maanantai 7. helmikuuta 2011

Ob-La-Di, Ob-La-Da

Tuntuu, että edellisestä blogimerkinnästä olisi paljon pidempi aika kuin vaivainen viikko. Se ehkä johtuu siitä, että viime viikolla mentiin muutama päivä melkoisessa sumussa (ja lumessa, sillä sitä tuli ihan kiitettävästi); nyt aletaan olla jo reippaasti voiton puolella.

Kaverit pitivät meidät kiireisinä viime viikolla, sillä menoa olisi riittänyt jokaiselle illalle. Vaikka suuresta osasta kutsuista kieltäydyttiinkin, niin ehdittiin silti mm. käydä lempparibaarissa syömässä lemppariwingsejä, kotibileissä pelaamassa beer pongia, ja päihitinpä myös S:n ensimmäistä kertaa ikinä sen bravuuripelissä, Big Buck Safarissa. Tämä viikko oli tarkoitus rauhoittaa koti-illoille, mutta tänään ollaan vissiin menossa juhlimaan kaverin synttäreitä ja tuskinpa voidaan jäädä kotiin huomennakaan, sillä S täyttää 27. Nyt kun vielä keksisin sille jotain kivaa lahjaksi.

Elämä siis jatkuu, vaikka viime viikolla se vähän potkikin vyön alle. Vanhempien tänne tuloon on enää reilu pari kuukautta, joten Chicagon-reissua pitäisi alkaa suunnitella ihan tosissaan. Aika mahtavaa on sekin, että kevät on toivottavasti kohta täällä, eikä silloin tarvitse enää talloa loskan ja suolan sekoituksessa.

*****

Fakta #92: Olen esiintynyt Helsingin Olympiastadionilla kahdesti. Edellisen lauseen hohdokkuus himmenee kummasti, kun kerron, että kyseessä olivat Syke 100 -tapahtuma vuonna 1996 ja Power Mover -hässäkkä muistaakseni sitä seuraavana. En välttämättä ollut ihan justiinsa huomion keskipisteenä.

2 kommenttia:

  1. Oli sitten tarkoituksella tai ei, hyvä että ystävät antoi välillä muuta ajateltavaa. Otsikostasi tuli mieleen vanha kotopuolen sanonta "eteenpäin, sano mummo lumessa". Se on myös ainoa suunta johon pääsee...

    Mä olen alkanut (vihdoin) kirjoittaa Chicago-sarjaani, siskojen vierailun aikana tuli pitkästä aikaa otettua kuvia kaupungista. Enköhän saa pian sitä julkaisukuntoon, toivottavasti siitä voi olla hyötyä reissunne suunnittelussa. :)

    VastaaPoista
  2. Oli tosiaan hyvä saada tekosyy nousta sohvalta ylös ja lähteä ihmisten ilmoille. :)

    Odotan Chicago-juttuja innolla! Niistä on ihan varmasti hyötyä! :)

    VastaaPoista