perjantai 6. tammikuuta 2017

Kun ulkona kuulosti Suomelta

"This... This sounds like Finland", sanoin miehelle eräänä lumisena pakkaspäivänä. Narskuttelin kuivaa lunta kengän alla ja hihittelin. Hulluilla on halvat huvit, riemuidiooteilla ilmaiset.

Kansas Cityssä satoi tällä viikolla jälleen lunta. Monet koulut sulkivat ovensa huonojen ajo-olosuhteiden vuoksi, mutta meidän koulupiiri piti koulut auki normaalisti. Pääsin siis ajamaan rallia lapsen muutaman kilometrin päähän valkoisia teitä pitkin, ja vaikka pidin hienosti pään kylmänä ja turvavälit pitkinä, teki mieli vetäistä käsijarrukäännös (jota en edes osaisi tehdä meidän automaattivaihteisella maantielaivalla) ja pölisyttää lunta joka risteyksessä.

Ketterä nelivetoinen korealaisemme ei lumesta hätkähtänyt, edes ns. joka kelin renkaillaankaan (eli kesärenkailla), mutta männävuosina ollaan oltu nyt jo edesmenneillä pikkuautoillamme Scottyn kanssa jumissa mm. työmatkalla jäisessä ylämäessä ja kissanhautausreissulla hangessa auraamattomalla sivutiellä. Täällä talvi oikeasti yllättää autoilijat - jopa suomalaisiin talviin tottuneet sellaiset. Joka vuosi. Monta kertaa vuodessa.

Se johtuu siitä, että on todella harvinaista, että lunta sataa jo valmiiksi lumisen maan päälle. Ihmiset eivät ehdi saada tarpeeksi kokemusta liukkaista keleistä, koska lumi on yleensä lyhytaikainen ilo (tai piina). Liukkaita kelejä ei myöskään ole (yleensä) tarpeeksi usein, jotta ihmisten olisi järkevää vaihtaa autoihin talvirenkaat (joissain osavaltioissa nastarenkaat on kielletty kokonaan, Kansasissa niitä saa käyttää marraskuun alusta huhtikuun 15. päivään saakka), tai kaupungin pitää järkyttävän isoa tienhuoltoarsenaalia koko ajan valmiudessa. Tiet aurataan ja suolataan tärkeysjärjestyksessä, minkä jälkeen odotellaan auringon hoitavan loput.

Kuva muutaman viikon takaa. Jos katsoo oikein tarkasti, voi nähdä aura-auton,
eli toisin sanoen lava-auton, jonka keulassa on väliaiksesti aura.

Samaa taktiikkaa käytämme kotipihassakin (miinus suola, toisin kuin naapurit). Kävin aiemmin tänään lapioimassa aika jyrkältä pihatieltä betonin näkyviin, ettei se muuttuisi liukumäeksi. En ehtinyt edes tehdä koko urakkaa loppuun, kun ensimmäiset märät läntit ilmestyivät lumen sulaessa ja haihtuessa. Vaikka pakkasta oli -14 celsiusastetta.

Siitä minä tässä Kansasin talvessa tykkään. Aurinko lämmittää, vaikka on kylmä. Tammikuussa on samanlaiset kelit kuin Suomessa maaliskuussa. Posket punaisina huhkin lapion kanssa ja kuuntelin hymyillen narskuvaa lunta jalan alla. Teki mieli heittäytyä selälleen puuterilumeen ja tehdä lumienkeli - mitä tietysti katuisin välittömästi puuterilumen pölähdettyä takinkauluksesta sisään.

Kaikesta sitä saakin koti-ikävän aikaiseksi. Narskuvasta lumestakin.

4 kommenttia:

  1. Jos yhtään lohduttaa, täällä toinen samaa ikävää potenut riemuidiootti... Jopa kuiva pakkaskeli ja sen narskuvan lumen puute saattaa aiheuttaa yllättäviä ikäväkohtauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Saman olen kokenut muuten minäkin! Kun on tosi kylmä, mutta ei lunta, niin jotain on pielessä...

      Poista
    2. Tulin Suomesta päivää ennen kuin siellä alkoi talvi, ja koko sen ajan täällä on ollut tosi kylmää (-10 - -17°C) mutta ei trippuakaan lunta. Todellakin tuntuu oudolta!

      Poista
    3. Meidän vähät lumet taitavat kadota tällä viikolla, kun päästään nauttimaan reilusta 10 lämpöasteesta. Tämä edestakaisin sahaaminen on outoa - parhaimmissa (?) tapauksissa voidaan mennä hellelukemista paukkupakkasiin muutaman päivän sisällä.

      Poista