keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Matkanoloutta


Kummasti tuo kevätaurinko vie ajatukset jo tulevaan kesään, vaikka tienvarret ovat täynnä loskaa ja p*skaa, ja kävellessä lahkeet ovat polviin asti märät. Pitenevät päivät tarkoittavat sitä, että myös lämpö on hiipimässä maisemiin, ja reissukesä lähestyy.

Olen ehkä pariin kertaan saattanut mainita, että ollaan lähdössä kesäkuussa Kansasin ja Missourin maisemiin kahdeksi viikoksi. Ollaan jo haaveiltu Chipotlen eväistä, Buffalo Wild Wingsistä, Bud Lightista (ja Boulevard Wheatista!), jokiretkeilystä kavereiden kanssa, lämpimistä ilmoista, kuistilla istumisesta myrskyisenä iltana, rennosta yhdessäolosta ja tietysti uuden tulokkaan hoivaamisesta.

Vaikka hehkutankin matkaa aika avoimesti, välillä minua vähän nolottaa puhua siitä. Tosiasia on, että siihen maailmankolkkaan reissaaminen on jo melkein rutiinia, sen verran monta kertaa siellä on tullut käytyä. Ihan kaikki eivät kuitenkaan ole sinne asti päässeet tai eivät vain ole tulleet lähteneeksi. Onhan se aika kaukana.

Mutta ei se niin kaukana ole! Ei tässä mitään pohattoja olla, ja kyllä ne lentolippurahat saa säästettyä, jos vain tahtoa löytyy. Opintotuesta on tietysti hankala nipistää, mutta perustuloilla matka rapakon taa ei ole mitenkään ylivoimainen juttu. Siitäkin huolimatta minusta tuntuu, että jotkut pitävät tällaista reissaamista pahemman luokan snobbailuna. Varsinkin siitä puhumista. Tämä olisi kuitenkin sen verran puhelias ja innokas naisihminen, ettei tämä osaisi olla intoilematta tällaisesta asiasta, vaikka se muita ärsyttäisikin. Olen kyllä yrittänyt hillitä kieltäni, mutta vähän meinaa lipsua... :)

Ihan omalla luvalla jatkan höyryämistä, jos ja kun siltä tuntuu. En minä puhua pälpätä Amerikasta sen takia, että haluaisin sillä jotenkin päteä. Eihän siinä ole edes mitään pätemistä! Amerikka ja erityisesti eräs amerikkalainen kuuluvat arkeeni ja elämääni, eivätkä ne taida lähteä kulumallakaan, joten helposti se Amerikka sieltä keskusteluihinkin mukaan pukkaa.

Vielä pari kuukautta ja sitte läks!

6 kommenttia:

  1. Laita ihan rennosti vaan hame, nii ei ne lahkeet kastu. ;D

    Jooh, ainakaan mä en oo kokenu sun hehkutuksia minään leuhkimisena, vaikka se toki suomalaiseen luonteeseen vois kuuluakin, että kaikesta kivasta ja vähän lähiökuppilareissua kalliimmasta pitäis vaieta. Mä olin tossa vielä 10 vuotta sitten hirmuinen USA-fani ja toki varma siitä, etten jää tänne kolkkoon Pohjolaan loppuiäkseni jäätymään. Noh, täällä ollaan ja vielä paljon pohjoisemmassa ku tuota noituessani. :p Enää ei oo hinkua USA:an asumaan, mut monessa kohteessa tahtosin silti joskus päästä käymään (Grand Canyon, Las Vegas, NYC, LA, Frisco, Hawaii, Miami, Chicago...). Tähän mennessä en oo koskaan silti ees lentokoneessa ollu, vaan sitte ku on se vakkarityö ja kunnon palkalliset lomat, nii ihan taatusti tuun sitte teille kylään...noin niinku vaikka hillitysti vain puoleksi vuodeksi. ;D

    Mut senkus meuhkaat omassa blogissasi niin paljon ku mieli tekee. Kurjaa se ois lukea, jos et intoilis matkustamisesta maahan, jonne tuut kaiken järjen mukaan vielä muuttamaankin. :p Musta on kiva lukea iloisia ja innostuneita juttuja, ku niin monessa blogissa ihmiset vain narisevat kaikesta!

    VastaaPoista
  2. Haha, hameessa se vastaus on! Tosin S:kin on valitellut märistä lahkeista. Pitäiskö ehdottaa hameratkaisua sillekin? Se on kuitenkin toimivaksi todettu (mm. itse totesin viime viikonloppuna)!

    Jee, vieraita! :D Jos asetutaan Kansas Cityyn, niin sehän on sopivasti kaiken keskellä ja siitä on helppo reissata ympäri ämpäri mannerta. Mullakin on vielä tuosta sun listasta aika monta paikkaa näkemättä, joten se voi olla, että tää hieno ja hillitty kotirouva lähtee arvon Bemaryn kanssa tien päälle. :P

    Kiitos meuhkaamisluvasta! :) Yritän pysyä positiivisena. :D

    VastaaPoista
  3. Voi Anni...
    JOS joku ottaa puheesi/kirjoituksesi leuhkimisena, niin eiköhän se ole vastaanottajan häpeä? Mun puolesta anna tulla vaan ihan niin paljon kuin sielu sietää. Tietysti haluat asiasta puhua? Eikö se vasta olisi kummallista jos jossain sivulauseessa ohimennen mainitsisisit, että ainiin, olen menossa Kansasiin?
    Sinullahan ON amerikkalainen mies, olette suunnitelleet muuttavanne asumaan Atlantin toiselle puolen ja niin edelleen.. Eihän silloin ole edes pienessä mielessä koko Amerikka? Anna mennä vaan!! Ja muistakin kertoa k-a-i-k-k-i reissustasi!

    Itselläni (ja miehellä) on haaveissa joskus ajaa sen maan halki (ruote 66)ja nähdä niin Grand Canyon, Las Vegas, Niagara Falls.. listaa voisi jatkaa loputtomiin! Kunhan nyt ensiksi saadaan säästettyä rahat NY:n matkaan ja Devilsien otteluun :)

    Kiltti.. siinä S:lle vaihtoehto :D

    VastaaPoista
  4. Voi Katja, kiitos taas kommentista. :)

    Oon vaan tämmönen peruspelkuri (=marttyyri), joka tuntee huonoa omatuntoa vähän joka asiasta. :D Äläkä pelkää, en edes osaisi olla puhumatta/kirjoittamatta näistä jutuista! Matkakertomustakin varmasti pukkaa, no worries.

    Ja sitten kun lähdette teidän NY:n reissulle ja road tripille, niin paree olis käydä edes täällä raportoimassa, miten reissut meni!

    Haha, S ja kiltti... Viikonloppu on pelastettu jo ihan tuon mielikuvan takia! :D

    VastaaPoista
  5. Jooh, se siitä hienosta ja hillitystä kotirouvasta sitten. Voin nimittäin luvata, että seura tekee kaltaisekseen ja MÄ en oo se, joka aikoo millään tapaa muuttua matkan varrella. ;D Ja ukolle vaan hame päälle, nii sehän voi lähteä sitten matkaoppaaksi, ku sopii nii hyvin joukkoon. Noh parta varmaan kannattaa kyllä ajaa ensin, jos meinaa samalta kanssamme näyttää...

    VastaaPoista
  6. Voin mäkin tasapuolisuuden nimissä jättää parran ajamatta, niin näytän enemmän tuolta miehenpuolikkaalta... :P

    Niin, ja minusta nyt ei saa hienoa ja hillittyä sitten millään (väliaikaisen kotirouvan ehkä jotenkuten), joten eikun hameen helmat korviin vain ja reissuun!

    VastaaPoista