maanantai 11. kesäkuuta 2012

Lottovoitto

Olen tiennyt, että tähän maahan mahtuu melkoisen kirjava joukko meitä siirtolaisia. Olen kuitenkin ollut ja elänyt enimmäkseen alkuasukkaiden kanssa, joten on ollut mielenkiintoista tutustua erääseen Lähi-idästä lähtöisin olevaan pariskuntaan, heidän kulttuuriinsa ja tapoihinsa. Kyseessä on S:n entinen työkaveri ja tämän melko tuore vaimo.

Työkaveri on asunut täällä melkein koko ikänsä; vanhemmat olivat lähettäneet alle kymmenvuotiaan poikansa tänne kouluun, yksin. Myöhemmin hän oli omien sanojensa mukaan rakastunut amerikkalaiseen naiseen, jonka kanssa meni naimisiin ja sai lapsen. Suhde ei kuitenkaan kestänyt.

Kun tapasin työkaverin ensimmäistä kertaa, hän suutahti, kun toinen työkaveri ihmetteli, miten melkein koko ikänsä täällä asuneella ihmisellä voi olla paksumpi aksentti kuin vajaan vuoden verran Yhdysvaltoja kodikseen kutsuneella (minulla). Hän väitti loukkaantuneena, ettei hänellä ole aksenttia, ja nyt myöhemmin taidankin ymmärtää, miksi tuo oikeasti mitätön ja viaton aksenttikommentti häntä kaiveli. Siitä lisää myöhemmin.

Työkaveri oli meidän tapaamishetkellä kihloissa. Mies oli kertonut aikoinaan S:lle, että kihlattu on hänen pikkuserkkunsa, asuu hänen vanhassa kotimaassaan, ja avioliitto on järjestetty vanhempien toimesta. Oli sanonut, että hän oli mennyt kerran rakkaudesta naimisiin, eikä se selvästikään ollut hänelle oikea vaihtoehto. Sitä paitsi, heidän kulttuurissaan on tapana, että vaimo huolehtii miehestä kotona, joten hän odotti innolla sitä, ettei hänen tarvitse enää ikinä pestä pyykkiä.

Kihlattu muutti tänne muutama kuukausi sitten, ja hänestä tuli rouva melkein heti, kihlattuviisumilla kun tänne tuli. Käytiin syömässä tuoreen avioparin kanssa, ja mies pyyteli anteeksi vaimonsa heikkoa englannintaitoa, joka ei muuten oikeasti ollut heikko. Hän kysyi jatkuvasti, pitäisikö meidän muiden puhua hitaammin, jotta vaimo pystyisi seuraamaan keskustelua paremmin. Vähättelyä jatkui koko illallisen ajan. Siltikin, kun kysyttiin vaimolta, miten hän on viihtynyt Kansas Cityssä, vastaus oli: "Olisin onnellinen missä vain, kunhan vain saan olla miehen kanssa. Hän rakastaa minua niin paljon."

He kävivät meillä pari viikkoa sitten. Vaimo huokui avioliitto-onnea ja hehkutti, miten hänen elämänsä on nyt saanut täyttymyksen, kiitos Allahin. Hän oli hyvin kiinnostunut S:n ja minun suhteesta, ja oli pettynyt kuullessaan, että olimme asuneet yhdessä ennen kuin menimme naimisiin. Kysyi, onko tuo kovinkin tavallista kulttuurissani. Vastasin kyllä, ja sanoin myös, ettei naimisiinmeno muuttanut meidän suhteessa mitään. Hän ei voinut ymmärtää, sillä nimenomaan vaimona olo oli hänen mielestään parasta maailmassa. Mies hehkutti, että hänen elämänsä on parantunut aamupalasta lähtien, sillä ennen hänen oli pakko tyytyä pikaruokaan. Nyt hän saa kotiruokaa.

Mies kysyi minulta, ovatko vanhempani innoissaan, kun saavat amerikkalaisen lapsenlapsen. Siis mitä? Sanoin, että lapsenlapsen kansalaisuudella ei ole heille mitään väliä. S naurahti, että olisivat varmaan tyytyväisempiä, jos vauva olisi ihan suomalainen; olisi ainakin luultavasti lähempänä. Työkaverin vastaus oli: "Ei millään pahalla, mutta Suomessa on jotain kolme, neljä miljoonaa asukasta. America is the shit, the place to be!"

Ensin meinasin ruveta puolustuskannalle tuon asiavirheitä vilisevän lausahduksen jälkeen, mutta pienen harkintahetken jälkeen ajattelin pitää suuni kiinni, kerrankin. He ovat muuttaneet tänne  paremman elämän perässä, minä miehen perässä. Esimerkiksi vaimo kertoi aloittelevansa catering-yritystä. Sanoi, että se oli ollut hänen äitinsä suuri haave, mutta heidän kotimaassaan naisilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia kuin täällä. Hän opetteli parhaillaan ajamaan autoa ja haaveili ajokortista ja sen tuomasta vapaudesta. Minä tulen maasta, jossa sukupuoleni ei ole estänyt minua tekemästä mitään, sähköä riittää koko päiväksi ilman ylimääräisiä generaattoreita, ja terrorisminuhkakin on enimmäkseen muutamien hupsujen päässä, ei arkipäivää.

Kyllähän Yhdysvallat on paratiisi, kun vertailukohta on jotain muuta kuin esimerkiksi minulla.

Työkaveri rakastaa Yhdysvaltoja ja amerikkalaisuutta. Hän haluaa sulautua joukkoon, mutta se on ollut hänelle varmaan lähtökohtaisesti hankalampaa kuin minulle, sillä hän näyttää ulkomaalaiselta, maahanmuuttajalta. Ehkäpä sen vuoksi hänelle onkin niin tärkeää kuulostaa amerikkalaiselta, ja sitähän hän virallisesti onkin. Ehkä ihmiset odottavat kuulevansa erilaisuutta puheessa, koska hipiä on tummempi. Minä menen löysemmän seulan läpi.

Eipä ole kovin reilua, varsinkin, kun itse en koe mitään tarvetta olla amerikkalainen. Saatan kuulostaa aika kiittämättömältä tämän pariskunnan korviin, mutta toivottavasti hekin ymmärtävät, että tulin tänne aivan eri syistä kuin he. Viihdyn täällä todella hyvin, mutta ei minun tarvitse muuntautua amerikkalaiseksi pitääkseni tätä maata kotina. Minusta saattaa joskus tulla USA:n kansalainen, mutta olen aina silti suomalainen.

Jos en nyt kokenut välitöntä herätystä Yhdysvaltojen mahtavuudesta, niin osaanpahan ainakin taas arvostaa kaikkea, mitä olen pitänyt ainakin ajoittain itsestäänselvyytenä. Suomeen syntyminen taitaa sittenkin olla lottovoitto.

20 kommenttia:

  1. En ny äkkiseltään osaa sanoa muuta ku että olipahan taas ajatuksia (hyvässä ja pahassa) herättävä kirjotus eikä totisesti ollu eka kerta tässä blogissa. ;) Tykkäsin siis kovasti!

    VastaaPoista
  2. Samaa kommenttia kuin Bemaryltä - olipas mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
  3. Joo luin monta postia pitkästä aikaa putkeen ja hyviä ja kivoja luettavia kirjoittelet kyllä! Amerikka on Amerikka :)) ja SUOMI on SUOMI! Ja noi vanhemmassa textissä olevat valinnat..ne on kyllä välillä vähän käsittämättömiä mutta maassa maan tavalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se juuri on, maassa maan tavalla, kunhan maan tavat eivät ole aivan älyttömiä. ;)

      Poista
  4. Olipas kohtaaminen. Toivottavasti tuore rouva säilyttää jatkossakin ainakin jossain määrin auvoisen kuvan avioliitossa olemisesta. Ei taida olla ihan PC sanoa tätä suoraan, mutta minä suhtaudun vähän ristiriitaisesti länteen muuttaviin siirtolaisiin, jotka haluavat kaiken hyvän länsimaisesta demokratiasta, mutta mielellään säilyttäisivät perinteiset sukupuoliroolit. Samaan hengenvetoon onkin sitten todettava, että suurin osa tapaamistani ei-länkkäri-siirtolaisnaisista on kuitenkin lääkäreitä pyrkimässä täällä lääkärintöihin kuten minäkin. Ja toisaalta tämäkin nainen oli heti ryhtymässä yrittäjäksi - vau - miehen kommentit vaan eivät kuulostaneet sitä erityisesti tukevan.

    Minulle vaikein suu suppuun -tilanne oli vähän samantyyppinen. Nigeriasta teininä USA:an muuttanut kollega ihmetteli, mikseivät sisarukseni ja vanhempani muuta tänne. Vastasin lyhyesti ja kohteliaasti, vaikka pään sisällä juoksi vähän vuolaampikin Suomen ylistyspuhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies on käynyt mainostamassa vaimon ruokaa mm. minun Facebook-sivulla. Muisti toki mainita, että hänen avustuksellaan yrityksestä tulee vielä menestys. ;) Perinteiset sukupuoliroolit tuntuvat sopivan ainakin tälle pariskunnalle, vaikka mistäpä minä tiedän, millaista heillä on kotona. Ainakin vielä toistaiseksi vaikuttaa ruusuiselta.

      Heh, multakin on kyselty, meinaako minun perhe muuttaa tänne. Joo, ei, vaikka mielelläni porukan tänne toki ottaisin. :)

      Poista
  5. Mielenkiintoinen ja hyvä kirjoitus. Ymmärrän hyvin näkökulmasi ja ajatuksesi. Minulla itselläni taas on kokemusta useista vuosista Lähi-Idässä ja nykyisin voin sanoa ymmärtäväni paljon paremmin myös heidän näkökantojaan.

    Ihan pelkällä passilla kun on väliä! Vain länsimaissa asuvat (ja Austariassa) pystyvät matkustamaan käytännössä rajattomasti. Ihan pelkän lomamatkan tekeminen on isolle osalle maailman miljardeista ihmisille todella vaikeaa. Se viisumiruljanssi on todella vaikea, äkkilähdöistä saa vain haaveilla jne. Vaikka rahavarat sallisivat pienen rantaloman, eikä tarkoitus todellakaan olisi jäädä maahan, niin ei ole mitään takeita, että matkustusluvan saa. Enkä tarkoita tällä kritisoida viisumihakemuksia, vain tuon esiin ihmisten todellisuuden.

    Toinen asia mikä on merkityksekästä Lähi-Idässä (ja monessa muussakin maassa) on hierarkiat ja luokat (Tietty sukupuolikin, mutta myös miehillä on omat lasikattonsa). Toki niitä on myös länsimaissakin, mutta jos isän asema sulkee pois pojan työhaaveet, niin puhutaan vähän eri asiasta. Roskakuskin pojasta ei kerta kaikkiaan tule poliisia. Kaikki toimii suhteilla joten köyhemmillä ei ole oikeasti edes mitään mahdollisuutta parantaa olojaan, vaikka haluja, älliä ja yritystä löytyisikin.

    On oikeasti lottovoitto syntyä Suomeen! Pelkkä matkustamisen mahdollisuus ja länsimaissa oleva yrittämisen vapaus ovat upeita asioita!
    Tuli pitkä teksti, mutta näitä asioita olen vasta itse täällä ollessani ymmärtänyt.

    Yksi etelästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkona vielä edelliseen...
      Ainakin tällä hetkellä jokainen Suomessa syntyvän suomalaisen henkilön lapsi saa automaattisesti Suomen kansalisuuden. Jos saisin joskus lapsia haluan taata mahdollisille lapsenlapsille Suomen kansalaisuuden ja synttäisin Suomessa. Tietty säännöt voivat muuttua tulevaisuudessa, mutta ainakin olisin näin tehnyt kaikkeni ;D

      Tälläisiä asioita en olisi ikinä ennen edes kuvitellut miettiväni, mutta näiden vuosien jälkeen kyllä. Että matkailu avartaa. Tietysti jos asusta länsimaissa, niin tälläisiä juttuja ei varmaankaan tule mietittyä.

      Sama

      Poista
    2. Iso kiitos näistä kommenteista! On tosiaan ihan totta, että passilla on merkitystä. Eipä siis ole ihme, että tämäkin pariskunta odottaa kansalaisuuden hakemista vaimolle innolla; mulla taas ei ole mikään kiire, kun tuo Suomen passi taitaa avata vielä enemmän ovia kuin USA:n vastaava.

      Matkailu todellakin avartaa! Itse olen seikkaillut vain länsimaissa, joihin kai Venäjä ja muut entiset itäblokin maatkin voi laskea, mutta kyllä jo Suomesta muuallekin kuin Kanarialle matkustaminen ja muihin kulttuureihin tutustuminen avaa silmiä. Tekisi hyvää meille kaikille!

      Heh, eipä moni varmaan mieti mahdollisten tulevien lastenlasten kansalaisuutta, mutta ymmärrän kyllä, miksi sinä olet niin tehnyt. :) Ollaan me suomalaiset vaan aika onnekkaassa asemassa.

      Poista
  6. Lottovoittomantra kyllä oikeasti käy paljon selvemmäksi ulkomailla asutun ajan jälkeen. En ole oikein keksinyt, että mihin suomalaisena voisin lähteä elintasopakolaiseksi. Täytyy ilmeisesti enemmänkin ilmaston perusteella valita tuleva kotinsa :) Todella mielenkiintoinen ja osuva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aika harvassa taitaa nuo elintasopakokohteet olla... Tännekin tullessa olen kyllä joutunut joitain pikku-uhrauksia tekemään, mutta eipähän ole hyttysiä ja kylmyyttä ihan samassa kaavassa kuin kotoisassa Suomessa. ;) You win some, you lose some.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sullakin olisi varmaan tästä asiasta sanottavaa. ;)

      Poista
  8. Mielenkiintoista tekstiä. Kulttuurieroihin törmääminen on aina jollain tavalla silmiä avartavaa. Tuo miehen suhtautuminen vaimoonsa tökki vähän minuakin, mutta toisaalta kuulostaa todella tutulta, Suomessa kun olen tehnyt paljon töitä intialaisten kanssa. Ne tarinat järjestetyistä avioliitoista, perhe-elämästä, lasten saannin pakosta... ja eniten häiritsi se, että naimaton naispuolinen työkaverini joutui muuttamaan vuoden työrupeaman jälkeen takaisin kotimaahansa, koska naapurustossa kuulema pahat kielet olivat jo alkaneet viritellä ilkeitä huhuja siitä, että hänellä olisi ehkä suhde suomalaiseen mieheen, ja vanhemmat olivat häpeissään uhanneet hylätä 30-vuotiaan tyttärensä, ellei hän palaisi asumaan heidän yläkertaansa naapuruston valvovan silmän alle.

    Hienolta kuulostaa se, että ilmeisesti he kuitenkin hyväksyvät täysin mutkattomasti teidän elämäntyylinne (ehkä aiempaa avoliittoa lukuunottamatta). Minulle eräs miespuolinen työkaveri valitti kännissä kesäjuhlissa, että "You hate all men" ja haukkui lyttyyn, kun minä, nainen, olin kehdannut palaverissa olla hänen kanssaan eri mieltä. Onneksi suomalainen miespuolinen työkaverini kuuli ja vastasi ylistämällä meidät suomalaiset naiset maasta kattoon ja käytti esimerkkinä talvisodan lottia, missä vaiheessa poistuin takavasemmalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, eipä meillä suomalaisilla, tai muillakaan länsimaisilla naisilla hirveästi valittamista omista oloista ole, kun vertaa joihinkin muihin kulttuureihin. Joo, palkkatasoeroja on miehiin verrattuna, eikä se ole reilua, mutta onhan meillä asiat oikeasti hyvin. Saadaan olla miesten kanssa eri mieltä, jopa palavereissa. ;)

      Ei tämä pariskunta tosiaan paheksu meidän elämäntyyliä, ja se on minustakin hienoa. :) Meidän avioliitto on onnellinen ja toimiva, ja kuulostaa, että sama tilanne on heilläkin, vaikka kyseessä onkin ihan erilainen suhde. Toki voidaan ihmetellä näitä kulttuurieroja, puolin ja toisin, mutta kunnioitusta ei silti passaisi unohtaa.

      Poista
  9. Aivan samanlaisia kokemuksia myös minulla on täällä asumisesta. Alkuun moni juuri odotti minun olevan aivan järkyttävän onnellinen siitä, että saan vihdoin asua tässä loistavassa maassa. Nyt tuttumme tietävät Suomesta yhtä ja toista ja minun ei näitä asioita enää tarvitse käydä lävitse. Heh viimeksi kyllä eilen vanhempi mieshenkilö tivasi minulta onko mitään mikä olisi paremmin Suomenssa kuin Jenkkilässä. Heitin alkuun healthcare ja education-kommentit niin nopeasti herra ymmärsi pointin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, meillä on tosiaan terveydenhuollossa ja koulutuksessa aika hyvät aseet mitä näihin väittelyihin tulee. ;) Tosiaan monet (alkujaan) paikallisetkin ovat odottaneet, että olisin onnesta ymmyrkäisenä, koska saan asua täällä. Toki haluan täällä olla, mutta en ole tullut tänne freedomin ja libertyn perässä. Kaikki eivät ymmärrä, että vapautta, kaikenlaista sellaista, on muuallakin.

      Yksi jääräpääkaveri on vieläkin siinä uskossa, että minusta tulee vielä jokin kaunis päivä ihan oikea amerikkalainen ja hylkään Suomen kansalaisuuden ja laulan Star-Spangled Banneria käsi sydämellä, koska USA vain nyt on niiiiiin paljon parempi. Kaikessa.

      Haha.

      Poista