tiistai 25. marraskuuta 2008

Läheisriippuvuutta


Olen nähnyt viime aikoina paljon unia, joissa S on taas USA:ssa. Unet ovat olleet jotenkin todella ahdistavia, varsinkin, kun en ole unimaailmassa onnistunut saamaan S:ään minkäänlaista yhteyttä netin tai puhelimen välityksellä. Ja se aikaero... Yäh. Pois, painajaiset.

Todellisuudessahan kuitenkin onneksi herään ihan joka aamu S:n vierestä. Tässä samaisessa todellisuudessa S on ollut täällä jo vähän yli kolme kuukautta, ja lähtee vasta kesäkuussa käymään (siis vain käymään) kotimaassaan. Matkan kestosta emme ole vielä ihan varmoja, mutta kahden, kolmen erossaoloon pitää osata asennoitua. Kuulostaa varmasti todella hullulta, että muutamaan viikkoon pitäisi nyt muka jotenkin asennoitua, onhan sitä parhaimmillaan oltu erillään puolikin vuotta, vieläpä täysin erilaisissa olosuhteissa, mutta kyllä sitä näköjään tottuu tuon toisen läsnäoloon sen verran hyvin, että pari, kolme viikkoa erilläänoloa joskus ensi kesänä tuntuu vaikealta ajatukselta. Jo nyt, marraskuussa.

Ollaan aina oltu todella riippuvaisia toisistamme. Varsinkin silloin, kun saatiin lopulta ihan luvan kanssa pitää yhteyttä. Skype-yhteys oli päällä melkeinpä 24/7. Eihän me mistään järkevästä läheskään aina juteltu, kunhan vain nautittiin siitä, että toinen oli läsnä. Tavallaan.

Ja nyt sitä vasta ollaankin läheisriippuvaisia. Tai minä olen. En esimerkiksi osannut mennä viikko sitten yksin nukkumaan, kun S oli kavereidensa kanssa keilaamassa. Olisin lähtenyt mukaan (oli minut siis ihan kutsuttikin...), mutta päänsärky esti keilausretken. Nukkumaan tosiaan pääsin vasta, kun mies kotiutui reissuiltansa. Odottavan aika oli pitkä, vaikka ei sillä oikeasti edes pitkään mennyt. Onneksi tuota läheisriippuvuutta on havaittavissa tuossa toisessakin osapuolessa, niin ei ole itsellä ihan niin säälittävä olo.

Viikonloppuna meillä oli firman pikkujoulut, ja onneksi päästiin molemmat paikalle, läheisriippuvaisia kun ollaan. (Sanoinko sen jo?) Oli oikein hauskaa, ja S:kin sai juttukavereita ja suomen opettajia, kun työtoverit uskalsivat hieman rentoutua sen seurassa. Laulettiin karaokea, minä oikein etunenässä, vaikka sanoin S:lle ennen pirskeitä, että muistaa sitten kanssa estää minua laulamasta yhtään biisiä. Hyvin se tottelee. Not.

Jos S on oppinut suomea, niin olen minäkin uudistanut kielitaitoani. Sekametelisopan suuntaan nimittäin. En enää oikein tahdo muistaa, mitkä fraasit ovat oikeasti suomalaisia ja mitkä anglismeja. Mm. ei tee järkeä tunkeutuu suusta ulos valitettavan usein (vrt. makes no sense), puhumattakaan kaikista muista sekasikiöisistä sanoista ja sanonnoista, kas kun en osaa enää kumpaakaan kieltä, suomea tai englantia, kunnolla. Onneksi en alkanut kääntäjäksi.

Oho, olohuoneesta kävi käsky, että pitäisi vielä käydä treffaamassa yhtä jenkkivaihtaria ennen nukkumaanmenoa. Nyt tuli kiire.

Otetaan nyt kuitenkin loppukevennykseksi sellainen juttu, että meitähän onniteltiin jo tulevasta naimisiinmenosta. S:n serkku oli kuullut jostain, että ollaan menossa naimisiin. Voisikohan sama lähde kertoa minullekin lisätietoa esim. ajankohdasta ja hääpaikasta ja...

3 kommenttia:

  1. Luulen että se riippuvaisuus paljon syntyy siinä kaukosuhteessa, kun erossa joutuu olemaan niin paljon. Meillä on nimittäin ihan samaa. Toinen puolisko tosin on pahempi. Yhdessä ollessa se käy vain pikasuihkuissa ja töistä ja vessastakin lähes juoksee aina mun luokse takaisin. Ei kestä kuulemma ajatusta siitä, että oon kerrankin siellä ja se hukkaa minuutteja viivyttelyyn. :)

    VastaaPoista
  2. Hus pois painajaiset! Pyydä S:a tuomaan ensi kesänä sulle dreamcatcher. ;) Ehkä niitä saa täältäkin, mutta amerikkalaiset tehoaa varmasti parhaiten.

    Minä olen niin paha kieltensekoittaja, että joudun varomaan sanojani etenkin reissujen jälkeen, kun en pidä sen herättämästä huomiosta. Sen on tarpeeksi että vähintään joka toinen kerta kun minun kuullaan puhuvan englantia, kuittaillaan siitä kuinka amerikkalaiselta kuulostan verrattuna aikaan ennen amerikkalaista poikaystävää...

    VastaaPoista
  3. Sonja: Olen samaa mieltä. Kun joutuu olemaan erossa pitkiä aikoja, niin sitä sitten takertuu siihen toiseen kiinni kuin takiainen, kun se on tässä lähellä. Ja vähänkö hellusta teillä tuo touhu. :)

    pilvisyys: Painajaiset ovat loppuneet ainakin toistaiseksi. :) Pitääpä muistaa laittaa dreamcatcher tuliaistoivelistalle. :P

    Tiedän kyllä tasan tarkkaan, miltä tuo kieltensekoittaminen tuntuu. Joskus hävettää, kun en ihan oikeasti muista jotain sanaa tai sanontaa suomeksi. Kyllä siinä äkkinäinen varmasti ajattelee, että jopas se Anni onkin amerikkalaistunut vähän turhan äkkiä (on kai tuota joskus itsekin vähän naureskellut ulkomailla käyneille, jotka eivät muka enää osaa suomea).

    Mutta minkäs sille voi, kun kotona keskustelukieli on englanti! Ja reissussa suomea ei varsinkaan tule puhuttua tai kuultua. Väkisinkin se vaikuttaa ilmaisuun ja aksenttiin, ainakin hetkellisesti ellei sitten ihan pysyvästi.

    -----

    P.S. Lähdettiin tämän tiistaisen merkinnän jälkeen käymään keskustassa, ja minä tulin kotiin yksin! :) Sanoin vain S:lle, että voi minun puolesta jäädä kaverin kanssa vielä jutustelemaan, vaikka minun pitikin lähteä kotiin nukkumaan. Vähän outoa oli, mutta hyvin selvisin. Samalla kertaa tuli yritettyä olla maailman paras tyttöystävä ja olla vähemmän läheisriippuvainen. :D

    VastaaPoista