tiistai 14. helmikuuta 2012

Snownami

Täällä satoi eilen lunta. Ihan kokonaiset kolme senttiä, jos sitäkään. Maailmanlopun enteet olivat jo edellisenä iltana ilmassa, vaikka hiutalettakaan ei vielä oltu havaittu. Snownami!

Tiet ja jalkakäytävät olivat entuudestaan niin lämpimiä, että lumi suli pois ihan omia aikojaan, oikestaan sitä mukaa, kun se maahan asti ehti. Pomo varoitteli minua moneen kertaan ulkona liikkumisesta ja muistutti, että voisin laittaa kenkiin firman tarjoamat liukuesteet. Hahaha. En laittanut. Kai sitä pelotti, että sen uusin lempityöntekijä (minä, standard setter!) satuttaa itsensä, eikä pääse töihin. Minulla on kuitenkin sen verran paljon kokemusta lumessa ja loskassa tarpomisesta, ettei se ole parissa talvessa unohtunut. Olen siis edelleen ehjä.

Missourin puolen koulut sulkivat eilen ovensa ihan varmuuden vuoksi, Kansasin puolella pysyttiin suurimmaksi osaksi auki. Ihan kaikkien yllätykseksi (sarcasm sign) peltikolareita sattui varmaan jokaisella Kansas Cityä sivuavalla valtatiellä, ja varmasti hyvä satsi pienemmillä kaduillakin. Liukastahan tuolla siis oikeasti ei ollut, sillä maa ei jäätynyt missään vaiheessa. Pahemminkin olisi voinut käydä, todettiin.

Helpoituksenhuokaus ei tainnut edes ehtiä huolehtijoiden keuhkoista kokonaan ulos, kun alkoi panikoiminen siitä, miten tulevan yön pakkaset vaikuttaisivat seuraavan aamun työmatkaan, sillä teille sulanut lumi oli tietysti jättänyt jälkeensä kosteutta. Icemageddon!

Tiet olivat aamulla täydellisessä ajokunnossa ja edelleen märkiä, vaikka pakkasta olikin. Suolaa oli lykitty pintaan enemmän kuin Mäkkärin ranskalaisiin. Oi että meidän auto on nyt taas niin ihanan puhtaan näköinen, kun likainen tierapa lensi kaaressa. No, odotetaan seuraavaa vesisadetta, sillä se puhdistuu.

Tänään on taas ihan kevät. Linnut laulavat, vesi solisee teiden varsilla. Ja nyt on vielä talvi, ei edes mikään takatalvi!

Ärsyttävä välikelivuodenaika.

Pssst. Lupaan kirjoittaa jostain muustakin kuin säästä, viimeistään ensi viikolla, kunhan työkiireet helpottavat. Älkää naurako.

Psssst. Hyvää ystävänpäivää kaikille ystäville, jotka tätä lueskelevat!

2 kommenttia:

  1. Kiitos ystävänpäiväterveisistä ja samaa sinulle vaikka se siellä taitaa olla enemmänkin rakastavaisten kuhertelupäivä ;)
    No noista keleistä ja kolareista tiedä, täällä on talvi joka vuosi, nastarenkaat jne. ja silti se vaan rytisee. Ainakin etelässä, eihän me täällä pohjoisemmassa *heh heh* sanoo oulun tyttö =)
    Kerrohan kiireistäsi, hieman se sai suupieltä kaartumaan mutta pokka piti :) Johan on positiivisen kuuloista kommenttia näin aamutuimaan, muista lukea pilke silmässä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kylläpä se pelti taitaa kolista tosiaan Suomessakin. Niin, Savossakin osataan ajaa, mutta ne pääkaupunkiseutulaiset... ;) En tosin ole kohdannut tämmöistä lumesta hössöttämistä kotipuolessa. Kyllä täälläkin vissiin joka vuosi talvi on, mutta se taitaa unohtua kesän aikana. :D

      Kiireet ovat näkyneet enimmäkseen ylitöinä ja ylimääräisinä työtehtävinä, ei mitään hirveän jännää. :D Yksi työkaveri sai lähtöpassit, joten me muut ollaan paikattu parhaamme mukaan. Itekin pääsen paikkailemaan kuudeksi tunniksi tänä lauantaina, voi jee. Lisäksi olen autellut talouspuolen ihmisiä kirjanpidossa. En tiedä, miten tuo varsinaisesti kuuluu vartijantehtäviin, mutta onpahan kivaa vaihtelua. :)

      Poista