maanantai 17. joulukuuta 2012

Sandy Hook

Tekisi mieli kirjoittaa siitä, miten meillä oli täällä vihdoinkin leppoisa ja (melko) stressitön perhejoulu anoppilassa. Mielen päällä on kuitenkin jotain vähän vakavampaa.

Perjantaina meillä rutisteltiin toisiamme ehkä normaalia enemmän. Kenellekään ei ole varmasti jäänyt epäselväksi, mitä kamaluuksia connecticutilaisessa koulussa tapahtui. En voi käsittää, miten kukaan voi tehdä jotain tuollaista! Onneksi en voi, kai.

Nämä on niitä hetkiä, kun auvoisa amerikkalainen elo muuttuu ahdistavaksi. Kyllähän näitä hulluuksia tapahtuu Suomessakin, valitettavasti, mutta jotenkin tuntuu, että siellä sentään asialle tehdään jotain. Keskustelua saa ja pitää käydä.

Toista se on täällä. Löysän aselain vika tämä ei missään nimessä ole, eikä aseista ole sopivaa keskustella tällaisen tragedian jälkeen. Tai jos keskustellaan, niin keskustellaan niiden lisäämisestä, koska jos opettajilla tai vähintään menehtyneellä rehtorilla olisi ollut ase, mielipuoli olisi pysähtynyt niille sijoilleen. Väkivaltaiset pelit ja elokuvat, niiden vika tämä on. Konservatiivit, kuten presidentiksikin taannoin mielinyt Mike Huckabee, ovat osoitelleet syyttelevillä sormillaan myöskin jumalattomia kouluja:
We ask why there is violence in our schools, but we have systematically removed God from our schools. Should we be so surprised that schools would become a place of carnage? Because we've made it a place where we don't want to talk about eternity, life, what responsibility means, accountability - that we're not just going to have to be accountable to the police if they catch us, but one day we stand before, you know, a holy God in judgement. If we don't believe that, then we don't fear that.
Kysymme, miksi kouluissamme on väkivaltaa, mutta me olemme poistaneeet Jumalan järjestelmällisesti kouluista. Pitäisikö meidän olla yllättyneitä, että kouluissa tapahtuu verilöylyjä? Koska me olemme tehneet siitä paikan, jossa emme halua puhua iänkaikkisuudesta, elämästä, vastuuntunnosta - siitä, että me emme ole vastuussa vain poliisille, jos he saavat meidät kiinni, mutta joskus vielä pyhälle Jumalallekin. Jos emme usko siihen, emme pelkää sitä.
Ensinnäkin, jokainen kouluaamu alkaa Pledge of Allegiancella, jossa vannotaan uskollisuutta lipulle ja Jumalan johtamalle valtiolle (one nation under God). Toisekseen, koska uskonnosta on tullut synonyymi moraalille? Tiedän monta uskonnotonta ihmistä, jotka osaavat kyllä erottaa hyvän ja pahan, ja haluaisin lukea itseni myöskin tähän joukkoon. En tarvitse jumalanpelkoa ymmärtääkseni, ettei toista ihmistä saa tappaa, tai että muiden satuttaminen on noin vähän vähemmän vakavallakin tasolla väärin. Poliisiakaan ei tarvitse pelätä, jos ei riko lakeja.

Facebookissa, ja vähän muuallakin, räjähti keskustelu aseista, puolesta ja vastaan, sekä tietysti enimmäkseen siitä, miten nyt ei ole sopiva aika keskustella niistä (koska sitten?). Puolestapuhujat muistavat vetää esiin perustuslain toisen lisäyksen (Second Amendment), jossa taataan oikeus kantaa ampuma-asetta. Tuskinpa arvasivat vuonna 1791, että yhdellä lippaallisella voi lahdata hyvinkin nopeasti esimerkiksi luokallisen pieniä lapsia. Itseään voi puolustaa kai muillakin tussareilla kuin puoliautomaattisilla. Myöskin "Guns don't kill people, people kill people" -mantra on suosittu.

Kukaan ei (kai) ole kieltämässä aseita kokonaan, mutta jotain rotia tähän hommaan pitäisi saada. Joo, liipaisin ei vedä itse itseään, mutta jos sille liipaisimelle ei olisi niin helppoa pääsyä, niin voisikohan muutama ihmishenki säilyä? "Guns don't kill people, but they sure help." Pelkästään eilen Kansas Cityssä liikkuvasta autosta ammuttiin kuolettavasti neljävuotiasta lasta. Topekassa kaksi poliisia kuoli ampumavälikohtauksessa ruokakaupan parkkipaikalla. Toinen poliiseista oli muutaman meidän kaverin kanssa samalla luokalla highschoolissa.

Yksi suosittu puolustuspuheenvuoro on se, että pahikset saavat kyllä aseita käsiinsä laittomastikin, joten hyviksillä pitää myöskin olla pyssyt. Mitä, jos joku kaappipahis hermostuu snägärijonossa ja turpaanvetämisen sijaan lataa lippaallisen menemään? Mitä tapahtuisi, jos suuressa väkijoukossa kaikilla, tai edes suurella osalla, olisi ase? Mistä erotat siinä vaiheessa hyviksen pahiksesta ja pahiksen hyviksestä, jos puoli valtakuntaa on piiput ojossa?

Ei minulla ole näihin kysymyksiin mitään yksiselitteisiä vastauksia tai ratkaisuja, mutta sen tiedän, että en halua elää yhteiskunnassa, jossa kaikilla pitää olla takataskussa ladattu ase oman turvallisuutensa vuoksi.

Michael Moore sen taisi sanoa parhaiten, vaikkakin hieman provosoiden: "If only the first victim, Adam Lanza's mother, had been a gun owner, she could have stopped this before it started." (Kunpa ensimmäinen uhri, Adam Lanzan äiti, olisi omistanut aseita, hän olisi voinut pysäyttää tämän heti alkuunsa.)

Adam Lanza käytti äitinsä aseita hirmutekonsa toteuttamiseen.

4 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu, Anni. Miestäni lainatakseni, "I don't think all guns should be outlawed, but certainly the time has come to realize that amendment was written in the 18th century, approximately 140 years before the Browning Automatic Rifle was invented." Vaikka henkkoht mua ei haittaisi yksityishenkilöiden täysi aseenkantokieltokaan.

    Ehkä muutaman kuukauden päästä palaan tänne tunnustamaan optimismini olevan turhaa. Mutta tuntuu että tällä kertaa, vihdoin! sanotaan rohkeammin vastaan sotavälineiden yksityiskäytön puolustajille - jotka puolestaan ovat olleet aika hiljaa. Tuntuu että ilmapiirissä on jotain sellaista että asialle vihdoin voitaisiin tehdä jotain.

    Toisaalta, kuinka pistääkään vihaksi se, mitä tähän pisteeseen pääseminen vaati. Kertakaikkisen sairasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tällä kertaa ilmassa on edes pientä muutoksen makua! Toivottavasti demokraatit eivät tapansa mukaan pistä päätään puskaan ja anna periksi.

      En käsitä, miten kukaan voi tämän verisen vuoden jälkeen olla sitä mieltä, että tuollaiset tappovälineet kuuluvat kotikäyttöön. Uhh.

      Poista
  2. Samaa mielta kuin Pilvi, etta hyvin kirjoitettu! Samoja asioita liikkuu omassa pikku paassanikin. Meilla on miehen kanssa viime paivina kayty ajoittain ehka hieman kiivastakin keskustelua aseista. Mies siis on maltillisempi mielipiteissaan, ei kuitenkaan mikaan pro-gun rights tyyppi. Mutta siltikin minua niin suututtaa. Oikeastaan minun pitaisi varmaan poistaa facebookista iso laja "ystavia", koska heidan mielipiteensa harmittavat niin paljon. Odottelen tassa vaan sita, kun reps-kaverini hyokkaavat public school laitoksen kimppuun ja sanovat, etta private schooleissa tallaista ei tapahdu, etta tuollainen sosialistimeininki kun public schools tallaista ruokkii. Obama on jo haukuttu.

    Otan taman ehka niin henkilokohtaisesti, koska jonakin paivana minunkin pikkurakas saattaa olla koulunpenkilla istumassa, kun joku paattaa, etta kaytanpa nyt oikeuttani kanniskella tata bushmasteria ja menen tuohon lahikouluun kavaisemaan.

    Anteeksi avautuminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa kaverilistoilla pari tyyppiä, joiden kohdalla delete-nappi taitaa napsahtaa. Sieltä löytyy täysin hatusta vedettyjä tilastoja siitä, miten aseistetut siviilit ovat estäneet enemmän kuolemia kuin poliisit. Myöskin Obaman viimeaikaiset kyyneleet ovat olleet tekosellaisia, koska Obama nyt ei vain voi olla aidosti pahoillaan tällaisen tragedian jälkeen. Ja niin edelleen. Meidän FB-ystävyys ei taida olla kaiken tämän tuohtumisen arvoista.

      Henkilökohtaisesti tämän otin minäkin.

      Poista