keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Indy

Käväistiin viime viikolla Indianapoliksessa juhlimassa S:n hyvän ystävän häitä. Jos kerron, että seremonia pidettiin pienessä goottilaisessa kappelissa hautausmaalla, morsian marssi sisään Game of Thronesin tunnarin soidessa, ja sulhasella oli silinteri ja keppi, niin tunnelma ja teema välittynee ruudun toiselle puolellekin.

Meiltä Indyyn on matkaa noin yhdeksän tuntia (olen vissiin jo sen verran amerikkalaistunut, että mittaan välimatkoja tunneissa), joten menomatkalla päätettiin pysähtyä yöksi St. Louisiin sukuloimaan. Auto oli täynnä pikkuneidin vaatteita, vaippoja, rattaita ja matkasänkyä, joten minä istuin polvet suussa takapenkillä viihdyttämässä topakkaa typyämme, joka tosin uinui melkein koko matkan. Onneksi.



St. Louisissa todistettiin sitten ensimmäiset vierastamisen oireet. Hirveä parku alkoi, kun erehdyin luovuttamaan Potun S:n serkulle. Kyyneleet valuivat poskia pitkin, ja vasta pitkällisen hyssyttelyn jälkeen rauha laskeutui taas maahan. Onneksi illan mittaan muidenkin kuin äidin ja daddyn sylit kelpasivat.

Välietappi taisi muuten käydä kalliiksi, sillä S:n serkku panee itse olutta. Siitähän se ajatus sitten lähti. Nyt meidän miekkosen mielessä pyörii sitten kellaripanimo, baaritiski ja olutjääkaappi, johon voi asentaa tynnyrin (kegerator).

Keskiviikkona jatkettiin matkaa. Syksy oli pidemmällä itään mennessä, joten maisemissa ei ollut juurikaan valittamista. Kuvia läpi likaisen ikkunan, olkaa hyvä:

STL, MO.
The Arch, St. Louisin kuuluisin maamerkki.
I-70 oli rempan alla.
Indianapoliksessa majoituttiin sulhasen perheen kanssa mukavaan vuokrataloon, joka tuntui olevan väärässä naapurustossa. Sisällä oli graniittia ja rosteria, ulkona poreamme. Kadulla sitten kulki vähän vähempiosaista porukkaa, ja ekana yönä sulhasen auton tuulilasi oli mennyt uusiksi, kun joku oli päättänyt pistää tiilen siitä läpi.

Sulhanen ja sulhaspojat intoutuivat juhlimaan jälleennäkemistä ihan reippaasti ekana iltana. S oli riemuissaan, kun sai itärannikolta tuomisina Yuengling-olutta, johon ehti siellä asuessaan rakastua ja jota ei näiltä lakeuksilta saa. Oltiin vähän suunniteltu torstaille eläintarhareissua, mutta myöhästyneen heräämisen seurauksena päädyttiin tutustumaan kaupunkiin autoilemalla ja harrastamalla tehokuvausta liikkuvasta autosta, jälleen kerran. Ollaan me sitten saamattomia.

Indianapolis, IN.
Downtownin keskusaukio.
Keskusaukion keskellä oli tämmöinen.
Finally asked a girl to dinner. I had reservations.
Hard Rock Cafe, jossa meinattiin käydä, muttei sitten viitsittykään.
Käytiin me siellä eläintarhan parkkipaikalla.
Home of the Indianapolis Colts.
Nää menee kaikkialle, ja löytyvät Facebookista ja Tweeteristä.
Torstaina käytiin moikkaamassa S:n Indy-serkkua perheineen. Tyypit olisivat halunneet katsoa varapresidenttiehdokkaiden vaaliväittelyä, mutta koska Facebook on käräyttänyt heidät melkoisen konservatiivisena porukkana, kieltäydyttiin kohteliaasti. Ei tehnyt mieli tapella.

Perjantaina oli sitten ne häät, joissa S oli sulhaspoikana, ja minä toimin sinä päivänä huonosti päikkäröineen Potun henkilökohtaisena äänenvaimentimena. Koko muu reissu meni aurinkoisesti, jopa seuraavan päivän sateinen melkein kymmenen tunnin ajorupeama, mutta perjantaina meillä oli känkkäränkkäpäivä. Goottikappelin äänentoisto tuli ainakin testattua, ennen kuin tyttö antoi vihdoin unelle periksi.

Lauantaina tosiaan ajettiin kotiin, ja kyllä minusta on tullut melkoinen kotihiiri, sillä koko reissun kohokohta oli omaan sänkyyn rojahtaminen! Ehkäpä tuommoisen kolmikuisen tehotytön kanssa matkustaminen vie mehut. Vauvan viihdyttäminen on rankkaa puuhaa!

Katsokaa vaikka!
Kotona meitä oli kuin olikin vastassa kaksi kissaa ja kaksi rottaa, vaikka lähtiessä Savu ja Lumi pistivätkin karvoja pölisyttävän ravin pystyyn. Lankarullan ne tihulaiset olivat kuitenkin löytäneet. Ompelulangasta oli rakenneltu keittiöön ja pyykkihuoneeeseen melkoinen verkosto. Onneksi olivat malttaneet olla nielemättä narua!

Na(u)russa oli pidättelemistä.
Kerrottakoon tähän loppuun nyt vielä, että Pottu kikatteli eilen ensimmäistä kertaa ihan todistettavasti (sain sen videollekin!), ja toissapäivänä huuto ja vääntely tuotti sen verran tulosta, että selältä pyörähdettiin mahalleen, joskin vielä käsivarren päälle.

They grow up so fast.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti