Tilannekatsaus: 2 vuotta ja 2 kuukautta

Lapsi uuvahti juuri päikkäreille, mutta ei ennen, kuin huolehti, että vieressä oli ice water (voi, me ei voida ikinä muuttaa Suomeen - daddy on aivopessyt lapsensa, ja vaimonsa, öhöm, rakastamaan jäävettä, aina, koko ajan, joka paikassa), ja Baby-nukke oli saanut pitkiä suukkoja tusinan.

Menossa on pussailukausi. Lapsi tulee kohti huulet mutrulla ja posket lommolla ja moiskauttaa äänekkään pusun kohteelleen, joka on yleensä joko äitin tai daddyn poski, tai sitten nuken nenä. Jos joku suukottelee telkkarissa, pikkuneiti pitää huolen, että sama toistetaan oikeassa elämässä.

Tästä päästäänkin omaksumiskauteen. Kaikkea pitää apinoida, hyvässä ja pahassa. Onpa tässä viime aikoina kuultu lapsen sanovan spontaanisti mm. damn it (hitto vieköön), kun katsottiin porukalla baseballia. Oli ihan hirveän vaikeaa olla nauramatta. Samasta lähteestä pulpahtelevat myös onneksi lauseet go, go, go, nice (kunnarin toivossa) ja let's go Royals clap, clap, clap (taputus hoidetaan nimenomaan kirjaimellisesti ja suullisesti). Kun tieteisdokumentin dinosaurus tömistelee menemään, pikkuepeli innostuu juoksemaan ympyrää olohuoneessa. Sasör (dinosaur) stomp, stomp, ROAR! Ruokapöydässä ei voi, sitten millään, istua enää edes korokkeella, vaan samalla tavalla meidän isompien kanssa. I sit here, no there.

Kuten kaikista esimerkkilauseista voi huomata, englanti on suosikki. Napero kyllä ymmärtää ihan yhtä hyvin suomea ja puhuukin sitä silloin tällöin, mutta englannin sanavarasto on jo selvästi suurempi, eikä se nyt tietysti ole ihmekään, sillä kyllähän hän kuulee englantia paljon enemmän. Jopa minun suustani. Minun pitäisi olla aktiivisempi ja kannustaa suomen puhumiseen, mutta se on ollut jotenkin hankalaa. Lapsen kieli, kumpikaan niistä, ei kuitenkaan ole vielä sillä tasolla, että haluaisin esittää esimerkiksi ymmärtämätöntä, kun pikkuihminen puhuu minulle englanniksi. Kun miniminä pyytää more milk, korjaan lis(s)ää maitoa, ja lapsi toistaa lissä maito. Jotenkin haluaisin uskoa, että tämä(kin) asia hoituu omalla painollaan, maalaisjärjellä, moukantuurilla, mutta joku moukaroi lekalla takaraivoa ja yrittää takoa päähän, että enemmän pitäisi panostaa.

Nooh, ehkä aloitan huomenna. Samoin kuin sen siivouksen, joka piti hoitaa tänään pois alta.

Muita hauskoja juttuja, joita kaksivuotiaamme tekee:

• On erittäin kohtelias. Tänks (thanks), kiitus ja welcome (you're welcome) toistuvat puheessa paljon. Myös silloin, kun tilanne ei kyseisiä sanoja edes vaadi.
• Baby-nukke istuu usein aamupalapöydässä omalla paikallaan lapsen vieressä. Tänä aamuna lapsi vaati nukelleen oman juustosiivun, eikä siihen saanut koskea kukaan muu kuin Baby. No-no-no, Baby cheese.
• Kaikista rakkain asia maailmassa on rätti, eli harso, jonka kanssa lapsi on nukkunut vauvasta asti. Puhkirakastettuja rättejä on itse asiassa kolme, koska ne vaativat jatkuvaa pyykkäystä. Miksikö? Koska rätin kulma on säännöllisesti suussa, nenässä tai varpaiden välissä, jonne lapsi pyytää meitäkin sitä ujuttamaan. Hätti, toes.
• Luulee, että piis (please) on taikasana, jolla saa kaiken. Nytheti, mieluummin vielä vikkelämmin. Jos vieno pyyntö ei toimi, lapsi ottaa aikuisen kasvoista molemmilla käsillä kiinni ja toistaa pyyntönsä matalalla äänellä. Jos sekään ei toimi, alkaa poru. Ja se nyt ei ainakaan toimi.
• Kävelee hupullinen kylpypyyhe päällään hiiiiitaaaasti omaan huoneeseensa samalla hyräillen tätä.

"Hätti" turvallisesti poskessa kiinni.