tiistai 17. heinäkuuta 2012

Vauva-arki alkakoon

Blogi on käynyt monta kertaa mielessä tässä reilun viikon aikana. Varsinkin silloin, kun minulle on toitotettu muiden mammojen toimesta, miten minulle vielä varmasti tulee ikävä sitä ah niin ihanaa vauvamasua. Tiedättehän, vähän sillai virnuilevaan sävyyn. No, ei ole ainakaan vielä tullut, enkä usko, että tulee. Olen varmaan jotenkin huonompaa naismallia, kun en rakastanut raskaana olemista. En sitä vihannut, mutta en kyllä siitä mitään älyttömiä kiksejäkään saanut (paitsi Potun toimesta sisältä päin). Tämä nykyinen jakautunut olotila on niin paljon parempi, kun saa nauttia pikku-Potusta ja seurata tuon otuksen kasvamista muutenkin kuin mahanahan läpi. Sitä paitsi, jos mulla jotain mahaa on ikävä, niin ehkä mieluummin mallia ajalta ennen raskautta.

Onhan tästä vaiheesta hyvä tykätä, sillä meillä asuu vieläkin oikein helppo vauva. Meinasin sanoa kiltti, mutta eivät kai nuo vielä tuon ikäisenä osaa olla tuhmia. Esimerkiksi viime yönä nukuttiin ensin viisi tuntia ja sitten varhaisen aamupalan jälkeen vielä neljä tuntia (älkää pelätkö, ei meillä lasta nälkään kuihduteta; lääkäri sanoi, ettei tarvitse herättää syömään). Eilen töihin paluun tehnyt daddy on saanut levätä ennen toimistorupeamaa, ja hyvät unenlahjat omaava äitikin kiittää. Olen nukkunut paremmin ja pidempiä pätkiä nyt vastasyntyneen kanssa kuin viimeisten raskauskuukausien aikana.

Niin, miksi mulla olisi ikävä sitä ah niin ihanaa vauvamasua?

Käytiin eilen Potun kanssa ensimmäistä kertaa kahdestaan ulkosalla, nimittäin lääkärissä. Ensimmäinen käynti oli viikko sitten maanantaina. Kyseessä oli kontrollikäynti, koska lähdettiin sairaalasta ennen kuin neiti oli 48 tuntia vanha. Silloin katsottiin paino (3400 grammaa, syntymäpaino 3458 g) ja vauvan väri. Lääkäri oli tyytyväinen molempiin. Eilen mittailtiin sitten jo vaakalukemat 3660 grammaa, joten maito on maistunut. Pituuttakin oli 53 senttiä, eli 4,5 senttiä enemmän kuin syntyessä. Jotenkin tuntuu, että jompi kumpi lukema on mitattu vähän pieleen, tai sitten tuotan jotain kasvuhormonilla höystettyä kermaa tytölle evääksi. Seuraavan kerran nähdään vasta elokuun puolessa välissä. Siihen asti pitäisi osata tarkkailla pikkuihmisen terveyttä ihan itse. Onneksi äiti tulee kaveriksi reilun parin viikon päästä.

Jotta tästä tulisi oikein kunnon sekametelisoppapostaus, niin tässä tulisi vielä vähän kuvia Potun 11 päivän taipaleelta.

Uudesta fanista huolimatta meidän baseball-joukkue on pelannut päin peetä.

Ekan kerran pullolla, daddy syöttää.

Mummon lähettämä Leijona-tutti on vielä pikkuisen iso.

Uunituore kuva meidän rinsessasta.

25 kommenttia:

  1. Voi kun se pikkuinen on iiihana. :) Ja jos nuo mitat on oikein, niin aika hyvän kasvupyrähdyksen on vetäissyt 11 päivässä. ;) Koskaan en ole raskaana ollut, joten voin kaikkitietävänä kommentoida, että ehdottomasti olet huonommanlaatuinen nainen kun isoimmat kiksit raskaana ollessa tuli vauvan toimesta eikä tavallista suuremmasta koostasi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      On tuo Pottu kyllä aika iiihana. :) Minustakin vajaa viisi senttiä 11 päivässä on aika kova suoritus. ;)

      Poista
  2. Ei voi kuin huokailla *huokaus* ihastuksesta pientä neitiä kohtaan! Tosin saanen syyttää äitiä vauvakuumeeni pahentamisesta? ;) Onnea teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, että kuumeoireita olisi havaittavissa... Pitääpä pitää tämä mielessä ja laitella lisää kuvia! ;) Kiitos. :)

      Poista
  3. voi tajusin vasta nyt! kun lueskelin taas! Onnea paljon, ihana mini :))

    VastaaPoista
  4. Oih ihana nyytti! Paljonpaljon onnea viela! <3
    Ihanaa, etta saatte nukkua noin paljon! Meilla herattiin syottamaan keskosta viimeistaan joka kolmas tunti ja oli oita etten nukkunut ollenkaan, heh.
    Itsellanikaan ei ole yhtaan ikava raskausaikaa, tosin olokin oli aivan kamala :D Ainoastaan sita kompaktia oloa oli joskus syntyman jalkeen ikava eli ei tarvinnut huolehtia vaipoista yms, kun vauva kulki masussa helposti mukana hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Joo, vähemmällä pakkaamisella tosiaan päästiin vielä pari viikkoa sitten. :D

      Poista
  5. Uutena lukijana sanon vielä onnittelut! On todella suloinen pikkuneiti. ^^

    VastaaPoista
  6. Voih, ihanaa.. Onnea ihan tuhannesti!! Onpa kyllä niin suloinen pieni neiti, että kyllä tässä omakin vauvakuume taas nostaa päätään. Nauttikaahan vauva-arjesta! Sitä esikoisen kanssa vietettyä kuplaelämää varsinkin niiden ekojen viikkojen aikana on niin ikävä!

    VastaaPoista
  7. Siis että hän on kyllä kaunis vauva! Niitä kun näkee suht harvoin. (: Siis oikeasti, joskus jotkut vauvat näyttävät hassuilta mutta teillä on kyllä kaunis vauva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos! :) Samaa mieltä toki olen, mutta kukapa äiti ei omaa lastaan maailman kauneimpana pitäisi. ;)

      Poista
  8. Voi miten ihana vaavi! Rakastuin heti sun blogiin ja rupeampa lueskelemaan :) onnea äidille ja isälle pikku enkelistä! :)

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus! :) Onnea supersuloisesta vauvasta!

    On muuten tämä blogi ihan suosikkejani, olet ihanan tavallinen ihminen. (siis tavallinen positiivisessa mielessä) Sinulla on taito kirjoittaa arkisista asioista mielenkiintoisesti, eikä kirjoittamisesi sisältö rajoitu uusien vaatteiden tai rakennekynsien esittelyyn.

    Onnea pienokaisen elämäntaipaleelle! <:

    VastaaPoista
  10. Oi, ihania kirjotuksia täällä sillä aikaa kun oon pitäny olosuhteiden pakosta pientä taukoa lenppariblogeista! Paljon onnea sulosesta nyytistä, täsdähän tulee mieliteko päästä puristelemaan tommosen pikkusen poskia <3 onneks täällä tuttavapiirissä on parit pikkuposket myös, ihania ovat kyllä vallan!

    VastaaPoista
  11. Muistan, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi ja asuttiin vielä Englannissa, niin jännää oli, että yhtäkkiä kotona olikin joku jonka "kanssa" puhua suomea! Höpöttelin vauvalle suomeksi juttuja päivät pitkät, kun oltiin kahden kotona ja tuli jotenkin ihanan kotoisa olo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne! :) Meidän keskustelut ovat vielä aika yksipuolisia ja -toikkoisia, mutta kyllä se tästä. ;)

      Poista
  12. Oi, oi oi <3

    Pitäisikö tähän muutakin kommentoida?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän siinä ne tärkeimmät jutut tulleetkin jo. :)

      Poista
  13. Iiiiiiihana rinsessa teilla!! Nauttikaa vauvantuoksuisesta ajasta ja kaikkea hyvaa teille koko perheelle! <3

    VastaaPoista