maanantai 14. kesäkuuta 2010

Maalaisromantiikkaa

Huh, nyt on latotanssit tanssittu! Olihan mahtava viikonloppu! Mikään ei olisi voinut mennä paremmin. Edes se, että huomattiin "sulhasen" juhlahousujen jääneen kotiin vähän ennen juhlan alkua, haitannut. Ei kun velipojalta housut lainaan ja menoks!

Lauantaiaamu alkoi parin tunnin kampaamoreissulla. Persauksen puuduttaminen kyllä kannatti, sillä sain mitä halusin, ellen enemmänkin! Sade yritti latistaa kampauksen heti alkuunsa, mutta kivasti se kesti lopulta aamutunneille asti.

Tyytyväinen asiakas.

Kampaamoreissun jälkeen sutaisin meikit naamaan. Sitten pakattiin booli- ja sangriapöntöt auton peräkonttiin, ja kuten tuossa aiemmin totesinkin, S:n pöksyt eivät päässeet kyytiin. Minulla oli onneksi mukana puvun ylä- ja alaosa.

Me päästiin niin uskomattoman helpolla näiden juhlien järjestelyssä, etten oikein osaa samaistua hurjasti stressaaviin morsmaikkuihin. Toki meidän tärkeästä päivästä puuttui ehkä se suurin jännitys, sillä sanottiin "I will" jo melkein vuosi sitten. Näinkin laiskalle ihmiselle ns. valmis paketti oli ihan paras vaihtoehto!

Joidenkin (mm. S:n) mielestä illan kohokohta oli, kun illan viihdyttäjä (isän setä) pakotti minut lavalle laulamaan! Alla oli vasta pari lasillista viiniä, joten humalatila ei todellakaan ollut siinä vaiheessa (eikä kyllä lopulta koko illan aikanakaan) karaoketasoa. No, vetäistiin siinä sitten hurjien vastalauseiden jälkeen Kotiviini duettona juhlaväen "iloksi". Ai että, kaikkea sitä.

Juhla oli mitä mukavin, vaikka toki haikeita hetkiäkin koettiin, kun piti hyvästellä kavereita (TJ 10!). Onneksi moni on jo uhkaillut tulevansa kyläilemään, ja päätettiinkin, että käytämme lahjaksi saamamme eurot vuodesohvaan, jotta vierailla on paikka, missä nukkua mukavasti.

Eräät uhkailijat ovat omat vanhempani, jotka tulevat todennäköisesti kylään ensi keväänä! On helpompi lähteä, kun tietää, että seuraavan kerran nähdään jo suhteellisen pian.

Summa summarum: Ihan mieletön ilta! Paikka, ruoka ja seura olivat mahtavia. Kiitos kaikille mukana olleille! Te teitte juhlasta juhlan!

Pusipusi. Äiti muuten teki pukuni!

*****

Fakta #26: Luulen nähneeni Melrose Placen Jaken New Yorkissa. Suurin julkkisbongaus ikinä!

Fakta #27: Minua on luultu Mikko Leppilammen matkaseuralaiseksi.

14 kommenttia:

  1. Eih, en mä osaa sanoa näihin postauksiin enää muuta ku kääk ja apua, niin hurjaa on meno ja aika vähissä:D

    Niin ja että hitsin nätti olit juhlissa, kuten aina muutenkin.^^

    VastaaPoista
  2. Voeh, kiitos!! :) Kylläpä nyt punastuttaa.

    Ei tässä enää itsekään osaa muuta sanoa kuin kääk ja apua! Lähtö on ENSI VIIKOLLA!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana tuo mustavalkoinen kuva, olet kaunis :). Tsemppiä järjestelyihin, vähiin käy!

    -Riina

    VastaaPoista
  4. Näytät upeelta! Kuulostaa ihan täydellisiltä juhlilta! Taas tulee huutomerkkejä, mutta apua kuinka pian lähdette!! Tsemppiä viime pinnistyksiin, olette paljon mielessä!

    VastaaPoista
  5. Tätä postausta oon odottanut kuin kuuta nousevaa... Joo-o, kai se on nyt myönnettävä, että olen jäänyt koukkuun johonkin blogiin. :) Kiitos siis ja suuremmoiset onnittelut vielä. Kaunis oli puku kuten morsiankin. Tsemppiä vielä viime metreille Suomessa ja hyvää kotimatkaa. Sillä kotiinhan sinä olet matkaamassa...

    VastaaPoista
  6. Huh, miten mukavia kommentteja! :) KIITOS!

    Pilvi: Juhlat olivat kyllä ihan mielettömät, jos se ei nyt ole tullut jo selväksi... ;) Yhdeksän päivää lähtöön! Ihan käsittämätöntä! Huutomerkit tunkevat näköjään väkisin mukaan, kun tämä on niin hurja juttu! Osaat varmaan samaistua. :)

    Neiti Ruusupuu: Jee, kiva että olet pysytellyt mukana!! :) Tosiaankin, kotiinhan tässä ollaan menossa! Hienosti sanottu. :) Kiitos vielä kauniista sanoista!

    VastaaPoista
  7. Kauniit romanttiset juhlat, mikä ihana tapa päättää yksi elämän etappi ja samalla aloittaa uusi, nauttikaa viime hetkistä Suomessa. Ja onnea tulevaan ulkomailla! :) Kaunis morsian! :)

    VastaaPoista
  8. Tuo kuva teistä kahdesta on niin AWW =) Lovely couple, indeed!

    Mukava kuulla, että juhlanne täällä päässä sujuivat hyvin =) Eikös teillä ole toiset edessä pian? Voih, niin vähän aikaa jäljellä täällä päässä, lainatakseni Nti Ruusupuuta: tervemenoa kotiin =)

    Lupasin muistuttaa, joten tässä taas pakollinen: olethan jo aloittanut pakkaamisen??? NYT, Anni!

    VastaaPoista
  9. Avelina: Kiitos, kiitos ja kiitos! Onneksi saatiin viettää kiva ja ennen kaikkea rento juhla perheen ja ystävien kanssa ennen kuin tämä kauhein muuttohässäkkä alkoi. :)

    Katja: Aww... :)

    Toiset juhlat ovat tosiaan edessä jo heinäkuun 10. päivä! Nämä juuri juhlitut juhlat olivat ainakin mulle ne "oikeat" häät, joten ei olla jaksettu repiä stressiä USA:n pirskeistä sitäkään vähää kuin näistä edellisistä. :D Kiitos kotiinmenotoivotuksista!

    Olen aloittanut pakkaamisen!! :) Vaatehuone ja asiakirja-arkistot on jo möyhitty läpi! Huomenna olisi tarkoitus levittää matkalaukkuja olohuoneen lattialle ja alkaa testailla niiden vetoisuuksia. Hyvällä mallilla on. :) Tein äsken jopa muuttoilmoituksenkin!

    VastaaPoista
  10. Hei,

    ihana postaus! Täällä on myötäeletty kovasti koko kevään (ja jo aiemminkin)!

    Oot ihan sairaan kaunis - sellainen klassinen kaunotar! :)

    Tsemppiä ja voimia viimeisiin päiviin, pakkailuihin ja ennen kaikkea hyvästeihin... kaikki niistä on rankkoja!

    VastaaPoista
  11. Voi chamuda minkä teit! Sait semmoisen virneen tämän tytön naamalle, ettei pahemmasta väliä! :D KIITOS kauniista sanoista! :)

    Kaikki lisätsemppi on tarpeen, joten kiitos siitäkin. :)

    VastaaPoista
  12. Onnittelut täältäkin! Te ootte niin söpö pari, aww. :)

    VastaaPoista