perjantai 26. toukokuuta 2017

Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut

Vaikka juhannustakaan ei ole vielä juhlittu, en voi olla hehkuttamatta sitä, että meillä päästään tänä vuonna ikiomaan joulusaunaan.


Tilasimme saunapaketin huhtikuun puolessa välissä, ja toimitusta on odotettu kieli pitkällä siitä asti. Arvioitu toimitusaika (3-4 viikkoa) venyi ja paukkui, ja asiakaspalvelusta sai ristiriitaista tietoa. Pahimissa skenaarioissa saunaa olisi saanut odottaa kesäkuulle asti. 

Eilen kuitenkin koitti se päivä, kun iso rekka pysähtyi meidän talon eteen, ja iso, mutta samalla kuitenkin yllättävän pieni paketti siirrettiin autotalliin odottamaan purkua.

Siinäpä se, melkein saunomiskunnossa.

Semmoinen palapeli!

Eipä paketti ehtinyt autotallissa kovin kauaa homehtua, sillä sormet syyhysivät päästä rakennushommiin. Raahasimme saunan elementti elementiltä ja pala palalta kellariin. Pelot ahtaista oviaukoista ja mutkaisesta porraskäytävästä olivat turhia, sillä siirto onnistui ongelmitta.


Kokoaminen oli suht helppo homma, ja olisimme ehkä siitä selvinneet ihan kahdestaankin, ellei meillä olisi noita pieniä "apulaisia", jotka ovat maailman parhaita löytämään itsensä jos jonkinlaisesta kiipelistä joka viides sekunti. Joskus useamminkin. Onneksi saimme pizza- ja olutpalkalla ihan oikeita apukäsiä paikalle, ja rakennus kohosi sille varattuun nurkkaseen nopeasti.




Kiukaan asennus vei suhteellisesti eniten aikaa, mutta pienen lattialla mönkimisen ja piuhojen yhdistelyn jälkeen Scotty oli valmis napsauttamaan virrat päälle ja toivomaan parasta.

Ja niin meillä oli toimiva sauna! Ja suomalainen kiuas!

Tanssin ehkä pienoista riemupolkkaa saunan edessä ja halusin hypätä heti lauteille, mutta kemikaalihuurut oli ensin pakko saada polteltua pois. Eipä askartelu-urakka edes ollut illalla (tai ole vieläkään) aivan ohi, sillä paketin mukana tuli kaikenlaista tilpehööriä. Osa tarpeellista, kuten kiukaan suojus, osa vähemmän tarpeellista, kuten lehtiteline ja juomahylly...

Hyvin lämpesi. Mittari taitaa näyttää tässä 80 astetta.

Huuruodotteluista ja pienoisesta keskeneräisyydestä huolimatta ehdimme saunoa eilen monta tuntia. Ja haaveilla seuraavasta kellariurakasta/investoinnista, suihkusta. Nythän lähin suihku on kaksi kerrosta ylempänä, mutta ei passaa antaa sen haitata. Jos olisimme edenneet alkuperäisen suunnitelman, eli projektin "Tee-kaikki-ihan-ite" mukaan, saunaa olisi saanut odottaa varmaan vielä muutaman vuoden. Se olisi ollut perberistä.

Tuohon tulee suihku ja vessa. Sitten joskus.

Tällä välillä nurkka saa toimittaa pukuhuoneen/vilvoittelutilan virkaa.

Kävin juuri napsauttamassa saunan päälle, joten menen tuijottamaan lämpömittarin (nopeaa!) kohoamista ja tanssimaan lisää riemupolkkaa.


Meillä päästään joulusaunaan! Tai ihan-mikä-päivä-tai-ilta-tai-aamu-vain-saunaan!

6 kommenttia:

  1. Onnea saunasta. Se on aina se ensimmäinen mitä ulkomailla kaipaa :)

    VastaaPoista
  2. Onpas se hieno! Onnea uudesta niin kauniista saunasta, kyllä tuolla passaa löylytellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Passaa löylytellä, ja paljon sitä on jo tehtykin!

      Poista