maanantai 14. tammikuuta 2013

Äiti on äidille susi

Käytiin perjantaina hakemassa uusimmat strategiset mitat perheen pienimmälle. 68 cm, 7,01 kg. Hoikka ja pitkä, ihan kuin äitinsä (hahahaha!).


Lääkäri ohjeisti jatkamaan samoilla linjoilla kaiken kanssa. Tyttö voi ja kehittyy hyvin. Ollaan siis osattu tehdä jotain oikein!

Nykyään on niin helppo tuntea olevansa huono äiti (tai ylipäänsä ihminen). Varsinkin netistä satelee ohjeita ja vihjeitä, vaikkei niitä edes etsimällä etsisi. Onpa viime aikoina tullut vastaan aika piikikästä keskustelua nukkumajärjestelyistä, riisivellistä, äidinmaidonkorvikkeesta, rokotuksista. Puolin ja toisin.

Luonnonmukaisuus on kai niin kovin in, että sitä näkee mainostettavan Facebookissa, keskustelupalstoilla ja blogien kommenttiosioissa. Mullahan meni tuo homma pieleen jo heti alussa, sillä synnytys käynnistettiin ja sainpa vielä epiduraalinkin. Vauva ei ole nukkunut meidän kanssa samassa sängyssä, ja sai se pikkuisen korvikettakin parina ensimmäisenä päivänä, koska minun tarjoama eväs (tai lähinnä tarjolla ollut määrä) ei tyydyttänyt nälkäistä vauvaa. Rokotukset on annettu rokotusohjelman mukaan, ja riisivelli aloitettiin lääkärin ehdotuksesta neljän kuukauden kohdalla.

Aika kovaäänisen porukan mukaan olen työntänyt lapseni täyteen myrkkyä rokotusten, korvikkeen ja vellin muodossa. Ei nämä mitään henkilökohtaisia hyökkäyksiä toki ole olleet, mutta tämmöisen epävarma ensikertalainenpa ottaa aika vähästä itseensä.

Syön tän pallon!
Luotan siihen, että meidän lääkäri tietää rokotuksista enemmän kuin minä ikinä. Uskonpa siihenkin, että korvikkeet ja vellit ovat vauvoille tutkitusti turvallista (lisä)ravintoa. Olen satavarma, ettei meidän perheessä ole kärsinyt kukaan siitä, että ollaan nukuttu eri sängyissä ja lopulta jopa eri huoneissa. Silti tuommoinen julkinen julistaminen ottaa otsalohkoon, ja pääsyy on varmasti juuri tuossa omassa epävarmuudessa. Voi, kun osaisi vain luottaa omiin taitoihinsa ja päätöksiinsä, ja muistaisi, ettei kaikki "julistaminen" ole toisten arvostelua.

Uskon muuten myös siihen, ettei lapsi kärsi pidemmästä tai pelkästä imetyksestä, tai vanhempien kanssa nukkumisesta, jos se on hoidettu turvallisesti. Jokainen tyylillään, eikö niin.

Vaikka tämä lapsi on minulle ihan maailman rakkain olento, niin olen silti sitä mieltä, ettei omaa itseään tarvitse "uhrata" ihan loputtomasti ollakseen hyvä äiti. Kahdenkeskinen aika on tärkeää parisuhteen kannalta, ainakin meille, ja joskus jopa hetki jos toinenkin ihan yksin tulee tarpeeseen. Minä jaksan olla parempi, tai ainakin pitkäpinnaisempi äiti, kun lataan välillä paristot.

Joo, uhraaminen ei välttämättä ole oikea sana, mutta ehkäpä tiedätte, mitä tarkoitan. Olen äiti, täysipäiväisesti, ja tämä on ihan äärettömän palkitsevaa, mutta ei aina ole kivaa. Se, joka toisin väittää, on oikeasti superihminen tai narraaja.


Kerran tuli vastaan hyvä esimerkki superäidistä. Olin etsimässä tietoa vauvan istumisesta/istuttamisesta, sillä meidän napero väänsi itseään istuvaan asentoon todella aikaisin, joten sen sijaan, että olisin käyttännyt maalaisjärkeä tai kysynyt asiantuntijalta, eksyin nettikeskustelujen ihmeelliseen maailmaan. Lainaus eräältä palstalta. 
Ja mitä iloa on vauvasta, josta sanotaan että ihanaa kun se vaan nukkuu. No meitä vauvojen-/lastenkasvattajia mahtuu moneen junaan.
Jälkimmäisestä lauseesta olen samaa mieltä.

No, kaikista tärkeintä taitaa olla, että lapsella on kaikki hyvin, noudattipa mitä tahansa kasvatusfilosofiaa tai etenipä pelkällä moukantuurilla. Meidän menetelmät eivät varmasti ole maailman parhaat, eivätkä ne välttämättä sovi muille perheille tai edes mahdolliselle seuraavalle lapselle, mutta tämän lapsen kanssa tämmöinen elo on melko mutkatonta. Paljon on vielä oppimista, ja tämä vanhemmuus taitaakin olla ihan loputon opintie. Ensimmäinen oppitunti voisi olla paksumman nahan kasvattaminen.

Äiti on äidille susi, monesti jopa itse itselleen.

Menenpä tästä nauttimaan nukkuvasta vauvasta ja valloittamaan tiskivuoren. Ollaan toisillemme kilttejä tuolla kommenttiosiossa, jookos.

13 kommenttia:

  1. Olipas osuvasti kirjoitettu - ja ajateltu. Itse imetin pitkään molempia lapsiani - enkä siitäkään kiitosta saanut. Eli molempi parempi tai molempi väärin. Niitä, jotka osaavat ja tietävät kaiken, on aina. Joka asiassa. Ja niille pitää pyllistää ja olla välittämättä! Tietysti helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa. Eikä se helpommaksi muutu sitten kun lapsi kasvaa. Sitten tulee sanomista siitä, onko äiti töissä vai kotona, miten paljon pitää olla harrastuksia vai eikö ollenkaan. Monta löytyy neuvojaa. Eikä sitä oikeaa tapaa ole - on vain se tapa, joka sopii sinulle, sinun lapsellesi ja sinun perheellesi. Kuuntele itseäsi ja kaikki muu hoituu kyllä. Aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin tosiaan hyvä muistaa, ettei sitä ainoaa oikeaa tapaa ole olemassakaan. :) Eivätkä kaikki ole tuota neuvoja-/kritisoijatyyppia, ja tuskin jokainen uusi äiti ottaa näin herkkähipiäinen. ;) Meitä on moneen junaan; ihmisenä, naisena, äitinä.

      Poista
  2. Se kiva puoli toisen lapsen saamisessa on, ettei muiden mielipiteet ja kommentit kiinnosta enää pätkääkään. Mun kohdalla kävi nimittäin niin, että ekan lapsen kohdalla tiesin kaiken ja tokan lapsen kanssa tajusin, etten tiedä mitään. Ikään kuin synninpäästö itselleen, kun voi vaan rauhassa olla tietämätön ja toimia mutu-pohjalta. ;) Meillä se mutu-pohja vaan sattuu olemaan mahdollisimman luomua ja hippiä, lipsahdukset sallien. Muut tyylillään.

    Vaikka pakko mun on tähän vielä sen verran avautua, että kyllä mua risoo se, miten vähän ihmisiä kiinnostaa omien päätöstensä seuraukset (esim. valinnat vaippojen suhteen, ruokakaupassa). Ja sitten se peruste tälle on, että mä nyt vaan oon laiska. Että siinä mielessä se "jokainen omalla tyylillään" ottaa muakin välillä aivoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, minusta taas tuntuu, etten tiedä mitään! :D Toivottavasti tää ei tästä ainakaan pahene sen mahdollisen pikkukakkosen kohdalla. ;)

      Kyllä minuakin toki risoo jotkin kasvatustavat/valinnat. Onneksi saa itse tehdä ne omat valintansa ja elää niiden mukaan. ;)

      Poista
  3. Mä olen kanssa välillä miettinyt, että äidit toisille äideillä on jotain ihan kauheeta. Jokainen tekee omat (epävarmat) päätelmänsä ja sitten niistä meuhkataan, moititaan toisten tapoja tehdä asiat, ja yritetään 'käännyttää' muita tekemään samoin kuin ite, ihan vaan validoidakseen omaa valintaansa.

    Haluisin uskoa, että äiti, joka vilpittömästi lastaan rakastaa ja sille parasta haluaa, ei kauhean suuria mokia (ainakaan lapsen hyvinvoinnin kannalta) luultavasti tee.

    Tytin mainitsemat eettiset valinnat esim. ympäristön kannalta on sitten taas ihan oma juttunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se tapa, millä ne mielipiteet esitetään! Sehän tässä ehkä eniten ärsyttää. No, nuo vinoilijat ja kaikkitietävät ovat varmasti sitä muillakin elämänaloilla kuin vanhempana. Lohduttavaa! :P

      Minä haluaisin uskoa ihan samaan kuin sinäkin. :)

      Nuo eettiset jutut menee lapsenkasvatustakin syvemmälle. Jos on valmiiksi esimerkiksi ekologinen ihminen, niin se näkyy varmasti vauvaan liittyvissä valinnoissa. Jos kierrätys ei kiinnosta perusarjessa, niin ei varmaan kestovaippailukaan sitten. ;)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitoksia! Mietin samoja juttuja itsekin pienen vauvan aitina kun luin joitain todella hyokkaavia kommentteja netin keskustelupalstoilla. Tosin olen sita mielta, etta yleisesti ottaen nainen on naiselle usein susi... valitettavasti.

    Huomasin myos, etta naissa jutuissa on maakohtaisia eroja. Yhdysvalloissa nimittain perhepedista puhuttiin varoittaen (ei suositeltu) ja Suomessa taas sita kai jopa ihan (ainakin joskus) suositellaan. Meilla pikkumies nukkui omassa sangyssa alusta asti, minulla ei oikeastaan ollut valinnanvaraa, koska kasi oli kainalosta ranteeseen paketissa, mutta uskon, etta muutenkin olisin paatynyt tallaiseen ratkaisuun ihan oman unirauhani ja siten mielenterveyteni takia :) Mina en myoskaan taysimettanyt, koska keskonen jaksoi syoda paremmin osan pullosta. Kukaan ei koskaan arvostellut (ainakaan pain naamaa) tekemisiani, enka ole kokenut tarvetta myoskaan tehda niin kenellekaan.

    Mutta, myonnan olevani osittain susi. Omassa pikku paassani olen kylla miettinyt muiden aitien ratkaisuja. Esimerkiksi cokiksen antaminen hadin tuskin 1-vuotiaalle arveluttaa minua kovasti. En edelleenkaan ymmarra aiteja, jotka eivat edes yrita imettaa (ja yritykseksi lasken sen, etta haluaisi, muttei pysty eli maitoa ei tule/tekee kipeaa/rinnat on poistettu yms.). Enka ymmarra aiteja, jotka eivat halua hoitaa omaa vauvaansa vaan laittavat lapsensa jo jopa pari viikkoisena hoitoon. Onko oikeasti olemassa joku luontainen tarve lisaantya pakolla, jota en vain ymmarra? Jos ei ole aikaa/rahaa/halua hoitaa oma lapsensa, miksi lapsi pitaa tehda? Eksyin vahan aiheesta, mutta tallaisia juttuja siis mietin. Silti, jokainen tehkoon omat paatoksensa ja yleisesti ottaen olen myos sita mielta, etta oma aiti on paras aiti muiden mielipiteista riippumatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Enpä osaisi kuvitella miehiä nokittelemassa toisilleen samalla tavalla (ainakaan samoista asioista, heh). Mikähän meissä on vikana? ;)

      Juu, sanoinkin tuolla aiemmin, että kyllähän sitä tulee omassa pikkupäässä ihmeteltyä muiden ratkaisuja ja metodeja. En esimerkiksi ymmärrä äitejä, jotka eivät koskaan kiellä lapsiaan/lapsiltaan mitään (mulla ei kestäisi pinna, ja sitä paitsi, jossain vaiheessa lapsi oppii väkisin, ettei kaikkea voi saada). En ymmärrä sitä, miksi julkisella paikalla imettämisestä pitää tehdä ihan älytön numero ja saattaa kanssaihmiset mahdollisesti heille epämukavaan tilanteeseen (boobie hatit, eli vauvan pipo, jossa on nänni, menevät jo pikkuisen liian pitkälle, eikä siinä ole enää kyse vauvan ruokkimisesta vaan omasta egosta ja tietynlaisesta keskisormesta yhteiskuntaa kohtaan).

      Mutta toisaalta, ei ole kyllä minun asiani mennä muille äideille näistä asioista sanomaan, ja pahoittelut, jos joku boobie hatin omistava tämän lukee. ;)

      Poista
  5. Sugarin huomiota minäkin mietin, ei oo sulla helppoa kun todennäköisesti altistut kaikkitietäville äitisusille vähintään kahdesta maasta - ja täysin päinvastaisille vaatimuksille sitä myöden... Ainakin kuvien perusteella teidän kasvatustehtävä on onnistumassa erinomaisesti! ;) Joo tiedän, huono vitsi jopa minun tasoltani. Söötti mikä söötti, ja pilkettä silmäkulmassa. :)

    Kysynpä tässä samalla (taas!) kun olet saman tien jo kulkenut: Tuliko sulle kutsu sormenjälkien jättöön heti removal of conditions -hakemuksen lähettämisen jälkeen, vai vasta päätöksen hyväksymisen jälkeen? Mulle nimittäin tuli kutsu tänään ja sain siitä tietty aihetta yltiöoptimistiseen spekulaatioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja eri sukupolvet ovat vielä saaneet erilaiset neuvot! Aikamoisen sekamelskan saisi aikaiseksi, kun uskoisi kaikkia neuvojia. ;) Mut on kiva poimia parhaat päältä. :)

      Kutsu tuli heti hakemuksen lähettämisen jälkeen, joten nou hätä. :)

      Poista
  6. Olipa kiva lukea tämmönen! :) Oisin itse voinut kirjottaa tämän sanasta sanaan, paitsi että vielä en ole löytänyt itseluottamusta uskoa niihin :D

    Miten ihmeessä voi yhtä aikaa hihkua sitä, miten olen samaa mieltä joka ikisen lauseen kanssa ja heti perään syyllistän itseäni erinäisten valintojeni takia! Kumma on tämä tuoreen äidin sekava pääkoppa.

    Samaa mieltä paksumman nahan kasvattamisesta, voi kun siihen olisi kaupassa tarjouksessa joku taikavoide, joka nopeuttaisi prosessia :D

    Ja herranjestas että on söpö Suomi-puku! Mistä tommosia saa??!

    PS. Supermutsi sinäkin, älä yhtään vähättele!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tämä pääkoppa oli ennen vähän epäjärjestyksessä, niin nyt se vasta onkin sotkussa! Mutta eiköhän tämä tästä, ei taideta olla ekoja (eikä vikoja) äitejä, jotka ovat pikkuisen hämmentyneitä. :)

      Paksummasta nahasta olisi hyötyä muuten kiipeilevän vauvankin kanssa! Nuo pikkukourien nipistykset sattuisivat paljon vähemmän. ;)

      Suomi-pukuja saa mummolta! Ja mummo oli kai tilannut Leijonakaupasta. :)

      Poista
  7. Hahaa, hyvä, jos sinne ruudun toiselle puolelle on välittynyt tasapainoinen tunnelma. ;)

    Kyllähän tätä varmuutta tulee joka päivä lisää, mutta toisaalta tulee myöskin niitä uusia haasteita! Kakkosen kohdalla on varmasti helpompaa (jos vain haasteet ovat samat!). :)

    Tsemppiä itselles mahan kanssa elelyyn! Ja totta, toisiaan tässä on kestettävä: :D

    VastaaPoista