maanantai 6. huhtikuuta 2009

Nälkä kasvaa syödessä


Ollaan juteltu paljon tulevaisuudesta. Ollaan piirrelty unelmatalojen pohjapiirustuksia ja keksitty lapsille nimiä. Meidän tulevaisuutemme on jopa pelkissä haaveissa ja suunnitelmissa rapakon toisella puolella, vaikka varsinkin S muistaa sanoa joka välissä, että ainahan me päästään Suomeen, jos siltä tuntuu.

Totta kai Suomessa asuminen olisi minulle helpompaa, ja perhe ja ystävät olisivat lähellä. Silti minusta on jotenkin lohdullisempaa ajatella, että asetutaan nyt pysyvästi johonkin, eikä enää poukkoilla paikasta toiseen, vaikka se pysyvä paikka olisikin kaukana kaikesta tutusta. Jo pelkästään tämän kevään vuokraruljanssin (ja ties kuinka monennen kerran edessä häämöttävän muuton) takia haluan kodin.

Olen elänyt jo monta vuotta tavallaan matkalaukkuelämää. Opiskelukaupungissa viihdyin aina lukuvuoden ajan, kesäksi piti/sai paluumuuttaa kotikonnuille työn perässä. Vaihdossa ollessa sitä varsinkin tiesi asuvansa vain väliaikaisessa asunnossa (kahdessa eri asunnossa vieläpä), ja nyt on taas muutto edessä, vaikka tämän piti olla meidän koti S:n valmistumiseen asti.

Todellisuudessahan sitä pysyvää kotiratkaisua saa odotella vielä hyvän tovin, ja niin sen kuuluu mennäkin. Tuntuu vähän tyhmältä valittaa jostain muuttoahdistuksesta, kun saadaan kuitenkin muuttaa yhdessä. Nyt olisikin äärimmäisen vaikeaa asua erillään, kun on niin kiinnihitsautunut toiseen. Pelottavaa, mutta totta.

Tähän nykytilanteeseen on tottunut, eikä tässä enää aamulla hieraise silmiään epäuskoisena, kun toinen onkin vieressä. Ollaan toki edelleen hyvin tyytyväisiä ja onnellisia siitä, että voidaan elää yhdessä, mutta sehän on niin, että nälkä kasvaa syödessä, ja nyt uskaltaa pikkuhiljaa toivoa tähän jo jotain lisääkin. Jälkiruokaa maittavan ja täyttävän illallisen päälle.

Ja se jälkiruoka se vasta täyttävää tulee olemaankin. Siihen kuuluu oma talo, lapsia, uima-allas, koiria, kissoja, lentäviä lehmiä...

3 kommenttia:

  1. Oih.. olet totisesti löytänyt oman kimpaleesi kultaa. Kuinka moni mies on valmis jättämään taakseen oma kotimaansa yhteisen onnen eteen? (Itsellä edellisessä elämässä ei ollut puhettakaan että mies olisi muuttanut, onneksi nyt on asiat toisin).
    Minä, täysin tuntematon ihminen, tunnen vilpitöntä iloa teidän onnesta. Outoa, mutta näin se vaan menee... (tämä blogi on koukuttanut tämän ikuisen romantikon..)
    Teksteistäsi huokuu läpi kaikki se hyvä olo, mitä tunnet. Ihanaa!
    Hienoa, että et enää epäile S:n katoavan yön aikana :)

    Lentävä lehmä, wow!

    VastaaPoista
  2. En voi muuta kuin yhtyä täysin Katjan kommenttiin! :D

    VastaaPoista
  3. Katja: Onhan tuo mies ihan ihana! :) Voi että sun kommentteja on aina mukava lukea, väkisin vääntyy hymy kasvoille. Jaettu ilo, paras ilo. (Vai oliko se vahingonilo, paras ilo...)

    Murmeli: Oot sitä sinäkin hupsu! :D

    VastaaPoista