maanantai 24. elokuuta 2009

Hearing 2/2

Aamulla mies oli tyyni kuin auringossa makaava rupikonna, minä taas meinasin vähän hermoilla. Muistutin sitä kirjoittamaan ylös meidän osoitteen; se ei kuitenkaan a) osaa lausua sitä, ja b) muista sitä. Kerroin vielä ehkä sadannen kerran, mihin sen pitää poliisiasemalla mennä, ennen kuin läksin töihin.


Jos olisin kova puremaan kynsiä, olisin varmaan järsinyt ne tänään olemattomiksi. S:n kuuleminen alkoi kymmeneltä, eikä minun puhelin ollut soinut vielä kahdeltatoistakaan, vaikka vannotin miestä soittamaan HETI, kun tilanne on ohi.

Vasta 12:20 puhelin pirahti. Kaikki oli kuulemma mennyt hyvin, ja olipa S saanut kuulustelijan ja tulkin nauramaankin muutamaan otteeseen. Että turhaanpa taas hermoilin, aika rento meininki oli ollut. Nyt tosin pitää vielä odottaa, mitä viisaat ihmiset päättävät meidän kohtalosta. Muutama viikko kuulemma menee.

Yäh. No, menköön.

Kuuluu meille muutakin kuin oleskelulupapäätöksen odottelua! Viime lauantaina ohitettiin sellainen rajapyykki, että S jäi yhdeksi yöksi yksin kotiin. Minähän olen murjottanut kotona ennenkin, kun S on reissanut vanhempiensa kanssa ympäri Eurooppaa (tai siis Tukholmassa ja Tallinnassa...), mutta tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta, kun minä läksin jonnekin.

Oli minulla hyvä syykin lähteä: toinen Emporiasta elämänsä miehen löytänyt, yhtä aikaa vaihdossa ollut ystäväiseni, vietti polttareitaan, tai oikeammin bridal showeriaan Kemissä. Suomi-USA-häät ovat edessä vajaan kuukauden päästä, joten lauantaina vietettiin tyttöjeniltaa. Oli todella mukava nähdä pitkästä aikaa ja vertailla kuulumisia ja kokemuksia, ja tietysti muistella vanhoja. (Mutta oli mulla ehkä vähän ikävä kotiväkeä...)


Muotokuva meistä kaveruksista New Yorkissa irkkupubissa.
Cedric. August 2006. Ink on napkin.

2 kommenttia:

  1. Muutama viikko! Se on ikuisuus. Vaikka, eipä siinä varsinaisesti jännittää tarvitse. Aika "tuottoisa" vaihtoreissu teillä, kun kaksi löysi elämänsä miehen. :)

    VastaaPoista
  2. Enemmän taisi jännittää nuo kuulemistilaisuudet kuin tämä lupapäätöksen odottaminen. :) Noiden haastattelujen perusteella ei ainakaan pitäisi löytyä mitään syytä evätä lupaa.

    Oli meillä tosiaan tuottoisa reissu! :D Tiedänpä vielä kolme muutakin Suomi-USA-pariskuntaa meidän lisäksi, jotka ovat toisensa Emporiassa vaihtoaikana löytäneet. :)

    VastaaPoista