n pääkallonpaikoille ja kaapelit ja ilmahirviöt järjestykseen!

      Taas olen kuullut sellaista juttua hallinnon hukkakäytöstä, että alkoi epäilyttää tulisivatko sittenkin meidän hammasharjoja katselemaan. Siispä kysynkin vielä, oliko teillä ihan tavalliseen muotoon kirjoitetut kirjeet vai pitäisikö laittaa viralliseen muotoon tähän tyyliin - aukeaa word-dokumenttiin: http://www.visajourney.com/examples/USCIS_I751_Affidavit.doc

      Poista
    5. Joo, eiku kampanjoimaan! ;)

      Meidän kirjeet oli ihan vapaamuotoiset. :)

      Poista
  3. Aivan ku toi yleinen valokaaos yksinään ei aiheuttais jo painajaisia, kruunaa ikkunassa stalkkaava pukki aivan kaiken. :D Hyi kamalaa. Harmi, ettei tyylitajua voi ostaa kaupasta ja antaa lahjaks niille, keillä siitä on noin mittava puute, että alkaa jo naapuritki henkisesti kärsiä. Ja blogien lukijat. x)

    T: Kohtuukäyttäjäryhmään kuuluva tunnelmavaloaddikti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh, meidän vastapäiseen taloon oli ilmestynyt ikkunapukki. Tyyppi on viime vuodelta tuttu, mutta olin näköjään onnistunut piilottamaan kyyläävän pukin jonnekin mielen perukoille.

      Poista
  4. Asutteko te ihan omassa talossa? Voitko tehdä sisustuspostausta joskus, olis kiva nähdä millainen se on :)

    Mitä sun miehesi tekee työkseen, jos sopii kysyä?

    T. Utelias au pair-vuotta odottava tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asutaanhan me. Tai no pankki kai tästä vielä suurimman osan omistaa. ;) Eiköhän jonkinmoinen sisustuspostaus onnistu!

      S on IT-alalla. :)

      Poista
  5. Voi apua :) Kamalaa/ihanaa jouluöveriyttä (on se sana, on on). Jatka vaan samaa jäyhää linjaa, yksinkertaiset valot on kuitenkin parasta. Sitä saakin nyt muistuttaa itselleen, kun on ensimmäinen joulu omassa talossa. Meinaa lähteä lapasesta :)

    Itse olen täällä huomannut "ongelmana" sen kun on ledejä tullut paljon valaistukseen. Osalla on piha täynnä niitä vanhanaikaisia (heh) kellertäviä valoja, uusia ledejä (jotka siis on melko sinisiä) ja vielä sekaan on saatettu laittaa muutama valokaapeli :(

    -Jouluhörhö-Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, ei saa sotkea noin erilaisia juttuja keskenään! :D

      Jouluöveriys (on se sana!) on hiipinnyt vähän meillekin, sillä /teko)kuusi on ollut viimevuotiseen tapaan jo kiitospäivästä asti pystyssä. ;) Mitään koristeita siinä ei kyllä ole, ihan vain ne vanhat kellertävät valot. Ja ehkä muutama paketti valmiina kuusen alla... ;)

      Poista
  6. Hih. :) Samankaltaisia mietteitä täällä Springfieldissä :) Meinasin joku päivä ajaa autolla ojaan, kun yhdessä talossa oli... hmm.. Hieman jouluvalaistuksia ja koristeita. Jäin suu ammollani tuijottamaan. :D Pitää tehdä iltakävely naapurustossa ja ottaa muutama kuva ja lähettää kotiväelle Suomeen. :)

    -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti dokumentoida näitä jouluajan luomuksia omaksi ja Suomi-väen iloksi (ja kauhuksi!). ;)

      Poista
  7. Saako udella tällaisia vähän henk.koht asioita kun mua on aina kiinnostanut Yhdysvalloissa se että miten köyhempi kansanosa elää kun kuitenkin eläminen on hirveän kallista (en tarkoita että te olisitte köyhiä). Oliko taloon helppo saada lainaa? Oliko se kallis? Onko eläminen siellä ylipäänsä paljon kalliimpaa kuin Suomessa?

    Tarkoitan ehkä nyt tällä, että pärjääkö siellä ihan yhtä hyvin vaikka olisi normaalipalkkainen ihminen eikä Donald Trump?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan aika keskiluokkaista väkeä S:n kanssa, ja me pärjätään kyllä todella hyvin. Riippuu niin paljon alueesta, onko asuminen ja eläminen kallista. Täällä Kansas Cityn lähiössä ei ole halpaa, mutta eipä äärettömän kallistakaan.

      En halua julkistaa talon hintatasoa, mutta sanotaan vaikka niin, että Suomessa, ainakaan eteläisemmässä osassa, ei oltaisi saatu tämmöistä neliömäärää samalla hinnalla. Lainan saaminen ei ollut mitenkään helppoa, ja hyvä niin. Koska anottiin yhteistä lainaa, meidän molempien varallisuus, luottohistoria ja credit scoret pääsivät syyniin. Näiden lisäksi piti olla vähintään 5% käsirahaa.

      Kyllä täällä pärjää muutkin kuin Donald Trump. ;) Toki sairastuminen tekisi paljon isomman loven lompakkoon kuin Suomessa, mutta perusterveenä ja peruspalkkaisena tulee toimeen todella hyvin. Sairastelu ja koulutus ovat (paljon) kalliimpaa puuhaa kuin Suomessa, mutta muuten minusta eläminen ei ole yhtään sen kalliimpaa. Saattaapa olla jopa edullisempaa.

      Toki köyhyys on täällä iso ongelma ja koskettaa melkoista osaa väestöstä, mutta todella yleistäen voisin sanoa, että kouluttautuneet ja keskiluokkaiset ihmiset elävät melko leppoista elämää, me mukaanlukien. :)

      Poista