perjantai 18. lokakuuta 2013

Rölli ja Elmo tappeli

Aamu alkoi perinteisesti aamupalalla ja valitettavasti myös koiran päälle tiputetulla banaaninpuolikkaalla. Sitä seurasi Sesame Street -tuokio sohvalla taputellen ja tanssien. Vanhempi emäntä tosin saattoi raataa sillä aikaa keittiössä ja nyppiä koiran turkista banaanimähmää pois.


Mies on kasvanut samojen tyyppien kanssa. Elmo ja Big Bird kumppaneineen ovat olleet iso osa lapsuutta. Niin kuin minulle Muumit ja Rölli.

Joskus tuntuu hurjalta, että olen kasvattamassa amerikkalaista lasta. Toki suomalaisuus on suuressa roolissa meidän taloudessa kielen, ruokien ja sarkasmin kautta, mutta tosiasia on, että meidän neiti on ensisijaisesti amerikkalainen, vaikka Suomen kansalaisuus taaperolta löytyykin. Asuinmaa, ympäristö ja myöhemmin koulu pitävät varmasti huolen siitä, että englanti on ykköskieli, ja että kavereiden kanssa jutellaan Sesame Streetistä eikä Muumeista.

Toki tässä on kyse isommasta jutusta kuin Pikku Kakkosen korvaamisesta paikallisella ohjelmatarjonnalla. Minun vastuullani on, että tämä pieni puolisuomalainen oppii tarpeeksi Suomesta ja suomalaisuudesta ollakseen suomalainen. Kieli on siitä kokonaisuudesta vain pieni, vaikkakin tärkeä palanen, ja alkukankeuden jälkeen kielenopettaminen tuntuu helpoimmalta haasteelta kahden maan kansalaisen kasvattamisessa.

Aika näyttää, miten paljon kiinnostusta lapsella on Suomea kohtaan. Toivon toki, että on juuristaan innostunut ja tiedonjanoinen. Minulla pitää joka tapauksessa riittää rahkeita kertomaan Suomen historiasta ja yhteiskunnasta, mutta täytyypä valitettavasti todeta, että jo näinkin lyhyen poissaolon jälkeen olen itsekin irtaantunut Suomesta. Vaikka luen päivittäin suomalaisia uutisia ja osaan kertoa nippelitietona, että Hautalan tilalle tuli Haavisto (ja Wikipedia auttaa historia-aukkojen paikkaamisessa), niin suuremmassa mittakaavassa yhteiskunnalliset ilmiöt ovat hämärän peitossa.

Minun Suomeni koostuu muistoista yli kolmen vuoden takaa. Tuona aikana Suomi tuskin on ehtinyt muuttua hurjasti suuntaan tai toiseen, mutta pienistä puroista muodostuu lopulta iso joki, ja kymmenen vuoden päästä en enää ehkä tunnistakaan niitä kuohuja omakseni. Kieleni saattaa olla vanhentunutta, käsitykseni ja muistoni ajan kultaamia ja vääristämiä.

Onneksi nykyisin on kuitenkin melko helppo pitää edes jonkinlaista kosketusta kotimaahan. On ihan oma vikani, etten ole kunnolla perillä Suomen politiikasta tai yhteiskunnan mullistuksista, mutta tiedän, kuka voitti julkkis-BB:n. Huoh.

Jukkakuoppamäkimäistä ahaa-elämystä odotellessa.

10 kommenttia:

  1. Vaikka meilla ei ole lapsia, ei oikein edes suunnitelmissa, niin on silti mielenkiintoista lukea, miten perheet raise the kids when parents have different cultural backgrounds. Ja samalla ihailen teita, jotka kannustava kahden kielen (sujuvaan) puhumiseen yms. Mina en ole Suomessa edes vierailulla sitten 2008, ja en osaisi edes kuvitella kahden kultuurin kasvatusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Jännä nähdä, miten tästä selvitään! Se on selvää, että jollakin tavalla on pakko.

      Poista
  2. Hyvä postaus! Mäkin vielä vuosi sitten ajattelin, että suomen kielen opettaminen on se vaikein osa tässä hommassa, mutta nyt sitä pikku hiljaa tajuaa, että se ehkä onkin juuri sieltä helpoimmasta päästä. :)

    Ja se on niin totta, miten oma kuva ja käsitys Suomesta on jo aika vanhettunutta! Tää on tosi noloa, mutta mä säännöllisesti vielä muistan, että Tarja Halonen on presidentti ja joudun aina hetken miettiä, että kuka siellä oikeesti onkaan "vallassa". En muuten edes tiedä kuka voitti julkkis-BB:n.... Mulla on tässä selkeesti petrattavaa! :D

    VastaaPoista
  3. Muutaman viime kuukauden aikana olen tosissaan tajunnut, kuinka vanhentuneet Suomi-käsitykseni ovat. Esim. minun on muistutettava itseäni toistuvasti ettei sovi ihmetellä kuinka monella on älypuhelin. Kyllä, kolme vuotta sitten niitä oli USA:ssa paljon enemmän kuin Suomessa, mutta kolme vuotta on noin kaksi sukupolvea puhelimissa laskien...

    Hatunnosto minultakin kahden kulttuurin kasvattajille. On se ehdottomasti vaivan arvoista, mutta vanhemmuudessa on tekemistä muutenkin. :) Niin ja jos meillä koskaan kasvatettaisiin lasta, F vetäisi rajan Rölliin. Rölli ja sen nauru on kuin suoraan mieheni pahimmista painajaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin vähän pelottaa Rölli ja sen nauru! Mutta en tajua miten mä siitä kuitenkin pienenä tykkäsin niin paljon ja nyt kamppailen, että pitäiskö se esitellä mini-Essille vai ei :D

      Poista
    2. Hahaha, meillä on jo kuunneltu Rölliä. Onhan se vähän pelottava, mutta lopulta kuitenkin niin kiltti. ;) Nasse-setä oli sen sijaan lapsuuteni painajainen, mutta eipä tainnutkaan esiintyä Pikku Kakkosessa.

      Poista
  4. Päätin säästää meillä Frööbelin palikat CD:t - niitä meidän vauvalle joskus soitettiin - soitetaanko niitä lapsenlapsille onkin jo toinen juttu ? LOL.
    Hieman myöhäistä meille nyt, mutta korkeakoulujen tähden kannattaa pitää Suomi mielessä - täällä ne maksavat 'arm and leg'. Meillä mietitään nyt armeijaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, Sutsisatsi! ;)

      Meillä on aloitettu jo college-säästäminen, huoh. Ollaan kyllä puhuttu puolivakavasti, että lähetetään lapsukainen Suomeen kouluun, mutta voipa olla, että kun se aika oikeasti koittaa, joku state university lyhyehkön ajomatkan päässä voi olla houkuttelevampi vaihtoehto. Varsinkin meille vanhemmille. ;)

      Poista
  5. Meillä tilanne toisinpäin, eli kasvattelen vatsaani Suomessa, ja mies asunut muualla kuin kotimaassaan jo 10 v. Tässä juuri mietin, että miten saadaan kasvatettua lapsi myös siihen toiseen kulttuuriin, muutenkin kuin kielen osalta. Jospa aletaan viettämään lomia siellä useammin..

    VastaaPoista