maanantai 14. toukokuuta 2012

Tuikkuset

S kokkasi eilen äitienpäiväillallisen äidilleen, siskolleen ja vähän minullekin. Anoppilan porukka tuli siis meille. Jännäsin etukäteen vähän draamaa, mutta siltä vältyttiin, kokonaan. Oli tosi mukava ja leppoisa ilta, kaikki olivat todella hyvällä tuulella. Joulusta ei puhuttu ollenkaan. Parempi niin, varmaankin.

Päivä ei alkanut mitenkään ihanteellisella tavalla. Joo joo, se on vain jääkiekkoa, blaa blaa, mutta meinasi masentaa. S:lla oli onneksi sen verran tilannetajua, ettei a) nauranut typerälle mökötykselleni, b) juhlinut, vaikka varmaan syytä olisi ollutkin. Itsehän olen äärimmäisen huono häviäjä ja ärsyttävä voittaja, ainakin mitä jääkiekkoon tulee. Nyt vähän pelottaa, että kohdataan puolivälierässä.

Muuten viikonloppu oli kyllä vallan mainio. S asensi keittiöön uudet valot. Unohdin tietysti ottaa ennen-kuvan, mutta löysin tämmöisen viime kesältä:


Ehkäpä tuosta saa sen verran selvää, että huomaa, miten valaisin ei ole keskellä huonetta. Ollaan rakenneltu pöytää tuohon tilaan, ja tuleva pöytä on sen verran iso (130x210), että sen on oltava keskellä huonetta. No, tästähän kehkeytyi tietysti valaisinongelma tämmöisille symmetriaa palvoville ihmisille.

Ratkaisu?

Reikä laipioon.

"Jatkojohto" olemassaolevasta rasiasta (on ihan laillista täällä).

Rasiat valaisimia vailla.

Valmiit riipukset.



Tällä viikolla sitten remonttireiskaillaan sen pöydän parissa, jotta saataisiin se valmiiksi ennen lauantain baby showeria. En kyllä tiedä, miten se saadaan autotallista sisälle asti, kun MDF-levystä ja punatammesta rakenneltu pöytä painaa tonnitolkulla. Katsellaan.

Olisi muuten ihanan symmetristä, jos Suomi rökittäisi USA:n 5-0 puolivälierässä.

8 kommenttia:

  1. Arvaas miten mua se peli pelottaa. Nään sen livenä. Pitää ehkä tilata varuilta ambulanssi Hjallis Areenan nurkalle oottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääääk! Meinasin sanoa, ettei käy kateeksi, mutta kun oikeesti käy. :D

      Poista
  2. Kiva valaistus, ja vielä kivempi löytää hyvin kirjoitettuja blogeja Jenkkilästä. Itse olen muuttamassa sinne päin ensi kuussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Lämpimästi tervetuloa tälle puolelle Atlanttia!

      Poista
  3. toivotaan symmetristä lopputulosta. todellakin! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Jatkosodasta tuli kuin tulikin totta.

      Poista
    2. ei tullu ihan symmetristä lopputulosta, mut riittävän hyvä kuitenkin! :D vaikka vähän turhan jännäksi meni!

      Poista
    3. Kyllä tääkin kelpaa. :D Huhhuh...

      Poista