keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Busy Bee

Tämänvuotinen float trip on nyt sitten onnellisesti takana. Noustiin lauantaiaamuna kumiveneeseen vähän kahdeksan jälkeen. Kymmenen ja puoli tuntia myöhemmin päästiin maaliin. Piiiiiiitkä päivä.


Porukka on (onneksi!) vähän rauhoittunut viime vuosista, joten tällä kertaa retkeiltiin melko kypsästi, mitä nyt siis jotkut laskivat kanootilla kalliolta alas, osa (minä mukaan lukien) hyppi maantiesillalta matalana juoksevaan jokeen, ja pojat yrittivät kävellä joessa varmaan 10 vuotta muhineen, liukkaan puunrungon päällä. Good times.

Ihan uskomatonta, että tänne muutosta on kulunut jo yli kuukausi! Paljon on ehtinyt tapahtuakin, sillä tässähän alkaa jo kaivata tylsähköjä koti-iltoja, jolloin tekemistä pitää oikein keksimällä keksiä. Ollaan käyty elokuvissa (The A-Team ja viimeisimpänä loistava Inception), käyty kavereiden kanssa syömässä mm. Buffalo Wild Wingsissä useampaan otteeseen ja pelailemassa arcade-pelejä Dave & Buster'sissa.

Aiheeseen sopivasti liittyen S soitti juuri, että ollaan menossa tänään Royalsien peliin (baseballia), joka alkaa parin tunnin päästä. Täytynee siis alkaa lykkiä aurinkorasvaa pintaan ja etsiä mahdollisimman mukavat kamppeet päälle, sillä taivaalla ei näy tällä hetkellä pilven pilveä, ja lämpömittari näyttää 31 astetta varjossa. Kesä. Osanette samaistua siellä helteisessä Suomessa!

*****

Fakta #38: Näin viime viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni (luonnossa) vyötiäisen, maaoravan, majavan ja näykkijäkilpikonnan (snapping turtle). En ole nähnyt vielä yhtään itikkaa, vaikka paikalliset bug spraynsa kanssa hössöttävätkin.

4 kommenttia:

  1. teillahan oli ihan kokopaivafloat.. kuulostaa hauskalta! Mitas tykkasit A-teamista... voisin menna sita joku paiva kattelee kun mies on toissa..

    VastaaPoista
  2. Mun täytyy päästä näkemään toi Inception, se nääs kuulostaa tosi mielenkiintoiselta ja oon kuullu muutamia kehujakin siitä. En oo tainnu nähä yhtään Leon tähdittämää leffaa sitten Titanicin, joten ois korkea aika, ku se herra tuntuu nykyään eksyvän ihan kiinnostavateemaisiin filmeihin.:p

    VastaaPoista
  3. Mitä pidät baseballista? Suurin osa suomalaisista, joiden kommentteja olen kuullut/lukenut, näyttävät pitävän sitä tylsänä lajina. Mä taas tykkään.

    Inception todellakin oli loistava!

    VastaaPoista
  4. Sanni: Joo, mentiin vähän pidemmän kaavan mukaan. :) A-Team oli hyvää viihdettä! Yksi kaveri kehui sitä vuoden parhaaksi elokuvaksi, mutten menisi ihan niin pitkälle hehkuttamisessa... ;)

    Bemary: Ite tykkään Christopher Nolanin elokuvista todella paljon, ja Inception taisi vieläpä ylittää odotukset. :) Kannattaa ehdottomasti käydä kurkkimassa Leon suoritusta! Taitaa olla jo aikakin; eihän Titanicista ole kuin... 13 vuotta? :D

    Pilvi: Tykkään baseballista koko ajan enemmän ja enemmän! Mulla on vielä paljon oppimista, sillä haluan rinnastaa pelin koko ajan suomalaiseen versioon, eikä siitä ole kyllä mitään hyötyä baseballin ymmärtämisessä. Telkkarista en ehkä jaksaisi pelejä vielä seurata, mutta paikan päällä pelin kyttääminen ei ole missään muodossa tylsää. :)

    VastaaPoista