Joillekin sukulaisille ja tutuille S oli ennen minun "kaveri", nyt se on minun mies. Jotkut lausuvat rohkeasti savolaiseen suuhun sopimattoman nimen, ja jotkut siis tietoisesti välttävät sitä. Vaikka minkälaista variaatiota on kuultu, ja jokainen on tainnut löytää itselleen sopivimman tavan viitata tähän amerikkalaiseen. Se on hienoa.
Rapakon toisella puolella on vähän vastaava tilanne. Minun nimeä ei lausu oikein kukaan, ei edes S, ellei oikeasti yritä. Amerikkalaisille olen Ani, yhdellä n:llä. Se on jo kuitenkin aika lähellä totuutta; lähempänä ainakin kuin Annie tai Anya. Tai Onie (löytyi viimevuotisesta joulukortista).
Monesti ollaan käyty seuraavanlainen keskustelu, milloin kenenkin kanssa:
"So how do you pronounce your name again?"
"Anni."
"Ani?"
"Close enough."
"Close enough? Well that's not good enough! Aren't you mad people can't say your name correctly?"
Siinä vaiheessa selitän aina, miten olen tottunut siihen, eikä se oikeasti haitannut minua alussakaan. Ani on helpompi amerikkalaiseen suuhun kuin väen vängällä lausuttu Annnnnni (koska tuolta se sitten kuulostaa, kun niitä tuplakonsonantteja yritetään ääntää).
Nämä nimikeskustelut muistuttavat väkisinkin siitä, että ollaan tultu eri kulttuureista. Kotona en todellakaan ajattele eläväni amerikkalaisen kanssa, sehän on vanha tuttu S, mutta kodin ulkopuolella se on usein aika ilmeistä, monista eri syistä.
Itse tähän kansainväliseen parisuhteeseen on enemmän kuin tottunut, eikä se tunnu mitenkään erikoiselta, mutta voi kai se joidenkin mielestä olla vähän outoa. Ei välttämättä mitenkään "siistiä", mutta outoa ja erikoista, ehkä jopa mielenkiintoista.
Aluksi olin todella tietoinen siitä, että me erotutaan helposti joukosta esim. kaupassa, koska jutellaan englanniksi. Varsinkin pienen kotikunnan marketeissa vilkuilin vähän ympärilleni ja ehkä vain kuvittelinkin kaiken tuijotuksen, mutta silti minusta tuntui oudolta. Ehkä minua hävetti. Ehkä en halunnut ylimääräistä huomiota, vaikken sitä välttämättä edes saanut osakseni.
Totuus on, että kaupoissa kukaan ei ole tullut osoittelemaan sormella, eikä luonut inhottavia katseita.
Toinen totuus on, että baareissa on osoiteltu sitten senkin edestä, onneksi vain harvoin pahalla.
Kolmas totuus on, että USA:ssa vältytään tältä kaikelta, sillä emme erotu joukosta millään tavalla.
Neljäs totuus on, että S:lle tulee varmasti ikävä sitä, miten vieraat ihmiset tulevat juttelemaan parin kaljan jälkeen ihan vain sen takia, että he haluavat puhua englantia ja kysellä kultturieroista.
*****
Pssst... S on luvannut kirjoittaa ylös mietteitään Suomi-kokemuksista. Voipi olla, että postaillaan niitä vähän tännekin, ihan tasapuolisuuden nimissä.
Hmm, en voi sanoa että samaistuisin täysin koska mun mies on "vain" suomenruotsalainen, mutta aiheuttaa jo tarpeeksi hämmennystä tässä pikkukylässä nimellään :) Umpisuomalaisessa pitäjässä jo pelkkä sukunimi saa aikaan monenmoista ihmetystä ja voi niiden kirjoitusvirheiden määrää :D Sulla varmasti on tästä jo omia kokemuksia tarpeeksi ;)
VastaaPoistaNäin joulun alla voi jo valmistautua vastailemaan tekstiviestikyselyihin, että miten se sukunimi taas menikään! =) Onneksi sukulaiset ja lähimmät ystävät jo osaavat...
Oman riittämättömän toisen kotimaisen kielen hallinnasta johtuen kommunikoidaan ainoastaan suomeksi ;) Vaikka kai jo ihan ruotsin kuuleminen tässä kylässä ihmetyttäisi!
(Aiemmassa elämässä halusinkin aiheuttaa hämmennystä vaihtamalla miehen kotikieleen, mutta ihan siitä syystä että itseä ärsytti nii-in paljon kanssaihmisten suora tuijotus! (tosin silloinen kumppani näytti jo ulkonäöltään selkeästi ulkomaalaiselta...) Itseä harmitti kun tiesi, että toinen tunsi olonsa epämukavaksi.)
Miten S. on suhtautunut osoitteluihin, suomalaisten jähmeyteen, mielettömään uteliaisuuteen?
Onneksi sulla on melko helppo nimi kuitenkin. Ajattelepa Amerikkaan lähteviä Kirsejä! :) Siihen verrattuna ei pitäisi valittaa, mutta omani kuulostaa paljon rumemmalta amerikkalaisittain lausuttuna, saas nähdä josko siihen jossain vaiheessa kyllästyy totaalisesti.
VastaaPoistaS:n kommentteja odotellen!
Arvaa kuulostaako taas tutulta. :)Meillä mummo ei oikein hallitse D.n ääntämistä, joten David on sujuvasti nyt kaikkien suomen sukulaisten ja kavereidenkin suussa Taavi tai Taavetti. Mies itse tuntuu olevan uudesta lempinimestä lähinnä mielissään ja laulelee aina että Taavi Paaviiii, Sonja Ponjaaaa... :D
VastaaPoistaParas vitsi on kyllä ollut kun mun kätilo ei osaa sanoa mun etunimeä. Ja Sonya ja Sonia on kuitenkin ihan englantilaisia nimiä. Jostain syystä se j pitää kuitenkin ääntää englantilaisittain ja tulos on tyylillä Soondza. Tyydyn siihen kuten Annikin tuntuu tyytyvän Aniin. Ehkä Pilvi vois keksiä itelleen jonkun uuden lempinimen. :p
Katja: "Vain" suomenruotsalainen nimikin olisi varmasti täälläkin ihmeellinen asia! Ruotsi on vähintään yhtä eksoottista kuin englanti. :D Omasta mielestä tämä uusi sukunimi on melko helppo, mutta onpa siitäkin saatu jo useampi savolainen variaatio, ihan vääntämällä väännettyjäkin jopa... ;)
VastaaPoistaS on ollut enimmäkseen ilahtunut saamastaan huomiosta ja siitä, että vieraat ihmiset ovat tulleet kyselemään amerikkalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta, vaikkakin joskus aika ylimieliseen tyyliin. Minä olen yleensä meistä se, joka saa ne negatiivisemmat kommentit osakseen, joten S on onneksi nähnyt vähän positiivisemman puolen suomalaisista. Onhan se nyt tietysti kiva, että tullaan juttelemaan, edes humalassa, kun muuten S taitaa tuntea itsensä aika ulkopuoliseksi.
Pilvi: Onneksi tosiaan on melko helppo nimi! Vaikka se muuttuisi amerikkailaisen suussa Äniksi (Annie), niin onpahan ainakin vielä tunnistettavissa. Olisi varmaan vähän hankalampaa, jos olisin vaikka Marjatta tai Tyyne. :) Toivon mukaan sinäkin totut "uuteen" etunimeesi. :)
Sonja: Oi, Taavihan on ihana nimi! :D Olispa S:n nimestäkin olemassa suomiversio!
No jopas on, luulisi tosiaan, että osaisivat Sonjan siellä päin lausua, mutta jos kirjoitusasu näyttää Soondzalta, niin... :) Itse olin mm. kerran lentokentällä Mr. Anni L.
Pilvihän voisi olla Ameriikoissa kekseliäästi Cloud. ;)