keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Sinivalkopunaisten lasien läpi

Minulle esitettiin taannoin toivomus, että kirjoittaisin nykyisen kotimaan positiivisista puolista, koska on harmittavan tavallista, että me suomalaiset katsomme jenkkejä vähän nenänvartta pitkin.

Kyllähän minuakin välillä kyrp ärsyttää. Juuri viikonloppuna oli puhetta, miten appiukon lapsuudessa oli päässyt raitiovaunulla kätevästi lähikaupungeista Kansas Cityyn, ja nyt vanhat streetcar-radat ovat lenkkipolkuina tai hautautuneet ikuisiksi ajoiksi betoniviidakon syövereihin. Monessa (suur)kaupungissa on ihan sama tilanne. Ilman autoa olet kädetön.

Voisin jatkaa motkotuslistaa, mutta se ei taida sopia kirjoituksen henkeen. Kuitenkin koen, että minulla on jonkinlainen oikeus naputtaa, koska elän ja asun tässä kulttuurissa. Joka päivä. Mielipiteeni eivät perustu serkunkumminkaiman 90-luvulla pieleen menneeseen New Yorkin -lomaan tai skandaalinhakuisiin Ilta-Pulun artikkeleihin. Totta kai kaikilla on oikeus mielipiteeseen, olipa sen pohja missä tahansa, mutta sitä minä en purematta niele, kun koko kansakunnalle näytetään perberiä sen takia, että joku amerikkalainen ei osannut kerran kertoa Liisa-Petterille, missä Suomi sijaitsee, ja sylkäistään vielä päälle, koska George Bush.

Vaan onhan se niinkin, että jos vain muistaa pitää mielensä ja silmänsä avoimena, täällä törmää vähän väkisinkin niihin hyviin puoliinkin, ärsytysten vastapainoksi. Ne painavat vaakakupissa paljon enemmän - en kai muuten täällä olisikaan.

Mitä siis rakastan?

Rakastan sitä, että uskallan nykyisin käyttää sanaa rakastan. Olen pohjiltani juro suomalainen, mutta avoimet ja anteliaasti kehuja jakelevat (keskiläntiset) amerikkalaiset ovat tartuttaneet pirteämmän tavan katsoa ja kuvailla ympäröivää maailmaa. Miksi en voisi rakastaa kaunista kesäpäivää tai hot wingsejä? Mitä pahaa siinä on, että puolisolle sanotaan love you puhelun lopuksi moikkamoin sijaan? Ei se käyttämällä mitenkään kulu tai himmene, se rakkaus. Jos sana alkaakin tuntua jostain syystä haalealta, niin voihan sitä sitten tokaista vaikka, että I f*cking love it, jos oikein haluaa räjähtävää rakkauttaan korostaa. Ekspletiivin voi varmaan myös korvata jollain miedommalla ilmauksella.

Loputtomasti näkemistä

Melkein Euroopan kokoiseen maahan mahtuu kaikenlaista. On tasankoja ja vuoria, on rantaviivaa ja peltoa, on suuria kaupunkeja ja lähes koskemattomia maisemia. Olen valitettavasti nähnyt aivan mitättömän murto-osan tästä vastakohtien ja joskus ääripäidenkin maasta, mutta se, mitä olen nähnyt, on ollut välillä henkeäsalpaavaa. Jo pelkissä kansallispuistoissa (ja niiden välillä kulkemisessa) saisi kulumaan hetken jos toisenkin.

Kaunis Colorado.
Tämmöiselle puoliammattilaiselle penkkiurheilijalle löytyy, kaupungista riippuen, tuttuja lajeja (jääkiekko, jalkapallo, koripallo) ja paikallisia suuruuksia (football, baseball). Huipputasoisena. Jos maksaa kaapelipaketista itsensä kipeäksi, niin kotisohvalta voi tuijottaa jopa kilpakalastusta. Amerikkalaiset ovat urheiluhullua kansaa, ja se näkyy katukuvassa t-paidoissa ja lippiksissä.

Arrowhead Stadium, Kansas City Chiefsin koti. Sen 76 416 penkkiä täyttyvät lähes poikkeuksetta jokaisessa pelissä.
Palvelukulttuuri ja tipit

Kyllä, olen oppinut pitämään pöydässä ramppaavista tarjoilijoista, jotka huolehtivat, että lasin pohja ei pääse näkymään, tai ettet istu tyhjänpanttina pöydässä odottelemassa vesilasia/jälkkärimenua/laskua. Sen myötä olen myös alkanut arvostaa tippaamista. Palvelualoilla moni ei saa edes minimipalkkaa (tai siis saa, alan omaa miniä minimipalkkaa), vaan suurin osa tienesteistä kertyy hyvän palvelun perusteella saadusta juomarahasta. 15-20% laskun loppusummasta on suositus, jos palvelu miellytti. Se kannattaa pitää mielessä, kun katsoo ruokalistojen hintoja.

Small talk

Tämä menee vähän samaan sarjaan tuon ihan ensimmäisen kohdan kanssa, mutta small talk on meille jäyhille Pohjolan kasvateille sen verran erikoinen asia, että tämä ansaitsee oman alaotsikkonsa. Moni ei pidä siitä, että kassalla kysytään, how are you? (mitä kuuluu, miten voit). "Mitä hittoa se sille kuuluu? Ei sitä edes oikeasti kiinnosta!"

Ei kiinnostakaan. Ei hän halua kuulla, miten kantapäässäsi on mätää puskeva rakko ja se haittaa kävelyä. Tai jos sinua ummettaa. How are you? on tervehdys, mahdollinen keskustelunavaus, johon on kohteliasta vastata esimerkiksi sanomalla (kieliopillisesti väärin) good, how about yourself?. Kaverit kysyvät monesti soittaessa, mitä olit tekemässä ja mitä kuuluu, ennen kuin siirtyvät varsinaiseen asiaan. Minusta tämä on kiva tapa. Ystävällinen rupattelu on mukavaa, tapahtuipa se sitten kassalla, jonossa, hammaslääkärissä (no se on oikeasti vähän hankalaa...) tai kaapeliasentajan kanssa. Mutta minäpä olenkin aina ollut vähän räpätäti.

Minulla kesti muuten kauan oppia vastaamaan what's up? -kysymykseen luonnollisesti.

Vastakohtaisuus (tiettyyn pisteeseen saakka)

USA:ssa on valtavia, siis valtavia, korporaatioita ja ketjuja, jotka toisaalta työllistävät paljon ihmisiä, mutta toisaalta uhkaavat pienempien yritysten toimintaa. Täällä on silti monta kertaa enemmän pieniä erityiskauppoja, perheravintoloita ja pienpanimoita kuin Suomessa, jossa ei ole Walmartia viemässä asiakkaita tai Mäkkäriä ihan joka kulmalla. On mahtavaa, että jokaiselle on jotakin - fiilistelijöille etnisiä pikkukuppiloita ja kiireisille businessihmiselle pikaruokalan drive through, josta saa kahvikupin nopeasti, kädet täynnä lapsia olevalle äidille on jättimarketti, josta saa vaipat, lääkkeet, viinat maidot ja lelut yhdellä pysähdyksellä, ja pienoisjunia harrastavalle löytyy alan erikoiskauppa, joka ei myy mitään muuta kuin junatarvikkeita.

Scotty

Joskus yön myöhäisinä tunteina, viimeisten hitaiden jo soidessa, minulta on kysytty useampaan kertaan, enemmän ja vähemmän nätisti, eikö suomalainen mies kelvannut. Ei kelvannut, koska satuin löytämään itselleni jo ihannekumppanin pienestä kansasilaisesta yliopistokaupungista eräänä maanantai-iltana. Baarista, öh. Mies on amerikkalainen, kyllä, mutta en tiedä, paljonko kansalaisuudella on meidän yhteensopivuuden kanssa tekemistä. Hän varmaan puhuu ja pussaa enemmän kuin stereotyyppinen suomalainen äijänköriläs, mutta eivät kaikki suomalaisetkaan ole samasta muotista valettuja. Ei siis ollut kyse siitä, etteikö suomalainen mies olisi kelvannut, tai että olisin hakemalla hakenut itselleni amerikkalaista puolisoa. Näin vain kävi.

Amerikkalainen hän kuitenkin on, sitä ei käy kieltäminen, ja jos ruvetaan listaamaan Yhdysvaltojen parhaita puolia, niin Scotty kuuluu ehdottomasti mukaan. Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä. Ilman häntä en tänne olisi muuttanut, ja pitkälti hänen ansiostaan tästä maasta on tullut koti. Koti on siellä, missä sydän on. 

Menipäs lällyksi. Ei nyt liian amerikkalaiseksi heittäydytä, jokin roti tässä hommassa olla pitää.

10 kommenttia:

  1. Ihania juttuja olit listannut! Noista voisin monta allekirjoittaa taalta Argentiinasta kasin. Jopa tuon viimeisen, vaikkei minulta onneksi ole kukaan kysynyt, etteiko suomalainen olisi kelvannut. Luulisi jokaisen valitsevan itselleen kumppaniksi henkilon, jonka kanssa sopii yhteen, eika kansallisuuden. Rakastan (juu ;) myos vastakohtaisuutta, vaikka sama asia luonnollisesti vaaralla jalalla noustessa myos arsyttaa kaikkein eniten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että melko samat jutut pätee siellä etelämmässäkin! :) Suomen-loman jälkeen meinasi nirppanokkaisuus ottaa meikäläisestä vallan, joten oli oikein virkistävää pohdiskella positiivisia juttuja. :) Vaikka joskus, nimenomaan väärällä jalalla noustessa, kyllä listalla olleet asiat myös ärsyttävät, mies mukaanlukien. ;)

      Ja juuri näin, kyllä siihen henkilöön rakastutaan (juu!), ei kansalaisuuteen.

      Poista
  2. Just ajattelin samaa small talkista! Paljon samoja ajatuksia muutenkin. Elämä on niin paljon mukavampaa kun viihtyy ja on kotonaan siellä missä sattuu asumaan. :)

    VastaaPoista
  3. Samoista asioista minäkin tykkään jenkeissä, paitsi miestäsi en tietenkään tunne ;) Rakastan (!!) erityisesti sitä positiivisuutta ja rentoutta ihmisten kanssa jutellessa. Kaunis, mielenkiintoinen ja monipuolinen maa, tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näin on! Monipuolisuutta en ehkä korostanutkaan tarpeeksi. Täällä Keskilännessä on kuitenkin oma kulttuurinsa, lännessä ja idässä oma, ja etelässä varsinkin. Oi, kun joku kaunis päivä ehtisi matkustaa jokaisen kolkan läpi...

      Varmaan tykkäisit Scottystakin. ;)

      Poista
  4. Kiitoksia ihanan positiivisesta kirjoituksesta! Talla hetkella Suomesta kasin naen vain negatiivisia puolia tulevassa sinnepain muutossa (johtuen siis aikaisemmista kokemuksista...), vaikka kuinka olen yrittanyt miettia hyvia puolia, joten tuli tosiaan tarpeeseen tama muistutus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sattui sopivaan saumaan tämä. :) Kovasti tsemppiä teidän byrokratiakoukeroihin ja muuttopuuhiin, jos en ole ennen muistanut toivotella!

      Poista
  5. Just niin! Ja omasta asenteesta on paljon kiinni; kumpia haluat nähdä: positiivisia ja negatiivisia puolia.

    VastaaPoista