maanantai 20. syyskuuta 2010

USA ja Suomi tappeli...

Katsottiin viikko sitten S:n ja meidän kaverin kanssa paikallista jalkapalloa. Jännän mittelön lomassa töllöstä tuli erään pankin mainos, jossa kerskuttiin, miten helppoa shekkien talletus nykyisin onkaan! Sen kun vain ajaa hurautat lähimmälle kyseisen pankin automaatille ja sujautat shekin sinne. Saat todisteeksi kuitin, jossa on ihan kuva shekistäsi! Idioottivarma systeemi.

Minun suusta pääsi ihan varoittamatta pieni nauruntyrskähdys. Kun meidän vieras katsahti minuun kysyvästi, oli pakko vähän selittää. "I'm sorry, but I can't be too impressed by that." Katsos, kun meillä Suomessa ollaan valovuosia edellä koko pankkitouhuissa; en ollut ennen tänne muuttoa edes koskaan kirjoittanut shekkiä, ja täällä shekkivihkon omistaminen on melkein välttämättömyys, ainakin jos asuu vuokralla.

S:kin yhtyi minun pankkivalistukseen ja sanoi, että Suomessa voi hoitaa lähes kaikki pankkiasiat netin kautta. Tilisiirrot, laskujenmaksamiset ynnä muut. Täällähän kyseisten askareiden hoito ei olekaan ihan yhtä simppeliä.

Kaveri katsoi meitä edelleen vähän hölmistyneesti, mutta pysytteli hiljaa, vaikka tyypin asenne yleensä onkin Team America -henkinen ("America, f*ck yeah!"). Sanoin vielä loppukaneetiksi, että Suomen kokoisessa maassa tuollainen systeemi on vielä suhteellisen helppo pistää pystyyn. Täällä pitäisi aloittaa melko mittavan kokoinen asenne- ja teknologiaremontti.

Yritän yleensä välttää tällaista Suomi-hehkutusta, sillä eihän Suomessa todellakaan ole kaikki paremmin (tai huonommin), vaikka Newsweek aikoinaan Suomen sijoittikin maiden välisessä vertailussa  ykköseksi, USA:n yhdenneksitoista. Molemmissa maissa riittää silti paljon, paljon parannettavaa, vaikka täällä meinaakin vähän väkisin iskeä Suomi-ylpeys. Tai ehkä kyse ei olekaan ylpeydestä, vaan mukavuudenhalusta, vanhoihin tapoihin kangistumisesta. En halua kirjoittaa shekkejä, sillä olen tottunut maksamaan vuokran netissä. Maassa kuitenkin mennään maan tavalla, kunnes maan tavat muuttuvat, jos ovat muuttuakseen.

Pienoinen USA-ylpeyskin nosti päätään tässä viikonloppuna. Annoin sopan kuitenkin kiehua vain omassa päässäni, enkä mennyt avautumaan kenellekään (paitsi ehkä pikkuisen S:lle). Vanhassa kunnon Facebookissa joku oli postannut jonkun YouTube-videon, jossa auton puskuri irtoaa. Videon nimi oli Viisaat amerikkalaiset hinaa autoa. Videon kuvaus: "Tyypillisiä amerikkalaisia --katso loppuun asti.. xDDDDDDDDDDD"

YouTuben kommenteista paistaa taas sellainen perustelematon ylimielisyys, että oikein oksettaa. Tässä vain muutama ote, näiden jälkeen en enää viitsinyt lukea pidemmälle. Nauraa saa, mutta järjetön yleistäminen on idioottimaista:

"Muahaahah xD Juu Jenkit osaa kyllä hommansa, Nimittäin olla naurettavia! xD"

"Eikös tämä kansa ole käynyt kuussakin???"

"Kunnia ja ylistys eliökunnan häpeäpilkulle, AMERIKKALAISILLE!!!"

"Nomutta? eihän tässä videossa ollut mitään ihmeellistä. Tavallisia amerikkalaisiahan ne vaan oli. Odotitteko jotain muuta? Todistetusti maailman tyhmin kansa. Itsekeskeisiä paskoja koko sakki. Läskejä ja tyhmiä."

"Perusjenkkei.."

Mikä on perusjenkki? Onko se newyorkilainen businessnainen vai kenties losangelesilainen kotiäiti? Ehkäpä se onkin kansasilainen maanviljelijä tai alabamalainen professori. Monien mielestä tyypillisiä amerikkalaisia tai perusjenkkejä yhdistää yksi tekijä: tyhmyys. Tämä jos mikä nostaa minun niskavillat pystyyn. Käykääpä vaikka ihan itse katsomassa, onko sitä perusjenkkiä edes olemassa, älkääkä perustako mielipiteitänne Amerikan hauskimpiin kotivideoihin. Niin, ja missä on todistettu, että amerikkalaiset ovat maailman tyhmin kansa, ja millä mittapuulla?

Eikö Suomessa kukaan ole muka mokannut autonhinaushommissa (tai missään muussakaan)? Mikä on perussuomalainen? Timo Soini?

En usko.

*****

Fakta #59: Mursin ala-asteikäisenä olkavarteni pelleillessäni laskettelurinteessä, enkä edes ole tyhmä, läski, itsekeskeinen paska (tai en ainakaan kaikkia noita yhtä aikaa), eli "tavallinen amerikkalainen".

15 kommenttia:

  1. Ihteeni tuossa videossa lähinnä juuri tuo tyriminen hinaamisessa huvitti. Hitot kansallisuudesta, älli ei kansallisuuden perusteella lymyä pään sisällä. Idioottejs löötyypi joka kansallisuudesta..

    Joko oot piässy sinuiks tuon shekkihommelin kera? Tuossa on suuri perä et Usan kokosessa valtiossa vaatis paljon työtä suaha maksaminen samanlaiseks ku tiällä Suomessa. Maassa maan tavalla, niihän nuo tuppaapi sanomaan.
    Terveisiä S:lle ja elukoille ^.^

    T: Muarit & loppupoppoo

    VastaaPoista
  2. Juu, mulle tulee myös usein näitä Suomi-hehkutus-hetkiä ja juurikin tästä samaisesta pankkiaiheesta. Miten helppoa on hoitaa aivan kaikki pankkiasiansa netin kautta.

    Toisin kuin poikakaverini kotimaassa Ranskassa, jossa käytännössä mitään ei voi hoitaa netin kautta. Kummallisin laskun maksu tapa, jonka olen ikinä kuullut, on sellainen, että esim. sähköyhtiö lähettää laskun kotiin, joka pitää allekirjoituksella hyväksyä ja lähettää se sekä shekki omakustanteisesti takaisin yhtiölle (ja sitten saa vielä pelätä, että pääseekö ikinä edes perille, kun moni muukin niitä kirjeitä lähettelee). Siis miten hankalaksi elämän voi enää tehdä!?

    Samoin saan kehuskella Suomea, kuinka halpa netti- ja puhelinmaksut meillä oikein on. Verrattuna Ranskan hintoihin, meillä on melkeinpä ilmaista!

    Vaikka Suomessa ei harrasteta epäloogista ja hankalaa byrokratiaa, niin onhan meilläkin joissain asioissa parannettavaa. Mutta yleisesti jokapäiväinen elämä on helpommin hallittavissa kuin ehkä joissakin muissa maissa.

    Oho, tulipa pitkä selostus.. :)

    VastaaPoista
  3. Maarit: Näin juuri, ei tässä taaskaan toheltajien kansalaisuudesta ollut kyse, mutta YouTuben kommenttien perusteella olisi voinut luulla toisin. Video on hassu, kommentit typeriä. Kyllä jotkut amerikkalaisetkin osaavat ehkä hinata autoja, jopa lumessa.

    Shekit olen jättänyt miehen hoidettavaksi, yhden olen tähän mennessä kirjoittanut. :D Opettelemista siis vielä riittää. :)

    Terkkuja sinnekin, koko poppoolle! :)

    Avelina: Oho, onpas Ranskassakin tehty laskujen maksu hankalaksi! Onkohan kyse jostain ikivanhasta tavasta, josta ei haluta luopua, vai eikö muita keinoja oikeasti ole?

    Täällä on myöskin netti- ja puhelinmaksut paljon kalliimpia kuin Suomessa. Muistan kauhistelleeni viimeisimmän suomalaisen nettiliittymäni kalleutta (n. 36 euroa kuussa). No, täällä kaapelitelkkari + netti maksaa reippaasti yli satasen. Suomessa kuukausittainen puhelinlaskuni oli parinkympin luokkaa, täällä n. 80 dollaria, työpaikka-alennuksen kanssa. Pakettiin kuuluu 700 puheminuuttia (jaettuna S:n kanssa), rajattomasti tekstareita ja tiedonsiirtoa. Vastaanotetuista puheluistakin joutuu maksamaan.

    Olen samaa mieltä tuosta jokapäiväisen elämän hallitsemisesta. Suomessa se on tehty verrattain helpoksi. :)

    VastaaPoista
  4. Aamen. Suomeen asti sitä ei ehkä huomaakaan, mutta täällä aika nopeasti, että ihan tosiaan "tyypillistä amerikkalaista" ei ole olemassa. Pieni rakas Suomi on niin homogeeninen, että perus-suomalainen (ei Timo Soini, hence väliviiva!) on oikeasti mahdollista hahmotella.

    Yleensä jätän minäkin Suomi-hehkuttelut väliin, koska selittelyjen jälkeenkin usein minulle jää tunne että loukkasin kuitenkin, tai vähintään ei tajuttu mitä yritin selittää. Hehkutan vaan omassa päässäni, esimerkiksi juuri puhelinlaskuja (tekstiviestit, herramujee) tai nettipankkia.

    VastaaPoista
  5. USA:n kokoiseen maahan tosiaan mahtuu jo vaikka minkälaista tallaajaa. Kannattaisi joskus poistua rakkaan Suomen tantereelta muuallekin kuin Tallinnan-risteilylle, jotta näkisi, ettei maailma ole täysin mustavalkoinen. Tai no, jos pikkuisenkin ajattelisi, niin ymmärtäisi tämän seikan, ilman matkusteluakin. Moni onneksi ymmärtääkin. :)

    Minäkin hehkuttelen enimmäkseen omassa päässäni, juuri tuon toisten loukkaamisen tai väärinkäsitysten pelon takia. Haluan kunnioittaa tätä uuttakin kotimaata.

    VastaaPoista
  6. nimenomaan...mikä on perusjenkki.. me oltiin kesäkuu siellä reissaamassa ja mulle maalla on tärkeät muistot yms. mutta samaan aikaan sain täällä kuulla (kateellisten) mainintoja "et mua ei kyllä sais sinne jenkkeihin millään" ja muuta vastaavaa. jätin sanomatta kaiken mitä ajattelin.

    ja tolle shekkisekoilulle nauroin jo 10v sitten siellä asuessani..niin ylpeitä olivat ja mainostelivat "kuinka helppo ja kätevä" systeemi. eikö teillä suomessa ole, jooei ole :DD

    VastaaPoista
  7. Yleistäminen on yks niitä juttuja, joihin itekin joskus sorrun, vaikka todellisuudessa se onkin yks rasittavimmista tavoista kommentoida asioita, joista ei tiiä tarpeeksi ollakseen ees oikeutettu kommentoimaan - näin hankalasti sanottuna.:p Tota jenkkivihaa ja amerikkalaisten tyhmäksi sanomista en oo koskaan tajunnu, sillä eihän semmosella oo mitään todellisuuspohjaa. Toki meillä on erilaiset koulutussysteemit -> keskimääräinen yleissivistystaso, uutisointitavat ja sen sellaiset, mut eipä taida olla maailmassa maata, jonka kansalaiset tietäisivät kaikesta kaiken eivätkä koskaan millään tavalla mokaisi. Se vaan tuppaa suomalaisiltaki unohtumaan usein - me kun ollaan mestareita niin muiden ku ittemmekin mollaamisessa. Ja mä en oikeastaan koskaan ees lue mitään YouTube-kommentteja, koska siellä kyl kokoontuvat joka maasta just ne ihmiset, jotka osaavat vaan narista kaikesta. Mulla ei kestä pinna lukea semmosta soopaa.:D

    VastaaPoista
  8. Ai niin ja tässä yks tyhmä suomalainen (:D) heti perään kysyyki: onko USA:ssa lainkaan ns. ilmaisia TV-kanavia ja pitääkö kaapelitöllökanavien kattelusta maksaa TV-lupatyyppistä maksua? Voiko sen luvan jättää maksamatta ja silti nähä tietyt kanavat, kuten Suomessa voi?

    Hullua miten yksinkertaisia ja käytännönläheisiä juttuja ei USA:sta vielä tähän ikään mennessä tiiä... Aivan mahtavaa, ku meillä on siellä ny sun kaltainen "kätyri", jolta löytyy ainaki suht helposti vastaus tämmösiin pöljiin kysymyksiin.:D

    VastaaPoista
  9. Poikaystävän mukaan Ranskassa asiat tapahtuu hitaasti ja mitään ei haluta muuttaa. Halutaan tehdä saman kaavan mukaan kuin ennenkin, vaikka olisi kuinka älytöntä. Puristellaan vain päätä ja siirrellään luukulta toiselle. Ja ketään ei tosiaan kiinnosta suomalaisen turinat paremmasta systeemistä... No menkööt siellä jälkijunassa, jos ovat niin itsepäisiä. :)

    Suomessa kun yritetään kaikin keinoin helpottaa elämää, Ranskassa taas toimitaan mahdollisimman monimutkaisesti ja aikaavievästi.

    Esim. autoni rekiteröinti kesti Ranskassa viisi kuukautta, kun Suomessa taisin kuukaudessa selvitä samaisesta asiasta. Kysyttiin vaan tyyliin, että minne lasku lähetetään.

    Samoin poikakaverini joutui odottamaan uutta "kelakorttiaan" monta kuukautta, ja se Eurooppalainen sairaanhoitokorttikaan ei ole voimassa kuin vuoden, kun taas Suomessa monta vuotta. Siis kyllä näistä eroista saisi varmasti kirjan tarinoitua... :)

    VastaaPoista
  10. Linda: Joo-o, näitä sankareita tuntuu valitettavasti riittävän... Yleensä on vain parempi tosiaan pitää omat melut mahassa ja antaa ihmisten pitää omat mielipiteensä, vaikka miten vääriä olisivatkin. ;)

    Haha, menee varmaan pari sukupolvea vielä, ennen kuin shekeistä luopumista edes harkitaan. :D Kaupassa on muuten ihanaa juuttua shekkiä kirjoittavan mummon taakse...

    Bemary: Noo, en tiedä montaakaan ihmistä, jotka eivät koskaan sorru yleistämiseen. Tai no, en taida tietää yhtään sellaista ihmistä, joten no worries! :P

    Eroja maiden väliltä tosiaan löytyy, mutta se ei tee minkään maan kaikista kansalaisista tyhmiä, läskejä tai itsekeskeisiä paskoja. Valitettavan usein törmää tuohon asenteeseen, että ollaan yltiöylpeitä omasta maasta (Suomesta), mutta kuitenkin niin epävarmoja, että sitä kansallisylpeyttä pitää rakentaa tai pönkittää muita maita dissaamalla, varsinkin asiasta mitään tietämättä.

    Jos olisin fiksu, niin jättäisin nuo YouTube-kommentit ihan omaan arvoonsa (eli jonnekin absoluuttisen nollapisteen lähimaastoon), mutta kun sitä tulee kiehahdettua niin vähästä. :D

    Haha, mikään tyhmä suomalainen! :D USA:ssa on muutamia ilmaisia kanavia, jotka näkyvät, kun vain ostaa digiboksin. Muistaakseni esim. ABC ja NBC ovat ilmaisia. TV-lupamaksuja ei ole (jee!), joten kukaan ei tule ovelle kolkuttelemaan, jos et ole maksanut telkun tölläämisestä mitään. Jos haluaa sitten vähän suuremman kanavavalikoiman (en edes tiedä, kuinka monta kanavaa meillä näkyy...), niin tarvitsee kaapeli- tai satelliittisopimuksen. Me lisättiin peruskaapelipakettiin lisämaksusta mm. HBO True Bloodin takia. :D

    Hih, kätyri! :) Kysyä saa aina, lupaan kaivaa jostain vastauksen esille!

    Avelina: Ehkä Suomi on siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että Venäjän tossun alla olleen pikkuruisen maan piti saada hommat nopeasti kuntoon sotien jälkeen. On totuttu hoitamaan asiat rivakkaan tahtiin. :) Mene ja tiedä. Ranskalla taas on piiiiiiiitkät perinteet suht menestyksekkäänä maana, joten ehkä vanhojen, juurtuneiden tapojen muuttaminen on hankalampaa. Enemmistön asenteesta kai nämä jutut ovat kiinni.

    Blogimerkinnän ainakin voisit noista eroista kirjoitella, jos et kirjaa viitsi tarinoida. :)

    VastaaPoista
  11. Tuosta ilmaisusta "tyypillinen jenkki" jne tulee mieleen "nainen/akka/... ratissa". Ja videot sekä kuvat mitä netissä aina välillä näkyy, kun auto on parkattu typerästi/hassusti/oudosti vaikka palopostin päälle. Kuka sanoo, että se on juuri ollut tämä kauniimpi (;)) sukupuoli ratin takana? Pah sanon minä.

    Vaikka itsekin yleistän välillä (yritän tosin välttää sitä), se ärrrrrrsyttää suunnattomasti. Itse en kokenut olleeni sellainen teini, kuin teinit tunnutaan mieltävän. Heh, kiltti tyttö täällä hei :D

    VastaaPoista
  12. Kyllä, samaan kastiin menee nuo nainen ratissa -jututkin! Sehän on selvä, että poijjat ei auton kanssa törttöile...

    Yleistäminen voi olla ihan hauskaa, jos sitä ei tee tosissaan ja pidä sitä absoluuttisena totuutena. Kyllähän ruotsalaisvitsit naurattavat, mutta en silti usko, että kaikki ruotsalaiset ovat tyhmiä/viehättyneitä samasta sukupuolesta. Suurin osa vain. :P

    Vitsi vitsi.

    VastaaPoista
  13. Ok, kiitti vastauksesta! Mulla on ny vähän tiukka aikataulu tässä tänään, nii en ehi ottamaan enää sen suuremmin kantaa vastauksees, mut se on luettu ja sisäistetty eli tyhmä suomalainen on ny taas vähän viisaampi.;p

    VastaaPoista
  14. Miehen entinen koulukaveri teki Brittiläiseen yliopistoon tutkimuksen kaksoiskansalaisten ja kauan ulkomailla eläneiden kansalaisuusidentiteettijutuista niin lopputulos oli se, että se maa, josta on poissa, nousee vahvemmaksi tunnepuolella. Emmä tiedä miten tuo hienosti selitetään, mutta tulipa vaan mieleeni tuosta sun "Suomi-hehkutuksesta".

    Olen joskus kerran piipahtanut tänne, mutta pitääpä tulla useammin lueskelemaan juttujasi, kun hiukka samankaltaisen (vaikka ei kuitenkaan lainkaan) elämäntilanteen kanssa elellään. Ymmärrän siis sun juttuja :D Ja vielä sekin, että meilläkin on koiranpentu.

    VastaaPoista
  15. Tuo on varmasti monin paikoin totta! Voi hyvinkin olla, että esim. kymmenen vuoden päästä Suomi-nostalgia on huipussaan. Kesälläkin sitä haaveilee kirpakasta talvesta ja laskettelurinteistä, ja talvella taas helteistä ja rannalla makaamisesta. Tai ainakin minä haaveilen... ;) Pointtina siis se, että monesti kaipaan asioita (esim. saunaa ja ruisleipää), joita en voi juuri nyt saada, mutta en taas välttämättä osaa ottaa iloa irti jutuista, joita kaipaisin muualla ollessa.

    Tulehan ihmeessä uudemmankin kerran tänne, hengenheimolaisille on mukava kirjoittaa. :) Meidän koiranpentu makaa muuten tällä hetkellä kenkätelineen alla.

    VastaaPoista