torstai 12. tammikuuta 2012

Pikkupuhetta

Tämän vastaanottovirkailijapestin aikana minusta on tullut oikea mestari small talkissa, vaikka itse sanonkin. Leveä hymy ja iloinen (tekopirteä) tervehdys kuuluvat asiaan ja asiakaspalveluun, niin kasvotusten kuin puhelimessakin. Täytyy muistaa olla äärimmäisen kohtelias.

Kuulumiset vaihdan varmaan sadan työntekijän kanssa päivittäin:

"Huomenta, mitä kuuluu?" 
"Hyvää, entäs sinulle?"
"Doing great, kiitos."

Mitään negatiivista ei sanota, paitsi jos ollaan jo vähän tutumpia. Silloinkin voi valitella korkeintaan vaikka orastavaa flunssaa, jota sitten voidaan päivitellä yhdessä. Tutumpien kanssa mennään joskus jopa niinkin henkilökohtaisiin asioihin kuin tulevan viikonlopun suunnitelmiin. Huomenna voin kertoa meneväni katsomaan NHL-lätkää (St. Louis Blues - Minnesota Wild). Hähää.

Säätä ihmetellään joka toisen kanssa:

"Onpa siellä tänään kylmä."
"No niin on! Onneksi ei sada lunta."
"Toivottavasti tästä talvesta tulee vähäluminen."

Kyllähän tuo small talk on melkoista höttöä ja turhaa turinaa, mutta toisaalta on ollut kiva huomata, että ihan tuntemattomillekin voi jutella niistä näistä, ja joistakin tuntemattomista tulee pikkuhiljaa tuttuja. Itselläkin on iloisempi olo, kun jo aamulla ovesta parveilee sisään joukko hymyileviä ihmisiä. Tämmöiselle aamumörölle se on parasta mahdollista lääkettä, vaikka se vilautettu hymy olisikin vain harjoiteltu osa tervehtimiskulttuuria.

Onhan tämä aikansa ottanut, tähän tottuminen. Juro suomalainen kun ei sano mitään, vaikka katseet vahingossa kohtaisivatkin. Jos hymyilet, olet hullu. Tai kännissä. Tai molempia. Toisaalta Suomessa ei ole huonompina päivinä paineita siitä, että pitäisi jaksaa jututtaa puolituttuja ja tuntemattomia. Aina ei hymyilytä.

Vaan taitaapa se olla niin, että Suomessakin asiakaspalveluammatissa pitää jaksaa piilottaa henkilökohtaiset möröt, vaikka maailma monottaisi ohimoon. Niin, ja on täällä meilläkin töissä pari jurottajaa, joiden ei pitäisi olla asiakaspalvelun kanssa missään tekemisissä. Yksilöitä taidamme olla kaikki, kansalaisuudesta ja kulttuurista riippumatta.

5 kommenttia:

  1. Eipä ois musta asiakaspalvelijaksi, koska jos möröttää, nii sitte möröttää eikä sitä pysty peittämään, vaikka miten koittais tsempata. :p

    VastaaPoista
  2. :D Mina jaksan teeskennella 8 tuntia, just ja just. ;)

    VastaaPoista
  3. Oot vissii sitte enemmän "nainen" ku mä, ehhehe. ;D (Ai minäkö joku sovinisti? Never!)

    VastaaPoista
  4. Mua ottaa niin pannuun tää jokapäiväinen "How are you? I am fine" -dialogi. Siihen vastataan hymyillen, suupielet korvissa rennon letkeään "ei huolta huomisesta"-tyyliin. Negatiivisia tuntemuksia ei voi paljastaa, kuten kirjoitit. Lähtisi aika hätäseen vastapuoli karkuun jos suusta pääsisi sellainen mörkö kuin: I am doing very bad. ;)

    Millä asiakaspalvelualalla olet? Itse käyn tosiaan yliopistoa enkä ole vielä päätynyt Briteissä työelämään mutta sekin aika koittanee tässä parin vuoden sisään.

    Toisaalta pidän brittiläisten kohteliaisuuskulttuurista. Ovia avataan kaikkialla ja saat kuulla päivittäin olevasi "darling, sweetheart tai love." =) Vähemmästäkin tulee hyvälle tuulelle!

    VastaaPoista
  5. Bemary: Sovinistisika! :D

    Maama: Hahaa, ei tosiaan passaa mennä kertomaan totuutta, jos on huono päivä. :D Ite oon yrittänyt ottaa tuon koko touhun siltä kannalta, että se on vain pidempi tervehdys. Meille suomalaisillehan jo pelkkä "moi" saattaa olla liian pitkä tervehdys, joten opettelemista riittää. ;)

    Olen vartija, usko tai älä. ;) Voisi kuvitella, ettei tämä vaatisi hirveitä ponnisteluja asiakaspalvelun saralla, mutta kyllä se vaatii, varsinkin portinvartijana ja vastaanottovirkailijana. Täällä valvontahuoneessa saa mörköillä sitten niin paljon kuin haluaa. ;)

    Kyllä minäkin tykkään tämmöisestä kohteliaisuuskulttuurista, vaikka välillä ei jaksaisikaan hymyillä. Maassa maan tavalla, kai. :)

    Tsemppiä työelämään, kun se aika koittaa!

    VastaaPoista