torstai 16. syyskuuta 2010

Usva tuli taloon (asuntoon)

Koko hommahan lähti siitä, että S vei minut lemmikkikauppaan katsomaan koiranpentuja. Se sanoi, että nyt on hyvä aika käydä, sillä ei voida ottaa tällä hetkellä koiraa (ei omaa pihaa, taloyhtiön lemmikkimaksimi, 2 kpl/asunto, on meidän osalta täynnä jne). Kyse oli siis täysin itsekidutuksesta. Varoitin jo etukäteen, että koko reissu on huono idea. Mentiin silti.

Kaupassa oli viitisen koiraa. En muista tarkkaa määrää, enkä muiden koirien rotuja, sillä iskin silmäni heti shelttipentuun. Se hyppi pienessä lasikopissaan ihan sekopäisenä, ja minua kävi se niin kovin sääliksi. Toisella olisi ollut energiaa vaikka muille jakaa, muttei mitään järkevää tapaa purkaa sitä. Minä lähdin kaupasta melkein kyyneleet silmissä; se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Monsteri yrittää päihittää toisen monsterin.

Meidän ilta meni amerikkalaista jalkapalloa katsoessa (KC Chiefs voitti!) ja S:n kuunnellessa minun koiranpentuhaaveita. Uhkailin meneväni aamulla kauppaan ja ostavani koiran parempaan talteen. Lopulta S kyllästyi toimimaan järjenäänenä ja naysayerinä ja tokaisi, että passaa sitten mennä vaan.

Yöllä käytiin vielä vähän vakavampi keskustelu aiheesta. Sanoin S:lle, että haluan kuulla sen rehellisen mielipiteen asiasta. En halunnut sen myöntyvän vain sen takia, ettei se halunnut sanoa ei ja pahoittaa minun mieltä. Lopulta se sanoi, että sen mielestä nyt ei ole järkevä aika hankkia koiraa. Se oli oikeassa, mutta sepä ei estänyt minua saamasta myöhemmin kohtausta, jossa kuultiin mm. ylidramaattinen lause "Mutta kun se toisi minun elämälle tarkoituksen!".

Valvoin melkein koko yön pohtien sitä elämäni tarkoitusta ja lähinnä sen puutetta. Päätin jo yöllä, että nyt otan kyllä itseäni niskasta kiinni ja kohdistan katseeni työelämään. Jotainhan tässä on tehtävä, taidan olla tulossa hulluksi. Aamulla olin melko myrtsi, kun S oli lähdössä töihin. Myrtsi oli sekin.

Vähän aikaa rauhoituttuani lähetin sille anteeksipyytävän tekstiviestin ja kysäisin varovasti, kannattaisiko minun käydä leikkimässä pennun kanssa. Että jos se olisikin ihan kamala, niin pääsisin tästä riipivästä pentukuumeesta eroon. En halunnut mitä tahansa koiraa, halusin juuri tämän pikkusheltin. Sitä paitsi tarvitsin vähän raitista ilmaa, joten voisin kävellä kauppaan ja takaisin. Tekosyitä olisin keksinyt lisääkin. S sanoi, ettei siitä haittaakaan ole.

Tiesin jo lenkkareita jalkaani laittaessa, että pulassa ollaan. Onneksi olin tarkistanut suomalaiset rahavarani. Pystyisin ostamaan koiran ja maksamaan opintolainan pois, no biggie.

No olihan se koira ihana, tietenkin. Keräsin kaikki voimanrippeeni ja kävelin kaupasta ulos, ilman koiraa. Laitoin S:lle viestin ja pyysin vienosti, että voitaisiinko mitenkään käydä yhdessä katsomassa pentua töiden jälkeen. Jos S ei tykkäisi koirasta, minä lopettaisin jankkaamisen. Tämän pitäisi olla yhteinen päätös. Se myöntyi, taas.

Soitin S:lle neljän maissa. Oli kuulemma juuri lähdössä töistä, olisi kotona puolen tunnin päästä. Minä yritin saada ajan kulumaan mahdollisimman nopeasti, mutta viisari ei tikittänyt yhtään sen vauhdikkaammin, vaikka olisin seissyt päälläni. En muuten varmaan edes osaisi enää seistä päälläni. Päätin kävellä S:a vastaan parkkipaikalle.

Se kurvasikin pihaan kuin tilauksesta. Kiersin auton ympäri ja näin takapenkillä koiranruokapussin. Ahaa, se on siis päättänyt, että me otetaan koira! Mahtavaa! Avasin oven innoissani, enkä ollut uskoa silmiäni. S:n sylissä makoili hyvin leppoisa shetlanninlammaskoiravauva. "Here's your puppy."

Uninen Usva ja Usvan Uuno Turhapuro -kulmat

Kun soitin miehelle neljän aikaan, se oli siis jo lemmikkikaupan pihassa. Valehteli minulle, mokoma. Se oli käynyt ostamassa koiralle leluja ja häkinkin ennen kuin oli edes mennyt lemmikkikauppaan. Sisälle käveltyään se oli saanut pennun syliinsä, joka oli kuulemma sulanut S:n käsiin, joten kahden sekunnin mietinnän jälkeen mies oli tehnyt kaupat.

Että on mulla aika mahtava mies! Toi pahantuuliselle rouvalleen palkinnoksi koiranpennun, vaikkei meillä ole sitä pihaa, ja asunnosta löytyy entuudestaan ja kaksi kissaa. Nyt minun kotirouvapäivät saivat kertaheitolla lisäväriä, kun lemmikkikaupan lasikopissa kuukauden viettänyt ja alleen p*skonut koiranpentu pitäisi opettaa sisäsiistiksi. En pysty (enkä halua) enää nukkumaan puolillepäivin. Minulla on päivärytmi! Yksi iso unelma, ikioma koira, toteutui. Mitähän minä olen tehnyt ansaitakseni tämän?

****

Fakta #57: Ensimmäinen muistamani keikkakokemus on Kirkan (!) ulkoilmakonsertti kotipitäjässäni. Oltiin kaverin kanssa ihan varmoja, että Kirka vilkutti lavalta juuri meille. Oltiin varmaankin alle kymmenvuotiaita. Sain nimmarin muistoksi.

14 kommenttia:

  1. Voi mikä suloisuus! Etärapsuja uudelle perheenjäsenelle ja onnea ylpeille vanhemmille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kun jaoit tarinan Usvan taloon tulosta. Ihanaa, että teillä on nyt tuo valloittava nelijalkainen! :) Työ- tai opiskeluelämää eläessä sitä ei tajuakaan kuinka tärkeää päivärytmi on, täällä sen huomaa melko nopeasti. Varmaan ihana miehesi ymmärsi senkin.

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva tarina :)

    Nauti joutenolostasi, koska ehdit taatusti olla vielä vuosikymmeniä työelämässä ja silloin kaipaat omaa aikaasi ja breikkiä oravanpyörästä. Vaan helpommin ehkä sanottu, kuin tehty, heh

    Varaa aika maniin ja pediin. Mä ainakin tekisin niin, jos olisin sinä :D

    VastaaPoista
  4. Oi vau!!!:) Aivan ihana pentu! Paljon onnea uudesta perheenjäsenestä!!!!:)

    VastaaPoista
  5. Äääääh, aivan mieletön tarina! Täti täällä kaukana käy ihan ylikierroksilla, niin innoissaan se sun ja koiran puolesta on.:D Ja voi tota S:ää minkä tempun teki. Toihan on ku suoraan jostain leffasta, jota katellessa aattelee, ettei tommosia asioita koskaan tapahu oikeessa maailmassa. Näköjään toisille tapahtuu.;p

    Mua aina myös niin säälittää noi jutut jenkkiläisistä eläinkaupoista koiramyymälöinä, sillä täällä Suomessahan ei tulis kuuloonkaan, että pentua sais pitää missään lasikopissa emästään erossa, vaikak oiskin jo luovutusikärajan ylittäny.:( En vaan tajua miksei USA:ssa asiat vois olla ton suhteen paremminki. Mä en varmaan vois ees mennä tommosiin eläinkauppoihin, ku tulis pakottava tarve "pelastaa" ne kaikki pennut. Toisaalta se "pelastaminenhan" vaan avaa tilaa uusille pennuille sinne koppiin, eli aika hankala tilanne...vähän sama, ku täällä Suomessa, jos hankkii hämäriltä pentutehtailijoilta niitä koiria. Vaan noh, maailmassa on aina tommosta vääryyttä eli eipä se murehtimalla lopu. Onneks Usva ny kummiski sai mahtavan kodin eikä joudu enää jumittamaan missään laatikossa.:)

    PS. Kansa vaatii sitte paaaaaljon kuvia ja kertomuksia koiruuden edesottamuksista!

    VastaaPoista
  6. PS. Mites se sääntö muuten, ettei niitä elukoita sais olla taloudessa ku kaksi? Aiotteko vaan olla hissuksiin siitä vai saitteko jonkun erikoisluvan?:p

    VastaaPoista
  7. Anna-Kaisa: Kiitos! :) Rapsutukset menivät jo perille!

    Pilvi: Eipä kestä. :) Masistelusta ei ole ollut tietoakaan näinä muutamina päivinä, kun on oikeasti ollut joku syy nousta ylös aamulla ja olla nukkumatta päikkäreitä silloin, kun siltä tuntuu. Saan paljon enemmän aikaiseksi päivän aikana, vaikka Usvaa pitääkin juoksuttaa ulkona vähän väliä. S:llakin on mukavampaa, kun rouva on reippaalla tuulella. :) Rutiinit kunniaan!

    nanna: Kiitos! :) Yritän parhaani mukaan nauttia tästä mahdollisuudesta kotiutua uuteen maahan omassa tahdissa. Jossain takaraivossa vain jyytää syyllisyys siitä, etten ole paiskimassa töitä kahdeksan tuntia päivässä ja ansaitsemassa rahaa. Onneksi Usva teettää nyt töitä jopa enemmän kuin kahdeksan tuntia päivässä. :D

    En ole koskaan käynyt manissa tai pedissä! Ehkäpä nyt olisi aika. ;)

    Madde: Kiitos! :) Ollaan aika ylpeitä uusia "vanhempia", kun pentu on hyväkäytöksinen ja nopea oppimaan uusia asioita. :) Niin, ja söpö!

    Bemary: :) S tykkää eeppisistä yllätyksistä, joten leffameiningillä mennään! Ei voi valittaa! :)

    Joo, mullakin kävi mielessä ihan samanlaiset mietteet lemmikkikauppatouhuista. Hankala tilanne, todellakin! Mulle tuli tosi paha mieli, kun käytiin kaupassa ekaa kertaa.

    Täällä on muutenkin jotenkin tosi erilaiset käsitykset lemmikeistä ja niiden kohtelusta. Meiltä kysellään jatkuvasti, onko meidän kissoilta poistettu kynnet. No ei ole, eikä poisteta! Valitettavasti kynnelliset sisäkissat taitavat olla enemmän poikkeus kuin sääntö...

    Tuosta taloyhtiön säännöstä... Ollaan hissuksiin. ;)

    VastaaPoista
  8. Jos et koskaan ole ollut manissa ja pedissä niin nyt on todellakin aika! Ehdottomasti varaat manin ja pedin ensi viikon planiin.

    VastaaPoista
  9. Voi, mikä tarina. Ihana mies sinulla :)

    Itse en kestäisi, jos täällä myytäisiin koiria eläinkaupoissa. Meillä on viimeiset 7v ollut jonkin asteinen koirakuume (edellinen koiramme kuoli silloin)ja olisin jo monta kertaa ostanut koiran, jos niitä voisi tuolta kauppakeskuksen eläinkaupasta hakea :)

    Joku kaunis päivä meilläkin toivottavasti on taas koira, mutta tällä hetkellä kolmessa lapsessa on jo tarpeeksi hommaa :)

    Anski

    VastaaPoista
  10. nanna: Täytynee ruveta tutkailemaan, mistä lähin kynsisalonki löytyy!

    Anski: Miestä on todellakin kiittäminen tästä(kin) tarinasta, on se vaan mukava! :)

    No joo, koirien ostaminen on tehty täällä vähän turhankin helpoksi; ainakin minut eläinkauppa sai heti nalkkiin söpöllä shelttipennulla! Meillä tuskin olisi koiraa, jos tämmöistä karvakasaa ei olisi ollut oikein tyrkyllä. ;)

    Voi, uskon, että lapsikatraassa riittää tekemistä ilman koiruuttakin! Toivotaan, että karvaisen kaverin aika tulee vielä joku päivä! :)

    VastaaPoista
  11. Ei oo totta... Kynnetön kissa on jotain vielä älyttömämpää kuin typistettykorvaiset ja -häntäiset koirat...kai. Julmaa joka tapauksessa.:(

    VastaaPoista
  12. Sanopa muuta. Pahinta koko jutussa on se, että kynsien poistoa pidetään täysin normaalina juttuna. On ihan äärettömän surullista seurata kisuja, jotka yrittävät kynsiä ilman niitä kynsiä. Vaisto ei häviä mihinkään, vaikka kynnet olisikin poistettu. :(

    VastaaPoista
  13. No joo. Ja niinhän se typistäminenki on USA:ssa ja monissa muissa maissa edelleen sallittua, näin ainaki oon ymmärtäny. Aivan turhia juttuja ihmisen typeryyden tähden. Musta elukan pitää saada olla kaikin puolin kokonainen, ellei kyse oo mistään terveydellisestä operaatiosta eli hyväksi elukalle. Miks me ihmiset ollaan niin idiootteja toisinaan?:( Tosin leikelläänhän me itteämmeki "kauneuden" tähden, joten miksei elukoita...eh...ja voi huokaus.

    VastaaPoista
  14. Joo, typistäminen on täällä edelleen sallittua. Täysin turhia ja turhamaisia juttuja, todellakin!

    Shelttipentujen korvat kuulemma kannattaisi liimata paperiliimalla (karvoista), että korvien päät varmasti lurpottaisivat söpösti. Vaikkei tuossa ole kyse mistään kirurgisesta operaatiosta, niin me kyllä jätetään liimat kauppaan. Ei aiota kuljettaa koiraa näyttelyissä, joten antaapa koiran korvien elää omaa elämäänsä.

    Samoin kierretään kaikki sellaiset taloyhtiöt kaukaa, jotka sallivat ainostaan kynnettömät kissat.

    VastaaPoista