Siksakkia saunanlauteella

Olipa kerran itsenäisyyspäivä. Kummalliset kättelyjuhlat ja pipareita. Facebookia ja isäMM(-95)aallisuus huipussaan. Varpunen jouluaamuna ja kostunut silmäkulma. Ihan rehellinen koti-ikävä.

Seuraavan illan pikkujoulut tulivat siis enemmän kuin tarpeeseen. Kun yhdistetään neljä suomalaista, kaksi pientä puolikasta, muutama amerikkalainen puoliso, graavilohi ja ruisleipä, piparit ja homejuusto, karjalanpiirakat ja dick butter (munavoi, oli mulle uusi vitsi), glögi ja punaviini, sauna ja iskelmät, niin lähennellään jo täydellisyyttä hipovaa iltaa.

Tuntui ihan minilomalta Suomessa. Neljä aikuista naista kapeahkolle saunanlauteelle eteen-taakse-menetelmällä ahtautuneena hoilaamassa Paula Koivuniemeä - voisiko enää olla mitään suomalaisempaa? Onneksi sauna oli äänieristetty, joten kenellekään ei tullut avioeroa.

Takana on kolme ja puoli vuotta yhtäjaksoista asumista tällä puolen rapakkoa. Ensin piti sopeutua siihen, että ystäväpiiri on pääasiassa Suomessa. Sitten soluttauduin miehen kaveriporukkaan, josta löytyikin mielettömän hyviä tyyppejä, jotka ovat hädän ja ilon hetkellä läsnä. Siitä huolimatta, vasta oikeastaan viimeisen puolentoista vuoden aikana olen löytänyt ns. omia ystäviä, ja kaikki ovat olleet suomalaisia. Ihmisiä, joille on voinut puhua avoimesti. Jotka ymmärtävät. Jotka muistavat Matti Näsän ja Muumipeikon. Jotka eivät ota jokaista sarkastista letkautusta täytenä totena. Huojentavaa!

Mutta ei pelkkä suomalaisuus tietenkään riitä yhdistäväksi tekijäksi. En minulla ollut Suomessakaan reilua viittä miljoonaa kaveria. Siksipä onkin aika hienoa, että nämä muutamat harvat tänne eksyneet, väliaikaisesti tai pysyvästi, ovatkin osoittautuneet aika helmiksi. What are the odds?

Laskisin ite, jos pitkästä matikasta olisi jäänyt jotain päähän.